26.5.2008 Kokenut maajoukkuetason koripalloilija ja monessa urheiluun liittyvässä tehtävässä sekä yritysmaailmassa kannuksia hankkinut Petri Niiranen on valittu koripalloseura Torpan Poikien (ToPo Juniorit ry.) toiminnanjohtajaksi. Tehtävässään Niiranen aloittaa välittömästi.
Petri ”Pete” Niiranen pelasi urallaan pitkään sekä Korisliigassa että miesten maajoukkueessa. Hän on pelaajana saavuttanut yhden miesten Suomen mestaruuden ja useita juniorisarjoissa. Aktiiviurallaan Niiranen tuli valituksi kahteen kertaan Korisliigan vuoden pelaajaksi edustettuaan valtaosan urastaan Helsingin NMKY:tä.
Niiranen on pelaajauransa jälkeen toiminut juniorivalmentajana sekä ollut mm. koripallon universiadijoukkueen johtajana. Lisäksi Niiranen on usean vuoden ajan ollut kehittämässä jääkiekkoseura Helsingin IFK:n junioritoimintaa. Yritysmaailmassa Petri Niiranen on työskennellyt mm. logistiikka-alalla ja useissa tehtävissä urheilumarkkinoinnin parissa. Hän on myös tehnyt urheilumarkkinoinnin tutkimusta sekä Suomessa että USA:ssa. Koulutukseltaan Niiranen on kauppatieteiden maisteri.
- Torpan Pojat on mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa ja haluan mielelläni olla mukana tässä projektissa. ToPo on historian ja perinteidensä puolesta aivan omassa luokassaan suomalaisessa koriksessa. Jo omalta pelaajauraltani muistan kuinka ToPo herätti aina tunteita ja itse asiassa ToPoon siirtyminenkin oli pariin kertaan aika lähellä, perustelee Petri Niiranen ToPon toiminnanjohtajan tehtävässä aloittamistaan.
- Pidän erityisesti siitä, että junioritoiminta on ToPossa kaiken toiminnan perustana. Myös yhtenä ja yhtenäisenä seurana toimiminen tyttö- ja poikajuniorien sekä naisten ja miesten edustusjoukkueiden osalta on valtava vahvuus ja mahdollisuus. Töitä näin laajan toiminnan tiimoilta tulee olemaan paljon ja pyrin omalta osaltani jatkamaan toiminnan kehittämistä edelleen, päättää Niiranen.
Kesken koripallokauden 2007-08 toiminnanjohtajaksi tullut Antti Kaihovaara tulee jatkamaan työskentelyä seuran eteen hallituksesta käsin. Kesäkuun vuosikokouksessa valitaan myös uusi hallitus, joka tulee toimimaan yritysmaailman oppien mukaisesti ja siten olemaan keskeinen elementti seuran toiminnan ammattimaiseksi muuntautumisessa.
ToPossa aloitettiin merkittävät kehittämistoimet loppuvuonna 2007. Näkyviä muutoksia saatiin jo aikaan juuri päättyneen 75-vuotisjuhlakauden aikana, mm. uusi ulkoinen ilme, katsojalukuja nostanut ottelutapahtuman elävöityminen ja aktiivisen taustajoukon määrän tuplaantuminen.
- Päävalmentaja Tomi Kamisen pitkä sopimus (2012 saakka) ja Petri Niirasen palkkaaminen toiminnanjohtajaksi ovat tärkeitä tekijöitä seuran edelleen kehittämisen työssä, toteaa Kaihovaara lopuksi.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.
Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.
Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.
Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.
Helsinki Seagulls on solminut tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaisen Adong Makuoin kanssa. 25-vuotias sentteri edusti viime kesänä Kanadan CEBL-sarjan Saskatchewan Rattlersia ja syksyllä kosovolaisseura KB Pejan joukkuetta.