15.4.2008 Yliopistopelinsä äskettäin St. John’sissa päättänyt Tiina Sten on saanut kutsun WNBA-joukkue Los Angeles Sparksin kautta edeltävälle harjoitusleirille. Turun Riennosta maailmalle lähteneellä Stenillä on meneillään viimeinen yliopistovuosi.
WNBA:n varaustilaisuus järjestettiin viime viikon lopulla. Tiina Sten jäi vaille varausta, mutta kauaa ei hänen tarvinnut odotella soittoa draftin jälkeen.
- Sparksin päävalmentaja Michael Cooper oli yhteydessä minuun jo ennen varaustilaisuutta. Hän kertoi seuranneensa pelaamistani ja olleensa yhteydessä valmentajaani (Kim Barnes Arico). Heti draftin jälkeen Cooper soitti uudelleen ja kertoi haluavansa minut harjoitusleirille heti, kun sellainen alkaa, kertoi Sten New Yorkista käsin.
- Sparks lennättää minut torstaina Los Angelesiin. Sunnuntaina alkaa harjoitusleiri, jolle osallistuu 18-22 pelaajaa. Parin viikon aikana ryhmästä seulotaan Sparksin lopullinen joukkue, Sten selvitti.
Karsinta harjoitusleirillä on melkoista, sillä viime kaudella Sparksin kokoonpanossa kävi kauden aikana vain 13 pelaajaa.
Los Angelesissa 187-senttinen ja 22-vuotias Tiina Sten pääsee testaamaan kykynsä kovaan seuraan. Sparksin suurin tähti on äitiyslomalta tositoimiin palaava sentteri Lisa Leslie, kolminkertainen olympiavoittaja USA:n väreissä. Lisäksi Los Angelesissa kuhistaan seuran ykkösvarauksesta Candace Parkerista. 193-senttinen Parker johdatti Tennesseen yliopiston kahteen peräkkäiseen mestaruuteen 2007 ja 2008.
Sparksin päävalmentaja Michael Cooper on NBA-legenda, joka voitti Earvin "Magic" Johnsonin rinnalla viisi NBA-mestaruutta Los Angeles Lakersin riveissä.
Tiina Sten on kolmas suomalaisnainen, joka on kutsuttu WNBA-joukkueen leirille. Suomi-koriksen ensimmäinen ja ainoa WNBA-varaus Taru Tuukkanen on leireillyt hänet vuonna 2001 varanneen New York Libertyn ja Cleveland Rockersin kanssa. Reetta Piipari puolestaan sai kutsun Washington Mysticsin leirille vuonna 2003. Harjoitussessioista huolimatta yksikään suomalainen ei ole vielä WNBA-parketeille yltänyt.
Sten pelasi tilastollisesti parhaan kautensa St. John’sissa 2006-07, jolloin suomalaislaituri kirjautti tehoikseen 12,5 pistettä ja 4,5 levypalloa. Sten joutui kyseisellä kaudella urakoimaan loukkaantumisten runtelemassa joukkueessa peräti 34,4 minuuttia ottelua kohden. Kuluneella kaudella Sten pelasi maltillisemmin, keskimäärin 23,6 minuuttia, tehtaillen keskiarvoikseen 7,4 pistettä, 3,6 levypalloa ja 1,2 torjuntaa.
Urallaan Tiina Sten on ennättänyt pelata 23 aikuisten ja 83 nuorten maaottelua Suomi-paidassa.
WNBA-joukkueet saavat aloittaa harjoitusleirinsä sunnuntaina 20.4. Harjoitusottelut käynnistyvät viikkoa myöhemmin ja WNBA-kausi 17.5. Ammattilaisliigan runkosarjapelit jatkuvat aina syyskuun 14. päivään saakka. WNBA pitää tauon peleissään 28.7.-27.8. Pekingin olympialaisten takia. USA:n korisnaiset jahtaavat kisoissa neljättä peräkkäistä olympiavoittoa.
Lue myös artikkeli "Kausikatsaus: Suomalaisnaisten kymmenikkö NCAA I divisioonassa".
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.