27.11.2008 Korisliigan torstain ainoassa ottelussa sarjataulukon kakkosena oleva, toiminnanjohtajansa traagista menehtymistä sureva Joensuun Kataja hävisi Helsingissä. Toiseksi viimeisenä sarjassa oleva ToPo otti voiton 81-77 (36-44) -tuloksella.
Kataja näytti menevän menojaan toisella neljänneksellä, kun se karkasi 17 pisteen johtoon 25-42 -tilanteessa. ToPo nousi kuitenkin kolmannella jaksolla tasatilanteeseen 47-47, mutta johtoon se pääsi vasta pelin viimeisellä minuutilla 78-77 -lukemissa.
Kun James Allen nakkasi vielä kolmosen sisään ja Katajan kavennusyritykset kolisivat korirautoihin, pääsi ToPo juhlimaan kauden neljättä voittoaan. Voitto tuli helsinkiläisille tarpeeseen, sillä ToPo oli hävinnyt kolme edellispeliään keskimäärin 34 pisteellä.
ToPon hahmoksi nousi kuusi kolmosta upottanut Allen, joka keräsi kaikkiaan 30 pistettä. Elias Kajander heitti 21 pistettä.
Pelin korikunkuksi nousi kuitenkin Katajan Jeremiah Wood, joka haali 34 pistettä ja 16 levypalloa. Larry Blair teki 17 pistettä.
Koripallo-Katajan toiminnanjohtaja ja valmennuspäällikkö Antti Papinaho, 31, menehtyi tiistaina traagisesti liikenneonnettomuudessa. Ennen ottelun alkua vietettiin hiljainen hetki Papinahon muistoa kunnioittaen.
(STT – Koris.net)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.
Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.
Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.
Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.