Susijengi viimeistelee MM-kisakuntoaan Baltiassa

12.8.2023 10:50 Vajaat kolme viikkoa yhdessä harjoitellut ja kaksi voittoa yhtä monesta kotimaaottelusta hakenut Susijengi päättää MM-kisoihin valmistavan jaksonsa kahdella maaottelulla Baltiassa. Susijengi kohtaa maanantaina Klaipedassa Liettuan ja keskiviikkona Riiassa Latvian.

Miro Little ja Susijengi suuntaavat tänään kohti Baltiaa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengin päävalmentajan Lassi Tuovin mukaan Baltian maaotteluissa tarkoituksena on paitsi tehdä viimeiset silaukset joukkueen yhteispeliin ennen MM-koneeseen nousemista, myös testata arvokisojen kaltaisia olosuhteita käytännössä.

- Pelissämme on kahden maaottelun jälkeen edelleen paljon asioita, joita haluamme hioa paremmaksi. Hyvä päästä testaamaan myös eri viisikoiden sisäistä yhteistyötä, Tuovi viitoittaa.

- Meillä on Liettua- ja Latvia-pelien välillä yksi välipäivä, aivan kuten tulevissa MM-kisoissakin. Kisarytmiä on tärkeää päästä kokeilemaan myös käytännössä ennen Okinawaa.

Susijengi matkustaa Baltiaan kolmentoista pelaajan vahvuisena. Paluun miehistöön tekevät kahdesta kotimaaottelusta sivussa olleet pelinrakentajat Miro Little ja Aatu Kivimäki.

- Tällä hetkellä paras vaihtoehto oli, että pari pelaajaa jää kotimaahan jatkamaan harjoitteluaan, jotta kisoissa kaikki ovat täydessä iskussa, päättää Tuovi.

Susijengi kohtaa Liettuan Klaipedassa maanantaina 14.8. klo 19.30 alkaen ja Latvian Riiassa keskiviikkona 16.8. klo 19.30 alkaen. Molemmat ottelut televisioidaan Nelosella ja Ruutu-palvelussa.

Susijengi Baltiassa 12.–16.8.

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2023-24

1

Miro LITTLE

195

2004

Baylor (NCAA)

4

Aatu KIVIMÄKI

186

1997

Tigers Tübingen (GER)

5

Alex MURPHY

206

1993

free agent

8

Federiko FEDERIKO

211

2001

Pittsburgh (NCAA)

9

Sasu SALIN

191

1991

Lenovo Tenerife (ESP)

13

Olivier NKAMHOUA

203

2000

Michigan (NCAA)

14

Henri KANTONEN

198

1997

free agent

19

Elias VALTONEN

200

1999

BAXI Manresa (ESP)

20

Alexander MADSEN

208

1995

free agent

21

Edon MAXHUNI

188

1998

free agent

23

Lauri MARKKANEN

213

1997

Utah Jazz (NBA)

34

Jacob GRANDISON

198

1998

free agent

41

Topias PALMI

195

1994

Karhu Basket, Kauhajoki

  • Päävalmentaja Lassi TUOVI
  • Valmentaja Mikko LARKAS
  • Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
  • Valmentaja Teemu RANNIKKO
  • Valmentaja Sean SHELDON

Valmentaja Jussi HIRVONEN

 
10.12.2025 10:14 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Pyrintöä

Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.

9.12.2025 16:47 Korisliiga

Remu Raitanen palaa KTP-paitaan

Kotkalaisen KTP-Basketin nimissä Korisliigan vuoden pelaajan palkinnon keväällä 2022 nimiinsä vienyt Susijengin laitahyökkääjä ja ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 206 cm ja 28 vuotta, palaa Kotkaan ja Korisliigaan solmittuaan KTP:n kanssa loppukauden pituisen sopimuksen.

8.12.2025 15:20 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenin odotus kannatti – ”Olen tosi tyytyväinen”

Susijengin takamies Perttu Blomgren joutui odottelemaan lokakuun puoliväliin saakka ennen kuin uusi joukkue löytyi. Odotus kuitenkin kannatti, sillä Blomgren sai hakemansa siirryttyään Saksan hallitsevan cup-mestari Mitteldeutscherin joukkueeseen.

5.12.2025 16:19 Susijengi

Susijengin Belgia-peli on loppuunmyyty!

Susijengi pääsee kuudennen kerran peräkkäin täyden kotiyleisön eteen, kun joukkue kohtaa seuraavaksi Belgian MM-karsinnassa Espoo Metro Areenalla 1. maaliskuuta.

5.12.2025 09:55 Susijengi

Susijengin Belgia-ottelun julkinen lipunmyynti on käynnistynyt - viimeiset paikat myydään nyt

Susijengin seuraavan MM-karsintaottelun ennakkomyynti 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille rikkoi kaikki aiemmat ennätykset. Ennakkomyynnissä myytiin yli 5800 lippua.

4.12.2025 12:27 Susijengi

Susijengin seuraavan MM-karsintaottelun lippukauppa on käynyt kuumana

Susijengin ja Belgian maaliskuun 1. päivä pelattavan ottelun ennakkomyynti käynnistyi tiistaina 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille. Tänään päättyvässä ennakkomyynnissä lippuja on myyty jo yli 5400.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

2.12.2025 08:37 Susijengi

Salin ohitti Klingan maaottelupisteissä, hätyyttelee pelattujen maaotteluiden viiden kärkeä

Susijengin kapteeninnauhaa jo neljättä vuotta kantava helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 34, jatkoi vääjäämätöntä nousuaan historiankirjoihin marraskuun MM-karsintaikkunan aikana.

2.12.2025 08:21 NBA

Jazzille makea revanssi Rocketsista – Markkanen 29 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.

1.12.2025 22:42 Susijengi

MM-unelma elää! Laumana saalistanut Susijengi repi Ranskan riekaleiksi loppuunmyydyssä kotihallissa

Susijengi tarjoili 6683-päiselle Espoo Metro Areenalle taas kerran klassikon. Olympiahopeamitalisti Ranska hallitsi MM-karsintaottelun jälkipuoliskoa rutiinilla, mutta Susijengi vei viimeisen viisiminuuttisen näytöstyyliin 18-6 yllätysnimien Perttu Blomgrenin ja Mustapha Amzilin tarjotessa petolaumaan lisäkynsiä ja -hampaita.

Näytä lisää vastaavia