Teijo Finnemanin ura esillä Koripallomuseon näyttelyssä

8.9.2010 Koripallomuseon näyttelyyn Kotkaan on avattu yhden suomalaisista koripallolegendoista, Teijo Finnemanin, urasta kertova näyttely. Finneman pelasi urallaan 116 maaottelua. Osa arvokisaedustuksista tapahtui Tokion olympialaisissa sekä kaksissa EM−kisoissa.

HKT:n Teijo Finneman kiertää HNMKY:n Matti Uuspäätä. Kuva: Pentti Salmen arkisto.

Kasvattajaseurassa Helsingin Kisa−Tovereissa Finneman voitti viisi kertaa miesten Suomen mestaruuden. Kymmenen SM−sarjakauden lisäksi hän pelasi myös USA:ssa Dowling Collegessa, Itävallassa Klosterneuburgissa sekä Ruotsin Helsingborgissa.

Koripallomuseossa avataan lähiaikoina koripalloaiheinen kirjasto. Kirjastoon kerätään historiateoksia, jotka kertovat laajemmin koripallon historiasta. Myös yksittäisten seurojen tai henkilöiden historiikit ovat keräyksen kohteena. Myös leikekirjoja aletaan tallentaa arkistoon. Valmennusmateriaali (englanninkielinen ja suomenkielinen) on tarkoitettu erityisesti valmentajille, jotka haluavat syventää lajiosaamistaan. Kirjallisuuden kautta on myös mahdollisuus tutkia valmennuksen kehittymistä vuosien saatossa. Kirjastoon otetaan jatkuvasti lahjoituksia vastaan. Kirjoja ei tulla lainaamaan ulos museon tiloista turvallisuussyistä.

Koripallomuseon tärkein tehtävä on tallentaa ja säilyttää suomalaista koripalloperinnettä tuleville sukupolville. Tämän lisäksi museon näyttelyt pyrkivät esittämään monipuolisesti suomalaista koripallohistoriaa tukien lajikulttuuria omalta osaltaan. Perusnäyttelyssä esitellään koripallon 70-vuotista historiaa Suomessa. Vaihtuvissa näyttelyissä on tällä hetkellä valokuvanäyttely, jossa kolme suurseuraa: HKT, TuNMKY ja KTP ovat esillä. 

Valmentajakoulutusta tarjolla

Koripallomuseo haluaa omalta osaltaan tukea suomalaista valmennuskulttuuria järjestämällä valmentajakoulutuksia aika ajoin.

Valmentajakoulutus ti 21.9.2010 klo 17.30-18.30

  • Aihe: Nykypäivän huippukoripallon vaatimukset juniorille
  • Paikka: Koripallomuseo Kotkan kauppakeskus Pasaatin pohjakerroksessa
  • Koulutuksen vetäjä: Risto Piipari, toiminut päävalmentajana mm. naisten maajoukkueessa sekä miesten Korisliigassa Kouvoissa ja KTP:ssä
  • Ilmoittautuminen etukäteen 19.9. mennessä: koripallomuseo@gmail.com (Ilmoita nimesi, seurasi/joukkueesi ja sähköpostiosoite)
  • Tilaisuuteen mahtuu 20 valmentajaa ilmoittautumisjärjestyksessä
Koripallomuseosta lisää: www.koripallomuseo.fi
Facebookissa: Koripallomuseo. Facebookissa voit lukea mm. Namika Lahden päävalmentajan Sami Toiviaisen kokemuksia amerikkalaispelaajien hankinnoista. Sivulla myös kertomuksia alkuvuosien tapahtumista: millaiset olivat ensimmäiset sarjat, miten sota vaikutti uutuuslajin leviämiseen?
 
18.8.2025 12:38 Koripalloliitto tiedottaa

Tilastointikoulutukset syksyllä 2025

Koripalloliitto järjestää tilastointikoulutusta kaikille tilastonpitäjille syksyn 2025 aikana. Peruskoulutukset ovat erityisesti uusille tilastoijille. Jatkokoulutus on suunnattu jo aikaisemmin tilastointia tehneille. Kaikkien, jotka haluavat kehittää omaa osaamistaan, kannattaa osallistua koulutukseen. Kaikki koulutukset pidetään etäkoulutuksena (teams).

14.8.2025 13:14 Koripalloliitto

URA-opiskeluapurahat haettavissa

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden opintoihin ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Apurahat lukuvuodelle 2025–26 ovat haettavissa 15.8.–15.9.

12.8.2025 11:08 Koripalloliitto tiedottaa

Haku Puolustusvoimien Urheilukouluun on käynnissä

Urheilijat voivat suorittaa varusmiespalveluksen Puolustusvoimien Urheilukoulussa Santahaminassa Helsingissä ja Kainuun prikaatissa Kajaanissa. Talvilajien, kuten koripallon, hakuaika päättyy elokuun lopussa.

27.6.2025 10:58 Koripalloliitto

Korisperhe kerää voimansa Vimpelin Vedon auttamiseksi – näin voit auttaa

Vimpelin Vedon yhteisö menetti reilu viikko sitten liikuntahallin tulipalossa peli- ja harjoituspaikan sekä harjoitusvälineet aina palloja myöten. Seura kerää nyt lahjoituksia tukirahastoon. Tavoite on hankkia uusia peli- ja harjoitusvälineitä ja palauttaa harjoittelu- ja peliolosuhteet mahdollisimman nopeasti.

25.6.2025 12:16 EM-kotikisat 2025

EuroBasket 2025 -turnaus saamassa WWF:n vastuullisuusmerkin ensimmäisenä suomalaisena tapahtumana

Tämän kesän koripallon EM-kotikisat ovat mukana WWF:n urheilu- ja tapahtuma-alan vastuullisuusmerkin pilottihankkeessa. Elokuun kisat saavat ensimmäisenä Suomessa WWF:n vastuullisuusmerkin.

18.6.2025 15:17 Vastuullisuus

Nuorten pelaajien rekrytoinnin eettinen toimintamalli ohjaa vastuulliseen toimintaan

Koripalloliitto kannustaa kaikkia toimijoita vastuulliseen, eettiseen ja muita lajin parissa toimivia seuroja kunnioittavaan toimintaan niin pelaajasiirtoihin kuin muuhunkin toimintaan liittyvissä asioissa.

17.6.2025 13:35 Koripalloliitto

Miljoona koria! -haaste tempaa seurat ja koulut mukaan EM-kisahuumaan

Suomen Koripalloliitto kutsuu koripalloseurat ja koulut mukaan yhteisiin korintekotalkoisiin. Tavoitteena on heittää yhdessä miljoona koria elo-syyskuussa Tampereella järjestettävien miesten koripallon EM-kisojen hengessä.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

29.5.2025 10:06 Pääjuttu

Pidä suomikoris taskussa - seuraa Koripalloliiton kanavia somessa

Koripalloliitto viestii laajasti suomalaisen kilpa- ja harrastekoripallon tapahtumista, ihmisistä ja ilmiöistä.

19.5.2025 14:17 Koripalloliitto tiedottaa

Kari Kilpinen palkittiin lasten ja nuorten valmentajapalkinnolla

Tamperelainen koripallovalmentaja Kari Kilpinen sai yhden kolmesta tänä vuonna jaettavasta Alfred Kordelinin säätiön lasten ja nuorten valmentajapalkinnosta. Hän on tehnyt poikkeuksellisen merkittävän elämäntyön lasten ja nuorten koripallon parissa.

Näytä lisää vastaavia