20.10.2013 19:00 Euroopan kovimpana kansallisena koripallosarjana tunnettu Espanjan ACB sai sunnuntaina kentälle neljännen suomalaispelaajansa kautta aikain, kun viime kesän Susijengi-debytantti Joonas Cavén asteli parketille Joventut Badalonan ottelussa hallitsevaa Espanjan hopeamitalisti FC Barcelonaa vastaan. Cavén urakoi Joventutin paidassa vajaat kuusi minuuttia.
Joonas Cavén: neljäs suomalainen Espanjan liigassa kautta aikain. Kuva: Ville Vuorinen.
211-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti Cavén pääsi tuleen jopa 7,619 katsojan edessä Badalonan Palau Olïmpic de Badalonan parketilla ja kunnostautui viidessä peliminuutissaan puolustuspäässä. Cavén sieppasi yhden levypallon, blokkasi yhden vastustajan heiton ja kirjautti joukkueensa kolmanneksi parhaan +/- -lukeman (+4).
Badalona roikkui kiinni todellisessa yllätyksessä johtamalla viisi minuuttia ennen peliajan loppua numeroissa 72–60. FC Barcelona palasi kuitenkin kahden minuutin 9-0-jaksollaan peliin mukaan ja Álex Abrinesin kolmonen 40 sekuntia ennen loppua varmisti voiton Barcelonalle.
Ennen Cavénia Espanjan ACB-liigaan ovat tuoneet suomalaisväriä Martti Kuisma (Girona 1999/2000), Hanno Möttölä (Saski Baskonia 2002/03) sekä Teemu Rannikko (Granada 2009/10).
Joventut Badalona – FC Barcelona 80–83 (24–16, 33–28, 58–47)
Badalona: John Shurna 17/2.
Barcelona: Marcelinho Huertas 15/1/7 syöttöä, Ante Tomic 13/7.
J.Cavén: Minuutit 6, Pisteet 0 (2p 0-1, 3p 0-3), Levypallot 1, Blokit 1.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.
Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.
Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.