ToPon naisten Korisliiga-joukkueelle kasa uusia sopimuksia

20.7.2020 13:23 Torpan Poikien naiset valmistautuvat tulevaan kauteen viime kaudella tutulla rungolla, mutta myös uusia kasvoa nähdään Munkassa.

Naisten Korisliigaan valmistautuva ToPo on uudistunut, mutta vanhoja tuttuja on myös jäljellä. Yhtä kautta vaille koko aikuisuransa ToPoa edustanut Hanna Valkeinen jatkaa ToPossa. Kapteeni heitti viime kaudella 8,8 pisteen keskiarvolla, joka oli hänen uransa toistaiseksi paras. Valkeisen lisäksi jatkosopimuksen ToPon kanssa kirjoitti kolmannen kautensa joukkueessa aloittava Ida Myllyoja. Hän kirjautti viime kaudella samat 8,8 pistettä ottelua kohden kuin Valkeinen. 

Naisten joukkueeseen on liittynyt tähän mennessä kuusi uutta pelaajaa. Viime kaudella HyPossa läpimurron Korisliigaan tehnyt Meri Damoiseaux liittyi joukkueeseen. Takamiehen paikalla viihtyvä Damoiseaux pelasi viime kaudella yli puoli tuntia ja viimeisteli 7,9 pistettä ottelua kohden. 

ToPoon palaa Linda Hemmann, joka edusti ToPoa edellisen kerran kaksi vuotta sitten. Silloin läpimurto Korisliigassa ei vielä nähty ja viime kauden Hemmann pelasi divarissa HNMKY:n riveissä. Tehot olivat komeat, 25 minuutin peliajalla syntyi 13,7 pistettä ja yli 9 levypalloa ottelua kohden. 

- Joukkue on yhtä tai korkeintaan kolmea pelaajaa vaille valmis. Tässä vaiheessa olemme kotimainen joukkue, mutta katsotaan mikä on tilanne, kun aloitetaan kausi. Tällä hetkellä kasassa on nuori ja liikkuva joukkue, kertoo ToPon GM Jussi Syrjänen seuran tiedotteessa.

ToPon naisten valmentajana jatkaa Syrjäsen lisäksi Niko Kuusi. 

- Me vedämme harjoitukset hyvin pitkälti puoliksi. Olemme valmentaneet yhdessä useamman vuoden ja vuosi vuodelta on enemmän yhdentekevää kuka osuudet vetää, koska valmennuksellinen tavoite on sama. Pelaajien kehittämisen lisäksi pyrin auttamaan Nikoa kehittymään valmentajana. Niko on vuosi vuodelta parempi valmentaja ja niin olen toivottavasti myös minä tai sitten teemme yhdessä jotain väärin, Syrjänen näkee.

ToPon naiset kaudella 2020-21: Hanna Valkeinen, Ida Myllyoja, Magdalena Agyei, Maija Kuisma, Mirva Karvinen, Emilia Hulst, Elina Mäntynen, Meri Kanerva, Tessa Virtanen, Rosa Lehti, Nea Kuisma, Meri Damoiseaux, Hanna Ahola ja Linda Hemmann.

Päävalmentaja: Niko Kuusi
GM, valmentaja: Jussi Syrjänen
Fysiikkavalmentaja: Anni Kärkkäinen
Fysioterapia: Mikko Pehkonen, Teramus
Joukkueenjohtaja: Tapani Yrjölä

 

 
10.6.2021 08:36 Naisten Korisliiga

Ella Salminen Peli-Karhujen korin alle, Maria Jokiselle jatkosopimus mestarijoukkueeseen

Kolme edellistä Suomen mestaruutta voittanut Peli-Karhut on solminut sopimuksen edelliset kaudet Forssan Alkua edustaneen Ella Salmisen kanssa. Maria Jokinen puolestaan solmi jatkosopimuksen kotkalaisjoukkueen kanssa.

10.6.2021 08:19 Naisten Korisliiga

Kärnä palaa Catziin, Behmille jatkosopimus

Lappeenrannan Catz on solminut sopimuksen seuran oman kasvatin Claudia Kärnän kanssa. Sara Behm puolestaan solmi jatkosopimuksen seuran kanssa.

3.6.2021 10:30 Korisliiga

Sarjalisenssien hakuaika päättyi – Korisliigan sarjalisenssiä haki 12 joukkuetta

Korisliigassa viime kaudella pelannut kaarinalainen Ura Basket ilmoitti Koripalloliitolle ettei se hae Korisliigan sarjalisenssiä kilpailuvuodelle 2021–22. Muissa huippu- ja kilpakoripallosarjoissa kaikki urheilullisesti sarjaan oikeutetut joukkueet hakivat sarjalisenssejä.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

19.5.2021 08:44 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut naarasi Lotta Vehka-ahon riveihinsä

Suomen mestaruutta keväällä juhlinut Peli-Karhut on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 20-vuotiaan Vehka-ahon kanssa.

10.5.2021 10:50 Naisten Korisliiga

Petri Joukainen Catzin päävalmentajaksi yksivuotisella sopimuksella

Naisten Korisliigassa pelaavan lappeenrantalaisseuran uusi päävalmentaja on viime kaudet Peli-Karhujen apuvalmentajana toiminut Petri Joukainen.

7.5.2021 14:40 Naisten Korisliiga

Linda-Lotta Lehtoranta on naisten Korisliigan Vuoden pelaaja, mestari Peli-Karhut rohmusi palkintoja

Naisten Korisliiga-seurojen valmentajat ja kapteenit valitsivat 29-vuotiaan Linda-Lotta Lehtorannan sarjan parhaimmaksi pelaajaksi. Suomen mestari Peli-Karhujen edustajia palkittiin neljässä kategoriassa.

6.5.2021 09:11 Naisten Korisliiga

Kouvottarille mieluisa jatkosopimus: Sarah Toeaina jatkaa Kouvolassa

Kouvottaret on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Sarah Toeainan kanssa, joka oli päättyneellä kaudella naisten Korisliigan runkosarjan kolmanneksi kovin pisteidentekijä.

5.5.2021 10:22 Naisten Korisliiga

Tähtipelaaja Zykera Rice vuoden jatkosopimukseen Peli-Karhujen kanssa

Tuore Suomen mestari Peli-Karhut solmi jatkosopimuksen Gonzagan yliopiston kasvatin Zykera Ricen kanssa.

3.5.2021 13:30 Korisliiga

Korisliigojen parhaat palkitaan Korisliigan somekanavissa tämän viikon aikana

Joukkueiden kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet miesten ja naisten Korisliigan parhaat pelaajat kaudella 2020–21.

3.5.2021 08:21 Naisten Korisliiga

Mika Hartonen nousee mestarijoukkue Peli-Karhujen päävalmentajaksi

Kolmannen peräkkäisen naisten Suomen mestaruuden voittaneen kotkalaisjoukkueen päävalmentajana aloittaa Mika Hartonen. Sopimus on kestoltaan yksivuotinen.

30.4.2021 10:37 Naisten Korisliiga

Frimodig ja Piipari jatkavat Kouvottarien valmennuksessa

Naisten Korisliigassa pelaava Kouvottaret jatkaa tulevalla kaudella tutussa komennossa, kun Joonas Frimodig jatkaa päävalmentajana ja Reetta Piipari hänen apunaan.

29.4.2021 12:14 Naisten Korisliiga

Mestaruushaastattelussa Roosa Lehtoranta: ’’ Sillä on iso merkitys, että ensimmäinen mestaruus tulee siellä, mistä kaikki on lähtöisin’’

Kotkan Peli-Karhut juhli sunnuntaina Suomen mestaruutta. Joukkueen riveissä ensimmäisestä mestaruudestaan pääsi nauttimaan seuran oma kasvatti Roosa Lehtoranta.

25.4.2021 17:19 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut vei Suomen mestaruuden

Finaalisarjan neljäs ottelu pelattiin Espoossa. Peli-Karhut nousi toisella puoliajalla voittoon 75-57 ja pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta. Joukkue voitti kauden aikana kaiken mahdollisen, sillä se vei tällä kaudella myös Suomen cupin.

24.4.2021 12:02 Korisliiga

Koriksen supersunnuntai valtaa Ruudun – kuuden tunnin lähetyksessä katkolla miesten sekä naisten mestaruus

Tulevana sunnuntaina vietetään todellista korisfanien juhlaa, kun Ruutu välittää naisten 4. ja miesten 5. finaaliottelun suorana kanavillaan. Ennakkostudio käynnistyy jo klo 14.30. Peli-Karhut ja Vilpas voivat voitolla varmistaa Suomen mestaruuden.

22.4.2021 20:10 Naisten Korisliiga

Hongalle avausvoitto finaalisarjassa

Kotkan Peli-Karhuilla oli mahdollisuus ratkaista Suomen mestaruus suoraan kolmessa ottelussa. Vierasjoukkue ei kuitenkaan tähän suostunut ja hallitsi päivän ottelua oikeastaan alusta loppuun. Ratkaisu siirtyi ainakin neljänteen peliin, kun Honka voitti 90-64.

20.4.2021 09:10 Erotuomarit

Naisten toisessa finaalissa tehtiin historiaa: naispuolinen nelikko vastasi oikeuden jakamisesta

Tapiolan Hongan ja Peli-Karhujen toisessa finaalissa tehtiin suomalaista korishistoriaa, kun ottelun koko erotuomarikolmikko sekä komissaari olivat naisia.

19.4.2021 20:16 Naisten Korisliiga

PeKa otti toisen kiinnityksen Suomen mestaruuteen

Finaalien toinen ottelu pelattiin Espoossa. Honka oli pitkään ottelussa kuskin paikalla, mutta lopulta voitto matkasi Kotkaan 82-77. PeKa:lla on mahdollisuus varmistaa Suomen mestaruus torstaina.

19.4.2021 13:30 NCAA

Emerita Mashaire siirtyy tulevaksi kaudeksi Cincinnatin yliopiston vahvuuteen

HBA-Märskyssä kautensa päättänyt, Suomen nuorisomaajoukkueista tuttu Emerita Mashaire, 20, on sitoutunut Cincinnatin yliopistoon, jonne hän siirtyy tulevaksi kaudeksi. Leppävaaran Pyrinnön kasvatti pussitti HBA:lle naisten Korisliigassa 9,1 pistettä per ottelu.

17.4.2021 18:39 Naisten Korisliiga

Forssa nappasi pronssimitalit

EBT ja Forssan Alku päättivät kautensa pronssiottelussa, joka pelattiin Espoossa. FoA oli parempi ja päätti kautensa voittoon 74-55.

Näytä lisää vastaavia