27.10.2024 16:53 Tampereen Pyrintö puolusti kotikenttää onnistuneesti. Paikalliskasvatti pussitti 21 pistettä, keräsi 14 levypalloa ja jakoi kahdeksan merkinnän arvoista syöttöä.
Topias Palmi on ollut vahvassa vireessä alkukauden aikana. Kuva: Jani Virolainen
Korisliiga-ilta Pyynikin palloiluhallissa sujui tasaisen varmasti kotijoukkueen komennossa. Tampereen Pyrintö väsytti Lapualta vierailulle tulleen Kobrat luvuin 84–72.
Kentän kuningas oli eittämättä paikalliskasvatti, Susijengissä ja ulkomaillakin kokemusta niittänyt Topias Palmi. Heittävä takamies teki sitä, mitä heittäjän kuuluu, mutta päälle myös paljon muuta: tilastoriville kirjattiin 21 pistettä, 14 levypalloa, kahdeksan koriin johtavaa syöttöä ja kolme riistoa.
– Aamupäivällä kun tulin hallille, oli kyllä vähän sellainen fiilis, että mitäköhän tästä tulee. Oli niin aikainen peli, että meinasi vielä vähän ramasta ja lounaskin suli huonosti. Ihan hyvä lopputulema kuitenkin. Oli tärkeää saada toinen voitto Pyynikin kotikentällä, jota yritämme suojella voiton arvoisesti joka ikinen kerta. Joukkue on löytänyt paremmin samalle sivulle kuin aiemmin, eikä tule ihan hirveästi hasseja enää settien kanssa, Palmi kommentoi tuoreeltaan Ruudun haastattelussa.
Kobrien puolella Trent Buttrick merkkautti 20 pistettä, 12 levypalloa ja kolme riistoa ja Courtney Alexander II 20 pistettä ja yhdeksän levypalloa.
Kuten Palmi puheissaan viittasi, voitto oli vasta Pyrinnön toinen tällä kaudella. Kobrilla on tilillään ennestään vastaavat kaksi voittoa kuudesta ottelusta.
Miesten Korisliigassa nähtiin viiden ottelun ilta, jossa voittajiksi selvisivät Kataja Basket, Helsinki Seagulls, Kauhajoki, KTP-Basket ja BC Nokia.
Korisliigan lauantaina pelattava huippuottelu Kauhajoen ja Bisons Loimaan välillä on vapaasti katsottavissa Jimiltä alkaen klo 19:00.
Energiapalveluyhtiö Oomi ja Korisliiga ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka keskiössä ovat joukkueiden fanit. Yhteistyöllä tarjotaan faneille ainutlaatuisia kokemuksia Korisliiga-paikkakunnilla.
Alemman jatkosarjan ottelu Tapiolan Hongan ja Kobrien välillä päättyi kotijoukkueen 95–90-voittoon.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin yksi ottelu, jonka voiton vei Helsinki Seagulls.
Suomalainen koripalloyhteisö sai tiistaiaamuna suru-uutisen. Suomi-koriksen kaikkien aikojen valmentajiin lukeutuva moninkertainen Suomen mestari, maajoukkuevalmentaja ja suomalaisen koripallovalmennuksen kehittäjä Eero Saarinen (1947-2025) on nukkunut pois.
Miesten Korisliigan kahdessa ylemmän jatkosarjan ottelussa voittivat Helsinki Seagulls ja Kauhajoki.
Miesten Korisliigassa pelattiin kolme alemman jatkosarjan ottelua, joissa voittajia olivat BC Nokia, KTP-Basket ja Kouvot.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Bisons Loimaa ja Korihait saalistivat kumpikin vieraspisteet.
Miesten Korisliigassa jatkosarjat ovat jo täydessä tuoksinassa, kun ylälohkossa pelattiin yksi ja alalohkossa kolme ottelua. Niistä voittoja juhlivat KTP-Basket, Tapiolan Honka, Kouvot ja Helsinki Seagulls.