31.8.2022 13:33 Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 lanseerattu ja suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa perjantaina käynnistyvissä koripallon EM-kisoissa Prahassa. Susikoulun oppilaspaikat on loppuun varattu.
Montpellierin Susikoulu oli menestys - sama meno jatkuu nyt Prahassa. Kuva: Ville Vuorinen
Susikoulu on tarkoitettu Prahaan saapuville Suomen joukkueen faneille eli koululaisille, jotka ovat ottaneet lomaa omasta koulusta päästäkseen katsomaan Susijengin otteita kisoihin. Susikoulua käydään viitenä päivänä eli Susijengin ensimmäisestä alkusarjan pelipäivästä, perjantaista 2. syyskuuta alkaen. Viimeinen koulupäivä on samalla Susijengin viimeinen alkusarjan pelipäivä torstaina 8. syyskuuta.
Susikoulun opetuskielinä ovat suomi ja englanti. Koulun opetussisältö rakennetaan arvostetun suomalaisen Liikkuva Koulu -filosofian mukaiseksi niin, että opetussuunnitelman sisällön painopisteinä ovat liikuntataitojen, monilukutaidon ja kulttuurillisen vuorovaikutuksen tukeminen niin, että oppilaiden laaja-alainen ajattelu kehittyy mainittujen teemojen parissa.
Fyysisesti koulua Prahassa käydään sekä Sudenpesän tiloissa että paikallisessa kumppanikoulussa, Zličínin alueella toimivassa ředitelka ZŠ a MŠ Praha 5 -koulussa. Kumppanikoulun löytymisessä ovat avustaneet Suomen Prahan suurlähetystössä työskentelevä Michal Pitin sekä Suomen naisten koripallomaajoukkueen valmentaja Mirka Dettmann.
Opettajina koulussa toimii kaksi kokenutta suomalaista luokanopettajaa, espoolainen Laura Suonranta ja lahtelainen Tytti Heikkinen. Susikouluun lähtevillä opettajilla on pitkä kokemus luokanopettajan työstä. Opettajat ovat toimineet lisäksi erilaisissa kansainvälisissä tapahtumissa mm. Kisakallion PopUp -kouluissa Montpellieristä, Rion olympialaisissa sekä Kiinassa ennen Pekingin talviolympialaisia.
Susikoulu kuuluu Kisakallion urheiluopiston innovaationa syntyneeseen Finnish PopUp School -konseptiin. Idea ensimmäisestä Susikoulusta syntyi Bilbaon MM-turnauksessa 2014 Kisakallion Urheiluopiston innovaationa. Tänä vuonna Susikoulu toteutetaan Prahassa yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston ja Koripalloliiton kanssa WSOY:n ja OKM:n tuella. Sudenpesä (Elämys Group) tarjoaa tiloja koulun käyttöön. Lisäksi Susikoulu on saanut lahjoituksen Tsekin koripalloliitolta. Liitto lahjoittaa Susikoulun oppilaille sekä heidän kummiluokalleen liput tiistaina 6.9. pelattavaan Suomi-Tsekki -otteluun.
Montpellierissä 2015 suomalaisille lapsille ja Susijengin faneille toteutettu historian ensimmäinen Susikoulu oli menestys ja keräsi laajasti myös kansainvälistä medianäkyvyyttä. Lisäksi ainutlaatuista innovaatiota ihasteltiin ja kiiteltiin laajasti koripallopiireissä.
Prahassa järjestettävällä Susikoululla haluamme varmistaa, että uuden konseptin myötä lapsilla on mahdollisuus laajentaa kansainvälistä vuorovaikutusta sekä osallistua turnausviikon ohjelmiin koulun siitä kärsimättä.
- Koripalloliitto on aina tukenut vahvasti lasten ja nuorten oppimista osana suomalaisen koripallon strategiaa. Koulunkäynnin tukeminen on meille kunnia-asia. On hienoa, että meiltä löytyy kumppaneita, jotka jakavat arvomme, kommentoi Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara.
- On upeaa, että pystymme jälleen tarjoamaan Montpellierin Susikoulun ja Rion Olympialaisissa toimineen Finnish PopUp Schoolin parhaat ideat suomalaisille koululaisille nyt Prahassa, sanoo idean isä, Kisakallion projektijohtaja Harri Hollo innostuneena.
- Kiinnostus suomalaista koulua ja esimerkiksi suomalaista Liikkuva Koulu -ohjelmaa kohtaan ovat osoittaneet, että suomalainen monialainen koulutusosaaminen on maailmalla arvostettua ja koulustamme sekä uuden opetussuunnitelman mukaisista toimintatavoistamme ollaan kiinnostuneita globaalisti, jatkaa Hollo.
Jo Montpellierissä Susikoulun kumppanina toiminut WSOY on myös Prahan EM-kilpailuiden Susikoulun pääyhteistyökumppani.
- Koripalloliiton ja Kisakallion kasvatukselliset arvot tukevat erinomaisesti myös WSOY:n pian 145 vuoden kokemusta. Perinteikäs kustantamo on mielellään mukana lapsien kasvatustehtävässä, sanoo WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen.
Susikoulun toteutusta Prahassa tukee myös opetus- ja kulttuuriministeriö sekä myös Koripalloliiton matkakumppanina toimiva Elämys Group.
Susikoulu tulee järjestämään suomalaiselle ja kansainväliselle lehdistölle mediatilaisuuden Prahassa keskiviikkona 7.9. yhdessä Koripalloliiton kanssa. Yksityiskohtainen aikataulu tarkennetaan yhdessä keskiviikkona kouluvierailun toteuttavan ja samalla välipäivää otteluista viettävän Susijengin kanssa.
Tunnettu urheiluvaatemerkki Craft vaatettaa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet monivuotisella yhteistyösopimuksella.
Veikkaus ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Veikkaus on jatkossa yksi MM-kisoihin valmistautuvan Susijengin, Susiladiesin ja pyörätuolikoripallon maajoukkueiden pääyhteistyökumppaneista.
Kesä etenee ja Susijengin esiintyminen MM-parketilla lähestyy. Elo-syyskuun vaihteessa Japanin Okinawalla pelattavat MM-pelit ovat myös monen lapsiperheen kalenterissa. Tiedustelut suuren suosion saavuttanutta ja EM-kilpailuissa 2015 Montpellierissä ja 2022 Prahassa toteutettua Susikoulua kohtaan ovat lisääntyneet kesälomien alettua.
Autosalpa toimii jatkossa sekä Susijengin että Susiladiesin yhteistyökumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.
Susijengi-fanien osalta jännitys tiivistyy tulevana lauantaina, kun FIBA suorittaa vuoden 2023 MM-kisojen lohkoarvonnat. Kumppani Elämyksen kautta tulee myyntiin 2.5. kaiken tarvittavan sisältävät matkapaketit Aasian MM-kisoihin.
Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.
Fixus ja koripallomaajoukkueet ovat solmineet vuoden 2023 kattavan jatkosopimuksen. Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus on toiminut maajoukkueiden yhteistyökumppanina vuodesta 2020 lähtien.
Susijengi sai Prahassa huiman tuen yli 5000-päiseltä fanijoukolta. Koripalloliitto ja Elämysmatkat toteuttivat Prahassa suuren suosion saaneen Sudenpesän, joka toimi fanien ”olohuoneena”. Nyt on sinun vuorosi kertoa, miten onnistuimme siinä.
Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord ja Koripalloliitto ovat solmineet kolmivuotisen jatkosopimuksen. Matkan varrella yhteistyö on syventynyt myös naisten maajoukkueeseen sekä liki 200 000 euroa vähävaraisia avustaneeseen We deliver -rahastoon.
Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 lanseerattu ja suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa Prahassa syyskuussa pelattavissa EM-kisoissa, jossa Susikouluun ovat tervetulleet perusopetuksessa Suomessa opiskelevat Susijengin fanit.
Susijengin ja 3stepIT:n jo vuonna 2014 alkanut menestyksekäs yhteistyö jatkuu uuden sopimuksen myötä ainakin seuraavat kaksi vuotta.
Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus on solminut uuden yhteistyösopimuksen Susijengin ja Susiladiesin kanssa. Fixus on toiminut vuodesta 2020 maajoukkueiden yhteistyökumppanina.
Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord ja Koripalloliitto ovat solmineet jatkosopimuksen. Uuden sopimuksen myötä PostNordista tulee myös naisten maajoukkueen, Susiladiesin pääyhteistyökumppani.
Susijengin ja Koripalloliiton matkakumppani Elämys Sport on aloittanut koko EM-kisojen alkusarjavaiheen kattavien matkapakettien myynnin Prahaan.
Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord palkittiin Vuoden sponsorina Sponsorointi & Tapahtumat Awardseissa.
Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord on toiminut näkyvästi mukana suomalaisessa koripallossa. Yhteistyön myötä on syntynyt vähävaraisia perheitä auttava We deliver -rahasto.
Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus on solminut uuden yhteistyösopimuksen Susijengin ja Susiladiesin kanssa. Lisäksi sopimus kattaa nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat ensi kesänä.
Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord on jatkossakin näkyvästi mukana suomalaisessa koripallossa.
Yhdysvaltalainen urheiluvaatemerkki Avia vaatettaa jatkossa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet. Avia saapui vuoden alusta yksinoikeudella K-Citymarketeihin, jonka valikoimista löytyy jatkossa Susijengin fanituotteita.
Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmän päivittäistavaratoimiala ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyölleen. Lasten liikuttamiseen keskittyneen yhteistyön jalokiviä ovat olleet alakoululaisille suunnatut Pikkusudet-tapahtumat sekä Pirkka Street Basket -kiertue. Uutena pilottihankkeena käynnistyy mm. yläkoululaisten liikkumisen lisääminen 3x3-koriksen avulla.