Syyskuisen Lastenvalmennusseminaarin pääesiintyjäksi lasten koripallovalmennuksen legenda Maurizio Cremonini

30.7.2025 11:04 Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Lohjalla Kisakallion Susi Training Centerissä sunnuntaina 21. syyskuuta. Pääesiintyjäksi saapuu kansainvälinen minikoripallon legenda, italialainen Maurizio Cremonini.

Seminaariosallistujat pääsevät ammentamaan oppia todelliselta valmentajavelholta. Maurizio Cremonini vastaa Italian koripalloliitossa lasten ja nuorten koripallosta ja on toiminut lasten koripallovalmentajana Italiassa yli 40 vuoden ajan. Nykyisin hän on yksi Euroopan tunnetuimmista lasten koripallovalmennuksen erityisosaajista. Suomessa Cremonini on vieraillut viimeksi seminaarissa vuonna 2010.

Cremonini esiintyy seminaaripäivän aikana kahdesti. Esitykset keskittyvät perustaitojen opettamiseen lapsille päätöksenteon, liikkumistaitojen ja perustekniikoiden tulokulmasta. Cremoninin opetusmetodeissa yhdistyvät lapsilähtöisyys, liike ja toimijoiden autonomia, joiden avulla pallopeleissä tarvittavia perustaitoja voidaan opettaa tehokkaasti. Seminaarin lisäksi Cremonini toimii yhtenä kouluttajana viikonlopun ajan Lastenvalmennusverkoston lähijaksolla.

MINI BASKETBALL CLINIC 2025 – LASTENVALMENNUSSEMINAARI SYKSY 2025

Teaching Basketball For Life – Lasten urheilun periaatteiden yhdistäminen laji- ja liikuntataitojen tehokkaaseen opettamiseen.

Paikka: Lohja, Kisakallio, Susi Training Center
Aika: Sunnuntai 21.9. klo 12–19
Hinta: 95 € (sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin sekä yhden ruokailun)

Seminaarin maksu suoritetaan verkkopankissa tai luottokortilla ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli keskeytät maksamisen, kopio laskusta lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli seura maksaa koulutuksen, kirjoita maksajatietoihin seuran yhteyshenkilön nimi ja seura lomakkeeseen kohtaan sukunimi / organisaatio. Lastenvalmennusseminaarin voi maksaa koulutusseteleillä.

Seminaarin ohjelma

12.00 Seminaarin avaus
12.15-13.30 Maurizio Cremonini – Teaching decision making in Minibasketball Practice
13.45-15.00 Esiintyjä vahvistetaan myöhemmin
Lounas
16.15-17.30 Maurizio Cremonini – Teaching movement and basketball skills for children
17.45-18.45 Esiintyjä vahvistetaan myöhemmin
18.45 Seminaarin päätös

Lastenvalmennusseminaarin läsnäololla voi päivittää A- ja B-valmentajalisenssin tai suorittaa I-tason vapaavalintaiset opinnot.

Ilmoittaudu Lastenvalmennusseminaariin viimeistään 15.9.2025.

Valmentajakoulutus ja koulutusten päivittäminen

Lastenvalmennusseminaari on yksi Koripalloliiton valmentajaluokitusjärjestelmän vuosittain järjestettävistä päivityskoulutuksista. Seminaariin osallistumalla valmentaja voi päivittää oman A- tai B-lisenssinsä voimassaolon seuraavan kolmen pelikauden ajalle tai suorittaa I-tason, koripallovalmentajan perusopintojen, vapaavalintaisten opintojen osuuden (1.4.). B-lisenssin päivittämiseen riittää läsnäolo seminaarissa. A-lisenssin päivittämiseksi tulee osallistumisen lisäksi tehtäväksi seuraava oppimistehtävä:

Kirjoita oppimisraportti, johon kirjaat havaintojasi seminaarin neljästä esityksestä. Kirjoita havaintosi kolmesta eri näkökulmasta: 1. Uudistavaa, 2. Vahvistavaa
ja 3. Reflektoivaa.

Lisätietoja Lastenvalmennusseminaarista sekä oppimisraportit A-lisenssin päivittämiseksi:
Pena Ranta, pena.ranta@basket.fi

 
13.6.2025 12:12 Lastenvalmennusverkosto

Hae mukaan Lastenvalmennusverkostoon kaudelle 2025–2026

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston yhteistyössä järjestämä kolmitasoinen, verkostomallinen täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

28.3.2025 23:25 Lastenvalmennusverkosto

Lastenvalmennusseminaari huhtikuussa Kisakalliossa

Suomen koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä 13.4.2025.

21.2.2025 10:26 Koulutus

Lastenvalmennusseminaarin ohjelma valmis

Suomen koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä 13.4.2025. Lastenvalmennusseminaariin osallistumalla voi päivittää A- ja B-valmentajalisenssin tai suorittaa I-tason vapaavalintaiset opinnot.

11.2.2025 08:45 Pääjuttu

Joukkuepelit esittävät merkittäviä muutoksia lasten urheiluun: ”Lasten urheilu on lasten leikkiä, ei aikuisten peliä”

Joukkuepelit ovat julkaisseet yhteisen näkemyksen lapsuusvaiheen urheilusta joukkuepeleissä. Lasten harjoitus- ja kilpailutoimintaan esitetään merkittäviä muutoksia. Näkemyksen ytimessä ovat kehitysehdotukset harjoitus- ja pelitapahtumiin sekä yksilön huomioiva valmennus.

28.1.2025 11:55 Koripalloliitto

Uusi tutkimus avaa nuorten maajoukkuepelaajien pelaajapolkuja

Huippu-urheilun instituutti KIHUn tutkimuskysely 15–19 -vuotiaille nuorten maajoukkueurheilijoille tarjoaa arvokasta tietoa pelaajakehitystyön tueksi joukkuepeleissä. Yhteensä 537 vastaajasta 56 oli koripalloilijoita.

16.6.2025 12:53 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy marraskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. llmoittautuminen marraskuussa alkavalle kurssille päättyy 7.10.

27.5.2025 14:29 Sudenpennut

Maajoukkueessa ei pelata postinumerolla – 15-vuotiaiden leirityksessä pelaajia 24 eri seurasta

Juuri päättyneet 15-vuotiaiden eli 2010-syntyneiden ikäluokan maajoukkueleirit kokosivat yhteen lähes 60 nuorta koripalloilijaa 24 eri seurasta. Maajoukkuevalinnat kertovat, että laadukasta valmennustyötä tehdään ympäri Suomea.

19.5.2025 13:45 Lastenvalmennusverkosto

Lastenvalmennusverkoston ensimmäinen vuosi onnistuneesti päätökseen

Lastenvalmennusverkoston onnistunut ensimmäinen vuosi päättyi huhtikuussa neljänteen lähijaksoon sekä sen yhteydessä pidettyyn lastenvalmennusseminaariin.

5.5.2025 13:19 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 25–26 on nyt käynnissä

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä uutuutena Pajulahden urheiluopistoissa.

2.5.2025 23:25 Pääjuttu

Tuomas Iisalolle jatkosopimus – Grizzlies luottaa suomalaiseen

Tuomas Iisalo on palkattu NBA-seura Memphis Grizzliesin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella. Kyseessä on jälleen kerraan suomalaisen koripallon ja valmennusosaamisen merkkipaalu.

Näytä lisää vastaavia