”Susijengin” selviytyminen Euroopan 12 joukkoon ehdolla sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi

25.11.2011 Suomen Urheilugaala on nimennyt Sykähdyttävin urheiluhetki 2011 -yleisöäänestyksen alkukarsintaan 17 ehdokasta. Ehdokkaiden joukosta löytyy Suomen koripallomaajoukkueen riemastuttava selviytyminen EM-kisojen 12 parhaan joukkoon. Yleisöäänestys on käynnissä.

Suomen maajoukkue, "susiijengi" eli ikimuistoisen päivän 5.9.2011 Liettuassa nousten epätoivon partaalta ensin voittoon Montenegrosta ja myöhemmin illalla muiden päivän tulosten myötä Euroopan 12 parhaan joukkoon. Kuvassa tuulettaa Montenegro-voittoa maajoukkuelaituri Kimmo Muurinen. Kuva: Ville Vuorinen.

Äänestyksessä valitaan urheiluvuoden 2011 se hetki, joka eniten kohotti urheilumieltä ja liikutti suomalaisten tunteita - hetki, joka varmimmin jää urheiluyleisön mieleen muistuttamaan kuluneesta urheiluvuodesta.

Koripallomaajoukkueen eli ”susijengin” ehdokkuus on muotoiltu muotoon ”Suomen koripallomaajoukkueen voitto Montenegrosta ja selviytyminen EM-kisoissa 12 parhaan joukkoon Alytusissa Liettuassa 5.9.2011”.

Suomi sijoittui EM-kisoissa lopulta yhdeksänneksi oltuaan mukana EM-koreilla ensi kertaa 16 vuoteen.

Verestä muistoja ja lue maajoukkueen kokeman jännitysnäytelmän vaiheet 5.9. EM-kisoissa:

Henkilöt

 
14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

13.1.2017 10:09 Liittoa koskeva tiedote

EM-kisojen päiväliput myyntiin maanantaina 16.1.

Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.

18.1.2016 EM-kilpailut

Susijengi tiistaina 19.1. Nelosella

Nelosella käynnistyy tiistaina 19.1. uusi reality-ohjelma. Ummikot ulkomailla -sarjan ensimmäisessä jaksossa pirteä teräsvaari Erkki, 81, pääsee elämänsä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle tyttärensä Riitan kanssa. Parivaljakolle tulee täytenä yllätyksenä matkan ohjelma - vannoutuneet penkkiurheilijat pääsevät tapaamaan Ranskassa pelaavaa Susijengiä.

7.9.2015 EM-kilpailut

Susijengi tapaa faneja maanantaina Montpellierin Fan Zonella

Montpellierissä upeasti sinivalkoisia värejä ylläpitäneille Susijengi-faneilla on maanantaina tilaisuus tulla tapaamaan suosikkijoukkuettaan. Susijengin pelaajat ja valmennusjohto tapaavat faneja Venäjä-ottelun jälkeen Fan Zonella, Montpellierin keskustassa.

3.9.2015 EM-kilpailut

KORI-lehden EM-kisanumero luettavissa netissä

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Susijengiin ja EM-kisoihin keskittyvässä numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

1.9.2015 08:02 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä tiistaina 1.9.

Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.

24.4.2015 08:21 EM-kilpailut

Lisäerä Susijengin Follow Your Team –lippupaketteja EM-kisoihin myyntiin perjantaina klo 15

Lippupalveluun tulee myyntiin lisäerä Susijengin Follow Your Team –lippupaketteja (FYT) ensi kesän EM-kisoihin. Lisäerän myynti käynnistyy perjantaina 24.4. klo 15. Lippupaketti sisältää pääsyliput Susijengin kaikkiin alkulohkon otteluihin Ranskan Montpellierissä 5.-10.9.2015. Paketteja on myynnissä rajallisesti.

15.12.2014 EM-kilpailut

Viralliset Susijengi-fanien EM-matkapaketit myynnissä

Kauan odotettu ja huolella valmisteltu fanimatkapaketti koripallon EM-kisoihin 2015 on nyt varattavissa. Susijengin kannattajayhdistyksen viralliset kumppanit Elämysmatkat ja Pelimatkat toteuttavat yhteistyössä upean kisamatkan EM-kisoihin syyskuussa.

5.12.2014 Pohjoinen alue

Haluatko ensimmäisenä tiedon, kun Susijengin EM-kisaliput tulevat myyntiin?

Joulukuun 8. päivänä selviää EM-kisojen lohkoarvonnoissa Pariisissa keitä isäntämaa Ranska sekä Suomen Susijengi saavat vastustajikseen Montpellierissä 5.-10.9.2015 pelattavaan EM-alkulohkoon. Suomen Koripalloliitto käy parhaillaan neuvotteluita EM-lipuista. Haluatko sinä ensimmäisten joukossa tiedon, kun Susijengin EM-kisaliput tulevat myyntiin?

1.12.2014 EM-kilpailut

Elämysmatkoilta myös majoituspaketteja Susijengi-lipuilla Montpellieriin

Viime viikolla ensimmäisten matkapakettien myynnin koripallon EM-kisoihin, Ranskan Montpellieriin aloittanut Elämysmatkat on vapauttanut myyntiin myös majoituspaketteja. Kyseiset paketit sisältävät majoituksen lähes täyteen varatusta Montpellieristä sekä liput Susijengin otteluihin Montpellierissä 5.-10.9.2015.

Susijengi-fanien EM-kisapalveluihin panostetaan Montpellierissä

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen matkanjärjestäjä ja tapahtumayritys Elämysmatkojen kanssa. Yhteistyössä Koripalloliitto ja Elämysmatkat tarjoavat ensi vuoden EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä entistäkin laajemman valikoiman palveluita. Elämysmatkat julkaisee ensimmäiset EM-kisojen matkapakettinsa huomenna, keskiviikkona 26.11. klo 11.

18.5.2014 EM-kilpailut

Yle sopimukseen MM- ja EM-kisojen esittämisestä 2014-15

Yleisradio on solminut kaksivuotisen sopimuksen kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) kanssa. Sopimuksen myötä Yle näyttää valtakunnallisilla ja vapailla kanavillaan Susijengin ottelut MM-kisoista 2014 sekä EM-kisoista 2015, joihin Suomella on jo paikka varmistettuna.

22.1.2014 EM-kilpailut

Susijengi-dokumentin ensiesitys lauantaina 25.1. klo 12:19 – katso traileri!

Lauantaina ensiesityksensä saava dokumentti Suomen koripallomaajoukkueesta kantaa nimeä ”Vuoden joukkue 2013 #Susijengi”. Dokumentti esitetään Yle TV2 –kanavalla lauantaina 25.1. klo 12:19 alkaen. Basket.fi julkaisi dokumentin virallisen trailer-videon.

16.5.2013 EM-kilpailut

Slovenian EM-kisojen alkulohkojen liput myyntiin 1.7.

Suomalaisia kisaturisteja on suuntaamassa ilahduttavan suuri määrä Sloveniassa syyskuussa pelattavaan koripallon EM-lopputurnaukseen, jossa mukana on myös Suomen oma Susijengi. Kisajärjestäjät ovat julkaisseet pitkään odotetun tiedon; EM-kisojen alkulohko-otteluiden pääsyliput tulevat myyntiin 1.7.2013. Lippuja myy ainoastaan slovenialainen Eventim.

14.3.2013 13:00 EM-kilpailut

Yle näyttää Suomen ottelut koripallon EM-kisoista

Yleisradio on hankkinut oikeudet koripallon EM-kisoihin. Yle näyttää Sloveniassa 4.-22.9.2013 pelattavasta EM-lopputurnauksesta valtakunnallisilla ja vapailla kanavillaan kaikki Suomen ottelut sekä EM-finaalin. Ylen panostus koripalloiluun näkyy jo tänään, kun TV1-kanava televisioi Joensuun Katajan EuroChallenge-puolivälieräottelun.

19.4.2018 Katsojat

Susijengi ja Islanti palaavat Hartwall Arenalle – lipunmyynti käynnistyy

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

29.8.2017 20:50 EM-kilpailut

Fan Village kohoaa Arenan ulkopuolelle – ravintolapalvelut yli 1500 kisavieraalle

Helsingin EM-alkulohkon päänäyttämön Helsinki Arenan ulkopuolelle nousee kisojen ajaksi laaja Fan Village, joka tarjoaa kisavieraille aitiopaikan tunnelmannostatukseen ennen Susijengin otteluita.

Näytä lisää vastaavia