Suoniolle 300:s, Heinoselle 200:s liigaottelu

26.2.2011 Perjantain Korisliiga-kierroksella kaksi miestä ylsi ottelumäärissä uusiin satalukuihin. Namika Lahden Roope Suonio pelasi 300. runkosarjapelinsä pääsarjassa ja vastaavasti Uudenkaupungin Korihaiden Petri Heinoselle tuli 200 täyteen.

Roope Suonio pelaa jo 11. kauttaan Korisliigassa.

Petri Heinosella (vas.) on meneillään uran kuudes liigakausi. Kuvat: Francois Perthuis & Kai Kilappa.

Lahden Namikan kasvatti, 28-vuotias Roope Suonio pelaa 11. kauttaan pääsarjaa. Ensimmäisen pelinsä Suonio pelasi SM-tasolla syyskuussa 1999 (Nokia-Lahti). Hän on edustanut urallaan Namikan lisäksi Pussihukkia, Team Componentaa ja Kouvoja, mutta valtaosa peleistä on tullut Lahden paidassa, kaikkiaan 176.

Suonio on urallaan heittänyt 2551 pistettä ja yhden ottelun piste-ennätys on tältä kaudelta, 36. Roope tunnetaan loistavana vapaaheittäjänä. Hän on Korisliigan kaikkien aikojen kolmanneksi tarkin vapariviivalta; 86,3 % (heitot 393/455). Edellään ovat vain Kenneth Lowe (87,1 %) ja Toni Ilmonen (86,6 %).

Suomen mestaruus ja cupin voitto Suoniolla on vuodelta 2000. Hänet on valittu kahdesti liigan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi, 2008 ja 2009. Nuorten maaotteluja hänellä on 27, joissa on syntynyt 265 pistettä.

Korihaiden Petri Heinonen, joka pääsi perjantaina 200 runkosarjaottelun määrään, on edustanut liigassa myös kasvattajaseuraansa Tampereen Pyrintöä ja Espoon Honkaa. Menossa on nyt kuudes liigakausi, sillä hän aloitti lokakuussa 2005 ottelulla Pyrintö-Kouvot. Yhden pelin ennätys on 24 pistettä ja yhteensä pisteitä on kertynyt runkosarjassa 1226, jonka lisäksi levypalloja on kirjattu 657.

Runsaan kuukauden kuluttua 23 vuotta täyttävä Heinonen oli voittamassa Hongassa SM-kultaa 2008 ja liigan tulokkaaksi hänet valittiin 2007. Miesten maaotteluja kertyi viime kaudelta yhdeksän, mutta nuorten maaotteluja on tilillä peräti 58 ja niissä 520 pistettä.

 
28.1.2023 19:44 Korisliiga

Liigajumbo Korihait avasi alemman jatkosarjan näyttävällä voitolla

Korihait selätti Kobrat 25 pisteen erolla.

27.1.2023 21:16 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat käynnistyivät – Heinonen ja Sajantila ottivat tiukassa väännössä kolmoskilpailun

Miesten Korisliigan ensimmäisenä jatkosarjailtana ylemmän portaan voitot menivät Kouvoille, KTP:lle ja Seagullsille. Alemmassa sen sijaan juhlivat Pyrintö ja Nokia.

26.1.2023 09:16 Korisliiga

Joulukuun vahvin Jeffrey Carroll: ”Täällä ei laiteta yhtä tai kahta kaveria voittamaan otteluita viiden puolesta”

Yhdysvaltalainen laituri Jeffrey Carroll valittiin joulukuussa 2022 miesten Korisliigan Kuukauden vahvimmaksi.

25.1.2023 22:19 FIBA Europe Cup

Hurja toinen puoliaika johdatti Kauhajoen vierasvoittoon – puolivälieräpaikka askeleen lähempänä

Kauhajoki jatkoi upeita otteitaan FIBA Europe Cupissa, kun se kaatoi slovakialaisen Patrioti Levicen vieraskentällä 55–86 (31–28). Kauhajoki jatkaa jatkolohkonsa kärjessä puhtaalla pelillä.

24.1.2023 16:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma on vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 27. tammikuuta. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

24.1.2023 12:00 Korisliiga

Oikeusturvalautakunta hyväksyi Korihaiden valituksen – uusintaottelua Korihait-Pyrintö ei pelata

Urheilun oikeusturvalautakunta käsitteli maanantaina 23.1. Korisliiga-joukkue Korihaiden tekemän valituksen Suomen Koripalloliiton hallituksen päätöksestä määrätä liigaottelu Korihait-Pyrintö uudelleen pelattavaksi. Oikeusturvalautakunta hyväksyi valituksen, jonka myötä tiistaille 24.1. aikataulutettua uusintaottelua ei pelata.

21.1.2023 20:45 Korisliiga

Kouvot otti Taylorin johdolla viimeisen paikan ylemmästä jatkosarjasta – Sarcevicin hurja tilastorivi toi Korihaille neljännen voiton

Miesten Korisliigassa pelattiin varsinaisen runkosarjan viimeinen kierros. Tiistai-iltana pelattavan Pyrinnön ja Korihaiden uusintaottelun jälkeen käynnistyvät jatkosarjat.

20.1.2023 20:46 Pääjuttu

KTP varmisti voitolla paikkansa ylemmässä jatkosarjassa – Vili Nyman kentän tehokkain

KTP-Basket jatkaa runkosarjan jälkeen pelejä ylemmässä jatkosarjassa. Yksi paikoista on yhä ratkaisematta.

20.1.2023 13:15 Korisliiga

Korisliigojen päätöskierroksilla riittää rutkasti panosta – näin eri skenaariot vaikuttavat paikkoihin jatkosarjoissa

Korisliigassa KTP-Basket ja BC Nokia eivät tarvitse apua muilta joukkueilta, vaan heille riittää ylempään jatkosarjaan voitto runkosarjan päätöskierroksen ottelusta. Naisten Korisliigassa Forssan Alku voi varmistaa paikkansa ylemmässä jatkosarjassa voittamalla oman ottelunsa.

20.1.2023 12:20 Korisliiga

Korihaiden ja Tampereen Pyrinnön Korisliiga-ottelu uusitaan

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kokouksessaan hyväksynyt Tampereen Pyrinnön valituksen Korisliigan ottelusta Korihait-Pyrintö 30.12.2022, jonka myötä ottelu pelataan uudelleen.

18.1.2023 20:36 Korisliiga

Nokia hukutti Pyrinnön haaveet ylemmästä jatkosarjasta – Vilpas varmisti oman paikkansa

Salon Vilpas ja BC Nokia ottivat kumpikin tärkeän voiton tavoitellessaan ylemmän jatkosarjan paikkoja tiukassa sumpussa. Voiton sai myös ykkössijansa jo varmistanut Kauhajoki.

17.1.2023 20:32 Korisliiga

KTP katkaisi tappioputkensa kovalla päänahalla – Kobrat kesti Korihaiden paineen

Miesten Korisliigassa viedään runkosarjan viimeisiä kierroksia. Tänään voiton ottivat KTP, Kobrat ja Honka.

14.1.2023 19:41 Korisliiga

Kataja vei kultamitalit Hirvosen hurjien syöttötilastojen siivittämänä – miesten Suomen Cup -finaalia jännitettiin jatkoajalle asti

Kataja Basket kaatoi Helsinki Seagullsin jatkoajalla miesten Suomen Cup -finaalissa.

14.1.2023 09:21 Suomen Cup

Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Suomen Cupin finaalissa klo 17

Miesten Suomen Cupin mestari 2022 ratkeaa lauantaina, kun Helsinki Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Seagulls tavoittelee neljättä perättäistä cup-mestaruutta.

13.1.2023 21:57 Pääjuttu

Seagulls ja Kataja miesten Suomen Cup -finaaliin – Tuomas Hirvosella tehokas ilta välierävoitossa

Kumpikin miesten Suomen Cup -välieristä ratkesi selkeällä erolla. Huomiseen finaaliin etenevät Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.

12.1.2023 13:00 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina luvassa kaksi huimaa välierää

Miesten Suomen Cupin Final Four -vaihe pelataan perjantaina ja lauantaina Urhea-hallissa Helsingissä. 10 000 euron rahapalkinnosta mittelevät BC Nokia, Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Kauhajoki.

10.1.2023 21:58 FIBA Europe Cup

Kauhajoki jatkaa hurjana eurokentillä – haki arvokkaan vierasvoiton Israelista lohkon kärkiottelusta

Kauhajoen vierassaldo FIBA Europe Cupissa pysyi puhtaana, kun joukkue kaatoi tiistaina jatkolohkon kärkiottelussa israelilaisen Hapoel Haifan 59–66 (30–41). Kauhajoki jatkaa lohkon kärjessä puhtaalla pelillä.

10.1.2023 20:30 Korisliiga

LJ Thorpen lähes koko kentän kolmonen siivitti Pyrinnön voittoon – Katajalle kotivoitto Nokiasta

Miesten Korisliigassa nähtiin tänä iltana kaksi kotivoittoa, kun sarjapisteet menivät Tampereen Pyrinnölle ja Kataja Basketille.

10.1.2023 12:00 Korisliiga

Seagullsin Jeffrey Carroll on Korisliigan Kuukauden vahvin

Korisliigojen ja NOCCOn solmiman markkinointiyhteistyön myötä kuukauden pelaajat ovat jatkossa Kuukauden vahvimpia. Joulukuussa 2022 miesten Korisliigan Kuukauden vahvimmaksi valittiin Helsinki Seagullsin Jeffrey Carroll.

8.1.2023 18:55 Korisliiga

Kauhajoki otti vierasvoiton Kouvoista – pitää kiinni paalupaikastaan

Illan ainoa Korisliiga-ottelu päättyi Kauhajoen vierasvoittoon Severi Kaukiaisen johdolla.

Näytä lisää vastaavia