Toijala: ”Finaalit huikeita tapahtumia”

26.4.2008 Espoon Hongan kotikentällä sunnuntaina jatkuvien Korisliigan finaalien herkullinen anti voidaan kiteyttää kahteen sanaan: huikeaa jännitysnäytelmää. Kuilun partaalta takaisin mestaruustaisteluun kivunnut kouvolalaissikermä Kouvot saapuu silti Espooseen selkä seinää vasten ahdistettuna. Honka johtaa finaalisarjaa otteluvoitoin 2-1 saaden nyt toisen tilaisuutensa mestaruuden uusimiseen.

- Yritämme tietenkin viedä vielä yhden ottelun Kouvolaan, mikä merkitsi mahtavaa päätöstä kaiken kaikkiaan komealle kaudellemme. Finaalit ovat olleet huikeita tapahtumia, joissa pienet asiat ovat ratkaisseet. Sunnuntaina kumpikin joukkue yrittää tehdä näitä yksityiskohtia vielä vähän paremmin, kuvailee Kouvojen valmentaja Jukka Toijala tulevan kupletin juonta ääni vielä perjantaista käheänä.

Viidettä henkilökohtaista SM-kultaansa - ainuttakaan finaalisarjaa häviämättä - Hongan päävalmentajana tavoitteleva Mihailo Pavicevic vakuuttaa, että hänen miehistönsä on valmis iskemään kyntensä mestaruutta symboloivaan Pantteri-veistokseen.

- Sunnuntaina meiltä on luvassa kotiyleisön edessä varmasti parempi esitys kuin Kouvolassa, jossa  aloimme pelata vasta 15 viimeisen minuutin aikana.

Muurinen haluaa juhlia mestaruutta kotikentällä

Finaalisarjan yksi ehdottomasti hahmoista on ollut Hongan Kimmo Muurinen, joka pelaa elämänsä kevättä.

Kouvoja 16,6 pisteen ja kahdeksan levypallon keskiarvoilla kurittanut ikitaistelija Muurinen juhli uransa ensimmäistä mestaruutta melko tarkalleen vuosi sitten Tapiolan Urheiluhallissa ja hän haluaa kokea vastaavan tunnelman uudelleen samalla estradilla.

- Oikeastaan ainoa positiivinen asia, joka jäi mieleen perjantain Kouvolan reissusta on se, että mestaruus on kivempi voittaa kotikentällä. Siitä lähdetään, lupaa keväällä 2001 Pantterien paidassa SM-sarjan tulokkaaksi kohonnut Muurinen.

Kovia ratkaisuja läheltä ja kaukaa iskenyt, sekä ison tukun tärkeitä levypalloja pitkiin käsiinsä kahminut Muurinen nauttii täysin siemauksin playoff-ottelujen kiihkeän kiehtovasta ilmapiiristä.

- Loppupeleissä fiilis syntyy kuin itsestään. Omalta osaltani tuntuu samalla, että palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Peli kulkee ja kroppa on kunnossa.

Muurinen muistuttaa, että Hongan ja Kouvojen välisissä, yleisöä varmasti viihdyttävissä väännöissä kaikki on mahdollista.

- Pelit voivat kääntyä kummalle tahansa. Ratkaisu syntyy sitä kautta, kumpi tekee vähemmän virheitä.

Kaiken energiansa sunnuntaihin siirtänyt Muurinen myöntää, että Kouvolan ottelun kiihkeillä loppuhetkillä Honka olisi voinut tehdä asioita myös toisinkin.

- Ne ovat kuitenkin menneitä ja niitä on aivan turha jäädä tässä tilanteessa enää jossittelemaan.

Iisalolla tukalaa käsiviidakossa

Kaikki kolme finaalia ovat olleet molemmilta näyttävää hyökkäyspeliä ja ennen kaikkea kovaa joukkuepuolustusta. Sama, säälimätön tahti jatkuu sunnuntaina.

- Honka ja Kouvot ovat tosiaankin tarjonneet finaalien arvoista koripalloa. Molempien puolustus on todella tiukkaa ja jokaisen pisteen eteen saa tehdä paljon töitä. En nähnyt itsekään perjantaina paljoakaan koria vastustajien käsien edestä, kertoo kolmannessa finaalissa virhevaikeuksissa kahteen pisteeseen jäänyt Kouvojen Tuomas Iisalo.

Kouvoille on ollut tarjolla kahdessa viimeisessä finaalissa irtioton paikka, mutta se ei ole kyennyt käyttämään etsikkoaikaansa edukseen liikkeen hyytyessä. Jokaisen pelin loppuun asti kovalla sykkeellä taisteleva Honka on tullut kerta toisensa jälkeen rinnalle ja karauttanut - ainakin hetkeksi - vielä ohikin.

- Honkaa on vaikea voittaa, jos menetämme kontrollin hyökkäyksessä ja peli menee pomputteluksi. Emme ole pystyneet pelaamaan finaaleissa vielä aivan ehjää 40-minuuttista, myöntää Iisalo.

Honka oli Muurisen kolmeen pisteen heitolla vain muutamien sekuntien päässä mestaruudesta jo perjantaina.

- Olisihan se ollut aika karu tapa päättää tämä kausi, jos olisimme hävinneet tuolla tavoin. Kaikki ottelut ovat olleet tasaisia ja uskon, että ratkaisu jää myös sunnuntaina aivan loppuhetkille, ennakoi Iisalo.

Honka-Kouvot käynnistyy sunnuntaina klo 14.30 Tapiolan Urheiluhallissa, jonka ovet avautuvat hyvissä ajoin ennen trillerin käynnistymistä, eli klo 13.00. YLE näyttää ottelun suorana lähetyksenä TV2-kanavalla.

Korisliigan ottelutulokset ja täydelliset tilastot live-seurantoineen löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia