Teemu Rannikko ja Olimpija voittoon

26.5.2006 Slovenian mestaruutta metsästävä ja Teemu Rannikon edustama Union Olimpija otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen voittamalla Geoplin Slovanin lukemin 73-62 (34-36). Rannikko heitti kymmenen pistettä.

Finaali alkoi tasaisena ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen Olimpija johti pisteellä 19-18. Toisella jaksolla Olimpija onnistui edelleen voittamaan kymmenminuuttisen pisteellä 16-17 ja puoliajalle lähdettiin lukemissa 34-36.

Kolmannella jaksolla ottelu kääntyi hienokseltaan Rannikon ja Olimpijan hyväksi. Olimpija puolusti Slovanin 13 pisteeseen ja tehtaili samassa ajassa puolestaan 22 pistettä. Viimeinen neljännes pelattiin tasan 15-15, joten Olimpija voitti avausfinaalin luvuin 73-62.

Teemu Rannikko pelasi 28 minuuttia ja heitti kymmenen pistettä. Viidestä kahden pisteen heitosta suomalainen upotti kolme. Lisäksi Rannikko heitti neljä vapaaheittoa erehtymättä kertaakaan. Kaaren takaa mies kokeili kahdesti onnistumatta. Tilastoihin kirjattiin myös yksi levypallo ja yksi riisto.    

Seuraava finaaliottelu pelataan 27.5. Olimpijan kotisalissa.

Nikkilälle tappio ratkaisevassa välierässä

Italian kakkosliigassa Antti Nikkilän ja Casertan haave finaalipaikasta kaatui viidenteen välierään. Välierävastus Premiata Montegranaro heitti vieraskentällä tarkasti ja voitti ratkaisevan ottelun 96-82 (32-53).

Otteluvoitoin 3-2 Premiata suuntaa finaaliin. Antti Nikkilä pelasi ottelussa 30 minuuttia. Tehoiksi sentterille merkittiin kahdeksan pistettä ja seitsemän levypalloa. Nikkilä pisti heittonsa sisään 80,8 prosentin tarkkuudella (heitot 4/6).

Muutoin Casertan heittotarkkuus jäi vastustajaa heikommaksi. Caserta laittoin kahdenpisteenheitot 57,5 prosentin tarkkuudella sisään, kun Premiata vastasi 80,8 prosentin tarkkuudella. Myös kolmenpisteenheitoissa kotijoukkue oli heikompi. Caserta laittoin kaaren takaa heitot sisään 25,8 prosenttisesti, kun Premiata tykitti vieraskentällä 37,9 prosentin tarkkuudella.

Nikkilä pelasi runkosarjassa 30 ottelua ja teki keskimäärin 11,8 pistettä, palasi 31,4 minuuttia ottelua kohden sekä otti keskimäärin 8,7 levypalloa.

Pudotuspelejä kertyi yhdeksän. Nikkilän tehot olivat 7,7 pistettä ja 7,6 levypalloa. Peliaikaa kertyi keskimäärin 26,6 minuuttia. Nikkilä heitti heittonsa koko kauden aikana yli 70 prosentin tarkkuudella.  



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/
 
6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

Näytä lisää vastaavia