Tomas Murphyn Northeastern konferenssinsa mestaruuteen

15.3.2019 09:13 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa Tomas Murphy ja Northeastern nappasivat tiketin NCAA:n lopputurnaukseen voittamalla CAA-konferenssin mestaruuden.

Tomas Murphy ja Northeastern ovat mukana NCAA:n lopputurnauksessa. Kuva: Ville Vuorinen.

Finaaleihin Northeastern eteni voittamalla Charlestonin niukasti 70-67 ja finaaleissa vastaan tuli konferenssin runkosarjan mestari Hofstra. 

Northeastern johti selkeästi puoliajalla, mutta Hofstra kiri eron tasoihin toisella puoliajalla. Yhdeksän viimeisen minuutin aikana Huskies onnistui karistamaan Hofstran kannoiltaan kohti 82-74 (42-26).

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Northeastern pelasi seitsemän miehen rotaatiolla, jossa Murphy sai peliaikaa 19 minuuttia keräten tilastoihinsa 11 pistettä, kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja yhden torjunnan.

NCAA:n lopputurnaus alkaa 19. maaliskuuta ja Northeasternin aikataulut selviävät sunnuntaina.

Ottelutilastot

Andre Gustavson ja Richmond pääsivät Atlantic 10 -konferenssin ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon, kun Nathan Cayo (12/3) ratkaisi 50-52 (18-23) -voiton 0,2 sekuntia ennen loppusummeria Spidersille. Gustavson pelasi viisikossa 30 minuuttia keräten tilastoikseen kaksi pistettä, kuusi levypalloa, kolme syöttöä, kaksi riistoa ja yhden torjunnan.

Ottelutilastot

Richmondin konferenssin lopputurnaus sai kuitenkin päätöksensä viime yönä, kun Saint Louis veti pidemmän korren neljännesvälierissä 68-71 (36-30). Gustavson pelasi tällä kertaa 26 minuuttia, joiden aikana hän heitti 10 pistettä, repi viisi levypalloa ja torjui vastustajan heiton kerran.

Gustavson pelasi lupaavan tulokaskauden Richmondissa nousten kauden edetessä joukkueensa viisikko- ja luottopelaajaksi 4,8 pisteen ja 2,3 levypallon keskiarvoilla pelaten keskimäärin 22 minuuttia ottelua kohden.

Ottelutilastot

Maxhunin Long Beach State välieriin

Kaksi kertaa runkosarjan aikana Havaijin yliopistolle hävinnyt Edon Maxhunin Long Beach State pääsi maksamaan kalavelkoja, kun Beach nappasi paikkansa Big West -konferenssin välieriin Jordan Robertsin heitolla 0,3 sekuntia ennen loppua 68-66 (29-37) -voittoon.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Maxhuni pelasi ottelussa 15 minuuttia pussittaen kaksi pistettä ja riistäen kerran.

Ottelutilastot

Elias Valtosen Arizona State eteni Pac-12-konferenssin välieriin päihittämällä UCLA:n 72-83 (29-45).Valtonen pelasi alle minuutin ilman tilastomerkintöjä.

Ottelutilastot

Nikkarisen ja Pöllän yliopistot tappioihin

Lassi Nikkarisen Montana State voitti Big Sky -konferenssin ensimmäisellä kierroksella Idahon 71-75 (30-32). Nikkarinen pelasi 20 minuuttia, joiden aikana hän nakutti kaksi pistettä, haki kolme levypalloa ja jakoi yhden syötön.

Ottelutilastot

Montana Staten kausi sai kuitenkin päätöksensä välierissä, kun Eastern Washington osoittautui liian kovaksi palaksi loppulukemin 84-90 (44-45). Nikkarinen pelasi 14 minuuttia kirjaten itselleen kaksi pistettä, yhden syötön ja yhden riiston.

Nikkarinen pelasi toisena kautenaan Montana Statessa keskimäärin 14,2 minuuttia 2,3 pisteen, 1,0 levypallon ja 1,3 syötön keskiarvoilla.

Ottelutilastot

Hannes Pöllän Oklahoma putosi Big 12 -konferenssin ensimmäisellä kierroksella West Virginialle 72-71 (33-35). Oklahoma näytti vieneen pelin jatkoajalle, mutta summerin peitonneessa heitossa Christian Jamesin (11/5) kengät olivat kolmosen viivan päällä. Pöllä ei pelannut ottelussa.

Ottelutilastot

 
13.9.2019 13:57 Susijengi

Junnu Lee Old Dominionin yliopiston Hall of Fameen

Kesällä ammattilaisuransa päättymisestä ilmoittanut Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti ja pitkäaikainen Susijengin runkopelaaja Gerald Lee Junior, 31, on valittu Old Dominionin yliopiston Hall of Fameen.

9.9.2019 13:48 Susijengi

Hannes Pöllä jatkaa NCAA-uraansa UT-Martinissa

Viimeiset kaksi kautta Oklahoma Soonersia Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 21, siirtyy University of Tennessee-Martiniin. 212-senttinen Pöllä edusti päättyneenä kesänä Suomea miesten universiadeissa Napolissa sekä pelasi neljä ottelua Susijengissä.

8.5.2019 20:11 NCAA

Olivier Nkamhoua Tennesseen huippuyliopistoon

Helsingin NMKY:n kasvatti siirtyi Yhdysvaltojen lukiosarjoihin kaksi kautta sitten. Nyt edessä on harppaus yliopistotasolle ja Tennesseen arvostettuun yliopistoon.

1.4.2019 08:46 NCAA

Nenna Lindström siirtyy ensi kaudeksi Liberty Universityyn

Viimeiset kaksi kautta Western Wyomingissa NJCAA:ta pelannut Nenna Lindström, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA:han Liberty Universityyn.

23.3.2019 09:48 NCAA

Augustinin ja Robert Morrisin matka NCAA-lopputurnauksessa päätökseen

Nina Augustinin Robert Morris kaatui valtakunnallisen lopputurnauksen avauskierroksella Louisvillelle lukemin 34-69 (15-37).

18.3.2019 10:44 NCAA

Nina Augustinin Robert Morris konferenssimestaruuteen

Naisten yliopistosarjassa Robert Morris ylsi Nina Augustinin johdolla konferenssinsa mestaruuteen ja varmisti paikkansa kovatasoisessa NCAA-lopputurnauksessa.

18.3.2019 08:56 Pääjuttu

Valtosen, Pöllän ja Murphyn yliopistot NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n lopputurnauksen joukkueet on valittu. Tomas Murphyn Northeastern ansaitsi paikkansa konferenssimestaruuden myötä, mutta valitsijakomitea valitsi myös Elias Valtosen Arizona Staten ja Hannes Pöllän Oklahoman lopputurnaukseen.

8.3.2019 09:56 NCAA

Varis, Lahtinen, Kalin ja Augustin joukkueidensa tehokkaimpina NCAA-kentillä

Lotta-Maj Lahtinen ja Marika Korpinen saivat kokea yliopistosarjan pudotuspelien tylyyden, kun molempien kausi päättyi niukan tappion seurauksena.

8.3.2019 08:47 NCAA

Edon Maxhuni liekeissä 21 pisteellä NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhuni liekitti 21 pistettä viidellä kolmosella, kun Long Beach State päätti Big West -konferenssin runkosarjan viiden ottelun mittaiseen voittoputkeen.

4.3.2019 10:00 NCAA

Augustinin yliopistojoukkue Northeast-konferenssin runkosarjan voittoon

Naisten NCAA:ssa konferenssien runkosarjat lähenevät loppuaan ja tulivat muutamien suomalaisnaisten osalta päätökseen jo viikonlopun aikana. Ottelut jatkuvat pudotuspelien muodossa.

1.3.2019 08:32 NCAA

Rokkanen, Augustin ja Koskimies kaksinumeroisille lukemille

Naisten NCAA-kentillä Sara Rokkanen, Nina Augustin ja Elina Koskimies ylsivät kukin voittoon ja yli kymmenen pisteen suoritukseen konferenssien runkosarjojen lähetessä loppuaan.

20.2.2019 16:39 Susiladies

Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi sitoutunut Arizona Stateen

HBA:n ja Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistoparketeille Arizona Staten yliopistoon.

15.2.2019 08:44 NCAA

Augustin ja Koskimies hurjissa voittoputkissa

Naisten NCAA-parketeilla Nina Augustinin Robert Morris ja Elina Koskimiehen American ylsivät konferensseissaan jo 11. peräkkäisiin voittoihin.

2.2.2019 08:21 NCAA

Lahtinen ennätyspisteille Georgia Techin trillerissä

NCAA:ssa kolme suomalaisnaista ylsi kaksinumeroisille lukemille, kun Lotta-Maj Lahtinen merkkautti tulokaskauden ennätyksekseen 14 pistettä, Elina Koskimies viimeisteli voittoputken jatkuessa 16 pistettä ja Sandra Karsten oli joukkueensa tehokkain 10 pisteellä.

1.2.2019 09:40 NCAA

NCAA-tulokas Andre Gustavson: ”Iso kunnia pelata aloitusviisikossa”

Richmondin yliopistossa NCAA-tulokaskauttaan pelaava Andre Gustavson, 19, on noussut rivakasti Spidersin aloitusviisikkoon. Alkukaudesta minuutit olivat vielä säästeliäät, mutta loukkaantumiset ja Wartti Basket -kasvatin rakkikoiramainen puolustus ovat nostaneet hänet yliopistonsa luottopelaajiin.

30.1.2019 19:52 NCAA

Viimeistä NCAA-kauttaan pelaava Elina Koskimies: ”Isompaa roolia ei saa ilmaiseksi”

American Universityä edustava Elina Koskimies on noussut neljässä vuodessa joukkueensa avainpelaajaksi. Tällä kaudella tähtäimessä on konferenssivoitto sekä NCAA-turnaus, sen jälkeen Euroopan ammattilaiskentät.

28.1.2019 09:00 NCAA

Augustin sivusi piste-ennätystään, Kalinille komea tupla-tupla

Hofstran Marianne Kalin ylsi naisten NCAA-parketeilla kauden ensimmäiseen tupla-tuplaansa joukkueen napatessa konferenssissaan tärkeän avausvoiton. Nina Augustin tehoili Robert Morrisin paidassa 14 pistettä johdattaen joukkueensa seitsemänteen peräkkäiseen voittoon.

21.1.2019 09:00 NCAA

American jatkaa voittoputkessa - Koskimies tehokkain 20 pisteellä

Elina Koskimies ja Nina Augustin esittivät loisto-otteita molempien johdattaessa joukkueensa jo viidenteen peräkkäiseen voittoon naisten NCAA:ssa. Lotta-Maj Lahtinen sai vastuuta kovassa paikassa Georgia Techin napatessa taisteluvoiton Syracusesta.

14.1.2019 09:26 NCAA

Maxhuni jatkaa pistetehtailuaan NCAA:ssa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhuni oli jälleen tulessa pussittaen 15 pistettä Long Beach Staten voittopelissä. Suomalaisonnistujiin viikonloppuna kuuluivat myös Andre Gustavson ja Tomas Murphy.

14.1.2019 08:47 NCAA

Augustinin yliopisto voittoputkessa, Koskimies 17 pistettä

Naisten NCAA:n konferenssiottelut ovat alkaneet Nina Augustinin ja Robert Morrisin osalta loistavasti kolmella voitolla. Viikonlopun ottelussa Elina Koskimies nakutti varmoin ottein 17 pistettä ja johdatti Americanin tärkeään kotivoittoon.

Näytä lisää vastaavia