Susijengin tarkkakäsi Mikko Koivisto siirtyy Karhuun

26.2.2016 Korisliigassa toisena oleva Kauhajoen Karhu on vahvistanut rivejään Susijengistä tutulla Mikko Koivistolla. 194-senttinen ja pian 29-vuotispäiviään viettävä Koivisto siirtyy Kauhajoelle Loimaalta, jossa hän pelannut neljällä eri kaudella.

Mikko Koivisto siirtyy Karhu-miehistöön.

Koivisto on jo kokenut arvokisakävijä, Susijengin vakiojäsen. Kuvassa Koivistolla vastassa Ranskan Tony Parker. Kuvat: Erkki Hautaviita & Ville Vuorinen.

Kuluvalla kaudella Koivisto pelasi Biisoneissa 15 Korisliigan ja 16 VTB-liigan ottelua. Bisons-kausilla Koivisto oli voittamassa kahta Suomen mestaruutta ja yhtä SM-pronssia.
 

Mikko Koivisto kuuluu Susijengi-kuusikkoon, joka on edustanut Suomea läpi 2010-luvun arvokisaputken. Yhdessä Shawn Huffin, Petteri Koposen, Tuukka Kotin, Gerald Leen ja Sasu Salinin kanssa Koivisto oli mukana EM-kisoissa 2011, 2013 ja 2015 sekä MM-kisoissa 2014.

Kaikkiaan Koivisto on pelannut maajoukkueessa 106 maaottelua, joka oikeuttaa kaikkien aikojen maaottelutilastossa sijalle 35.

– Hienoa saada kokenut suomalainen Karhu-paitaan. Tuo meille vaihtoehtoja ja takaa laatua niin peleihin kuin treeneihinkin, Karhun valmentaja Sami Toiviainen kommentoi tyytyväisenä seuran nettisivuilla.


Pussihukista maailmalle lähtenyt Koivisto pelasi Yhdysvalloissa kahden lukiovuoden jälkeen neljä kautta NCAA:n yliopistokoripalloa UNC Greensboron joukkueessa. Ammattilaisurallaan Koivisto on pelannut kotoisen Korisliigan lisäksi Saksan ja Turkin pääsarjoissa.

Korisliigassa Koivisto pelasi tilastollisesti toistaiseksi parhaan kautensa 2011–12, jolloin pisteitä syntyi 12,7 ottelua kohden. Kaudella 2013–14 Koivisto nakkasi kolmoset sukkaan maagisella 49,5 prosentin tarkkuudella.

Mikko Koiviston ensiesiintyminen Karhussa on edessä sunnuntaina 6. päivä maaliskuuta, jolloin Karhu pelaa Nokialla.

Lisätiedot: Mikko Koivisto
Lisätiedot: Karhun nettisivut
 
12.10.2020 08:14 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Vilppaan uusi päävalmentaja Sami Toiviainen tietää, että ainoa järkevä tavoite on mestaruus

Vilpas vaihtoi valmentajaa ja menetti Henri Kantosen kauas etelään, mutta kortit eivät pakasta lopu. Sami Toiviaisella on käytössään laaja ja tasapainoinen kokoonpano.

11.10.2020 10:00 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Okko Järvi totuttelee Kauhajoella vanhemman pelaajan rooliin

Okko Järven mielestä Korisliigan hallitsevan mestarin täytyy nyt vain jatkaa siitä, mihin katkennut kausi joukkueen jätti.

10.10.2020 15:00 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: KTP:n Joonas Lehtoranta sanoo, että mestaruudet voitetaan puolustamalla

KTP-Basket jäi katkenneella kaudella Korisliigan neljännelle sijalle, ja Joonas Lehtorannan mukaan nyt tavoitellaan tasaisempaa onnistumista.

10.10.2020 08:00 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Shawn Hopkins saa Pyrinnössä entistä suuremman roolin ja näkee joukkueessa toimivaa kemiaa

Länsinaapuri Nokialta Tampereelle siirtynyt takamies Shawn Hopkins kertoo, että Pyrinnölle on tehnyt hyvää päästä harjoittelemaan hyvissä ajoin.

9.10.2020 14:00 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Nokia lähtee pantterijahtiin itänaapurista loikanneen komentajan johdolla

BC Nokia sai kokemusta takakentälleen, kun Tampereen paikallisikoni Antero Lehto vaihtoi seuraa. Nyt Nokialla on tasapainoinen kokoonpano, joka vastaa vastustajan kokoon nopeudellaan.

8.10.2020 20:00 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Jamar Wilsonin tärkein tehtävä on johtaa Katajan nuoret entistä parempiin peliesityksiin

Jamar Wilson on kokenut konkari poikkeuksellisen nuoressa Kataja Basketin joukkueessa, ja tämä nimenomainen rooli on hänelle uusi koetinkivi.

8.10.2020 17:00 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Tuomas Oja on uuden kauden kynnyksellä tyytyväinen Kouvojen nuoreen joukkueeseen

Kouvoilla on käytössään potentiaalinen kokoonpano pullollaan nuorta verta. Päävalmentaja Tuomas Oja toivoo viime kauteen nähden lähinnä tasaisempaa onnistumista.

7.10.2020 21:05 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pieti Poikolan tavoite on palauttaa lahtelaiseen koripalloon duunarimentaliteetti

Lahti Basketballin päävalmentaja Pieti Poikola opiskeli ammatillisen taukonsa aikana sekä kansainvälisiä koripallotrendejä että mielen ja kehon yhteyttä. Nyt Lahteen rakennetaan täysin uudenlaista pelikonseptia.

7.10.2020 15:00 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Antto Nikkarinen tahtoo johtaa Kobrien peliä äänekkäämmin

Uuden sopimuksen Lapualle tehnyt Korisliiga-konkari Antto Nikkarinen haluaa saada huikeat henkilökohtaiset tilastorivinsä kääntymään vihdoin myös joukkueen voitoiksi.

6.10.2020 20:45 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Juurilleen palaava Matti Nuutinen uskoo Uran nuoreen joukkueeseen

Ura Basket lähtee vakiinnuttamaan paikkaansa Korisliigassa ja hakemaan enemmän voittoja kokeneen paluumuuttajan johdolla.

6.10.2020 14:00 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Häntäpäästä ponnistava Korihait hakee uutta energiaa

Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula oli viime kaudella kehnoista lopputuloksista huolimatta tyytyväinen pelaajiensa joukkuehenkeen. Joukkue lähtee uuteen Korisliiga-kauteen uudella energialla ja puhtaalta pöydältä.

29.9.2020 11:59 Korisliiga

Kobrat-ikoni Jussi Turja ei ole miettinytkään siirtymistä muualle

Kobrien kokoonpano voi vaihdella vuositasolla, mutta yhteistä jokaiselle kohta yhdeksästä Korisliiga-kaudesta on Jussi Turja. Kolmekymppinen Turja on Kobrat-ikoni, jonka mieleen ei ole edes pälkähtänyt ajatus jossain muualla pelaamisesta Korisliiga-nousun jälkeen.

21.9.2020 11:22 Korisliiga

Susijengi-jyrä Matti Nuutinen kolmivuotisella sopimuksella Ura Basketiin

Kolmanteen Korisliiga-kauteensa valmistautuva kaarinalainen Ura Basket ilmoitti maanantaina saaneensa riveihinsä korkean tason Susijengi-osaamista, kun viimeiset viisi kautta Euroopan kenttiä kolunnut seuran oma kasvatti Matti Nuutinen, 200 cm ja 30 vuotta, liittyy joukkueeseen. Lisäksi Ura Basket vahvistuu amerikkalaisella Emmitt Holtilla.

3.9.2020 15:23 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon uudet pelisäännöt ovat julkaistu

Suomen Koripalloliitto on hyväksynyt pelisääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan Suomen Koripalloliiton alaisissa sarjoissa 1.9.2020. Uusien pelisääntöjen muutokset ovat maltillisia.

29.8.2020 14:42 Korisliiga

Korisliiga saa kovan paluumuuttajan, Greg Mangano KTP-Basketin haaviin

Korisliiga-kauteen valmistautuva KTP sai kovan kaappauksen joukkueeseensa, kun Karhu Basketissa kahta Suomen mestaruutta juhlinut Greg Mangano vahvistaa kotkalaisjoukkuetta.

28.8.2020 12:45 Korisliiga

BC Nokiaan siirtynyt Antero Lehto: ”Jatkuva itsensä todistaminen motivoi minua”

Antero Lehdon treenimatka kasvoi joillakin minuuteilla, kun mies vaihtoi Pyrinnön BC Nokian näätäpaitaan alkavaksi kaudeksi. Lehto odottaa tositoimiin pääsemistä pikkupoikamaisella innokkuudella.

27.8.2020 15:22 Korisliiga

Perttu Blomgren kaksivuotisella sopimuksella Vilppaaseen

Korisliigan Salon Vilpas on solminut pelaajasopimuksen 18-vuotiaan Perttu Blomgrenin kanssa. Blomgren on viime vuodet ollut nuorten maajoukkueen vakiokasvo.

20.8.2020 08:41 Susijengi

Kobrat saalisti Remu Raitasen vahvuuteensa

Korisliiga-kauteen valmistautuva Lapuan Kobrat teki jättikiinnityksen. Uutena miehenä Kobrien mustapaitaan liittyy viimeiset neljä kautta San Franciscon yliopistossa pelannut 206-senttinen ja 23-vuotias ToPo Juniorien kasvatti ja tuore Susijengi-debytantti Remu Raitanen. Kobrien ja Raitasen välinen sopimus on 1+1-vuotinen.

11.8.2020 08:21 Pääjuttu

Fiifi Aidoo suuntaa Espanjaan

Viime kaudella Kataja Basketia ja Lapuan Kobria Korisliigassa edustanut helsinkiläisen Visa-Basketin kasvatti Fiifi Aidoo, 24, on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla LEB Platassa pelaavan CB Benicarlón kanssa.

5.8.2020 15:22 Korisliiga

Tuomas Hirvonen palaa kotiin, solmi vuoden mittaisen sopimuksen Kouvojen kanssa

Kouvot on solminut ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen 181-senttisen Tuomas Hirvosen kanssa. 24-vuotias takamies on palaa Kouvolaan yhden Lahdessa vietetyn kauden jälkeen.

Näytä lisää vastaavia