Tulevaisuuden työelämätaidot HBA:n opetussuunnitelman keskiössä

18.10.2022 13:09 Helsinki Basketball Academylle on luotu opetussuunnitelma, jonka keskeisenä ajatuksena on, että nuori kehittyy lukion aikana sekä opiskelijana että urheilijana. Nyt julkaistu koripallon ja HBA:n opetussuunnitelma on yksi ensimmäisistä lajiliittokohtaisista opetussuunnitelmista.

Viimeisen vuoden aikana Mäkelänrinteen lukion, Urhean ja HBA:n yhteistyön tuloksena syntynyt opetussuunnitelma ilmentää ajattelumallia, jossa ei ainoastaan tehdä yhteistyötä koulun ja urheilun kesken, vaan koripallo nähdään osana koulua. HBA-ohjelman päävalmentaja Juha Sten kertoo, että OPS-työn ensisijainen tarkoitus oli kirkastaa HBA-toimijoille mitkä ovat HBA:n tehtävät ja toimintatavat eri tilanteissa.

- Kuitenkin, mitä pidemmälle työmme eteni, sitä enemmän huomasimme ajattelumallissamme selkeitä yhtäläisyyksiä lukion opetussuunnitelmassa kirjattuihin asioihin. Itse ajattelen, että teemme koulun kanssa täysin samaa kasvatus- ja opetustyötä, meillä se tapahtuu koripallo-oppiaineen kautta, Sten kuvaa prosessia.

- Samalla haluttiin tehdä HBA:n toiminnasta entistä avoimempaa ja läpinäkyvämpää, hän lisää.

Työelämävalmiudet kehittyvät tavoitteellisessa urheilussa

HBA:n toiminnassa pyritään kasvattamaan urheilijoiden pääomaa kohti seuraavaa elämänvaihetta, eli siirtymistä työelämään ja ensimmäiseen ammattiin koripalloilijana. HBA:n opetussuunnitelma on luotu lukion yleisen opetussuunnitelman rinnalle.

- Lukioiden uusi opetussuunnitelma korostaa nuorten työelämävalmiuksia ja tätä tavoitteellinen urheilu tukee hienosti. Koripalloa pelaava nuori oppii esimerkiksi vuorovaikutustaitoja, päätöksentekoa, tunteiden hallintaa, eettisiä taitoja ja tulemaan toimeen erilaisissa ryhmissä, arvioi Mäkelänrinteen lukion rehtori Vesa Vihervä.

Urheilijoiden valmiuksia myös urheilu-uran jälkeisessä elämänvaiheessa halutaan tukea.

- Koripallosta tulee monelle nuorelle ensimmäinen ammatti. Uskomme, että siihen ammattiin valmistautuessa ja sen aikana opitut taidot auttavat joustavassa siirtymisessä mahdolliseen uuteen ammattiin, Vihervä jatkaa.

Helsinki Basketball Academy on Koripalloliiton, Mäkelänrinteen lukion ja Urhean koripallo-ohjelma, joka auttaa pelaajia kehittymään aikuisten maajoukkuepelaajiksi. HBA:n toiminnassa pyritään maksimoimaan yksittäisen pelaajan urakehitys niin, että koripallosta tulee pelaajan ensimmäinen ammatti. Urheilullisen kehittymisen lisäksi antaa mahdollisimman hyvät edellytykset urheilu-uran jälkeiseen urasiirtymään sekä yksilön kasvua kohti koko elämän mittaista oppimista.

Mäkelänrinteen lukio on yleislukio ja yksi Suomen 15 virallisesta urheilulukiosta. Märsky on ollut maamme ensimmäinen luokaton ja kurssimuotoinen lukio sekä myös ensimmäinen urheilulukio. Märsky on kiinteä osa Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaa Urheaa ja tekee yhteistyötä Olympiakomitean ja monien lajiliittojen ja urheiluseurojen sekä pääkaupunkiseudun oppilaitosten kanssa. Koulu on osa Urheakampusta ja Olympiavalmennuskeskus Helsinkiä.

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia eli Urhea on yhteistyöverkosto, joka auttaa nuoria, huipulle tähtääviä ja jo kansainvälisellä huipulla olevia urheilijoita matkalla kohti heidän tavoitteitaan. Urhea tukee urheilijoiden päivittäisharjoittelua, auttaa urheilun ja koulutuksen yhdistämisessä sekä tuo valmennuksen asiantuntijapalvelut urheilijan ja valmentajan arkeen. Urhean johtoajatus on ”Parempi arki tuo paremman tuloksen”.

Linkki Urhean verkkosivuille ja opetussuunnitelmaan >

 
22.9.2023 14:04 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää syyslomaleirejä upouudella Namika Areenalla ja Hotel Arthurin salissa

Helsingin NMKY:n syyslomaleirit järjestetään 2012-2016 syntyneille 16.-20.10.2023 Namika Areenalla Pakilassa ja Hotel Arthurilla Kaisaniemessä.

22.9.2023 12:57 Koripalloliitto

Koripalloliitto on julkaissut nuorten pelaajien rekrytoinnin ja pelaajasiirtojen eettisen toimintamallin

Uusi koripallokausi on käynnistynyt tai käynnistymässä pian koko Suomessa. Koripalloliitto haluaa muistuttaa kaikkia toimijoita vastuullisesta ja eettisestä toiminnasta lasten ja nuorten kanssa toimittaessa.

18.9.2023 09:50 Valmentajat

Suomen kahdesti EM-lopputurnaukseen johdattanut Eero Saarinen Valmentajien Kunniagalleriaan

Eero Saarinen johdatti Suomen naisten maajoukkueen EM-lopputurnauksiin 1980 ja 1981. Saarinen on Koripallovalmentajat ry:n ja Suomen Ammattivalmentajat ry:n perustajajäsen. Saarinen nimettiin kunniagalleriaan Olympiapäivänä 16.9.

15.9.2023 10:15 Koripalloliitto

Koripallon Suomen mestari Lotta Hamari aloitti eduskunnassa

Lotta Hamari (sd.) nousi eduskuntaan varasijalta, kun entinen pääministeri Sanna Marinin jatkaa uraansa muissa tehtävissä. Hän on tuttu koripalloväelle niin pelikentiltä kuin sen reunamilta.

13.9.2023 15:38 Seura tiedottaa

Tuomariksi Kouvot-turnaukseen

Kouvot -turnaus pelataan Kouvolassa 17.-19.11.2023. Turnaus on järjestyksessään jo 31. ja tuomarihaku tämän vuoden turnaukseen on nyt auki.

13.9.2023 09:56 Seura tiedottaa

"Tätä on odotettu!" – Helsingin NMKY:n uusi koripalloareena valmistui aikataulussa

Suomen suurin koripalloseura Helsingin NMKY sai oman koripalloareenan. Areenan avajaisia vietetään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, 6.-8.10.23.

12.9.2023 08:29 Seura tiedottaa

Vantaan Energia -turnauksen ilmoittautuminen aukeaa 10.10!

Tammikuussa koripallo täyttää jälleen Vantaan koulujen salit, kun PuHu Junioreiden Vantaan Energia -turnaus pelataan 19.-21.1.2024. Yli 3000 koripalloilijaa Vantaalle kokoava turnaus pelataan nyt 24. kerran.

8.9.2023 20:22 Keskinen alue

Marko Kainulainen JBA:n tapahtumapäälliköksi

JBA saa riveihinsä todella kovan luokan vahvistuksen kun tapahtuma-alan ammattilainen ja intohimoinen koripallomies Marko Kainulainen aloittaa seuran tapahtumapäällikkönä.

7.9.2023 16:19 Läntinen alue

BC Nokian MATKA HUIPULLE -foorumi 19.10.2023

BC Nokia järjestää MATKA HUIPULLE -foorumin tukeakseen lasten ja nuorten koripalloharrastusta sekä nyt käynnistyneen Nokian Koripalloakatemian valmennustoimintaa.

5.9.2023 10:57 Seura tiedottaa

Satu Halla kehittämään Lahti Basketball Junioreiden lapsivaiheen toimintaa

"Tämä on seuraltamme merkittävä panostus Lahden alueen lasten liikuttamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi."

30.8.2023 11:11 Läntinen alue

Mesuca Basket ry.n 20 Junioriturnaus Salossa

Mesucan 20 Junioriturnaus 16.-17.9.23 Salossa

30.8.2023 11:08 Läntinen alue

Mesuca Basket ry.n 20 Jokinen Basket aikuisturnaus Salossa

Jokinen Basket 20 Aikuisturnaus 16.-17.9.23 Salossa.

24.8.2023 23:38 Seura tiedottaa

Tomi Moberg Hyvinkään Pontevan miesten ja U19-poikien päävalmentajaksi

Tomi Moberg aloittaa Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkueen ja U19-poikien päävalmentajana.

21.8.2023 10:27 Seura tiedottaa

STC Shooting Camp järjestetään Kisakalliossa lokakuussa

Jo perinteeksi muodostunut korisjunioreiden taitoleiri, STC Shooting Camp järjestetään 16.-18.10. Kisakallion Urheiluopistolla. Ota kaveri mukaan ja tule viettämään ikimuistoinen syyslomaleiri koriksen parissa!

21.8.2023 05:14 Seura tiedottaa

Biddy Basket ry:n kauden 2023-24 toinen valintaleiri Kisakeskuksessa 1.-3.9.2023

Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu ensi vuonna 1.9.2010 jälkeen syntyneille. Eli pääasiassa 2011 syntyneille.

19.8.2023 10:49 Seura tiedottaa

PuHun edustusjoukkueet palaavat Vantaan Energia Areenalle

Vantaalainen koripallo ottaa jälleen askeleen eteenpäin, kun PuHu Junioreiden miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat kotiottelunsa Vantaan Energia Areenalla kaudella 2023-2024. Muutos on osa PuHu Junioreiden ja Vantaan kaupungin monivuotista yhteistyötä, ja edustusjoukkueiden otteluiden lisäksi PuHun juniorijoukkueet harjoittelevat Energia Areenalla entistä enemmän.

16.8.2023 16:38 Keskinen alue

Kimmo Juvonen JBA:n toiminnanjohtajaksi

JBA:n taustaorganisaatio ottaa ison harppauksen eteenpäin kun JBA:n hallituksen puheenjohtajana seuran perustamisesta lähtien toiminut Kimmo Juvonen aloitti työnsä toiminnanjohtajana eilen 15.8.2023.

11.8.2023 11:21 Seura tiedottaa

Lady Basket -korisleiri Kisakalliossa 17.-19.11.2023

Suosittu Lady Basket -leiri on täällä taas! Naisten omalla korisleirillä ei ikä-, taito- tai kuntotaso, eikä aiempi pelaajatausta ratkaise - asenne on tärkein. Leirin ohjelma on monipuolista, innostavaa ja jokaisen taitotason huomioivaa.

11.8.2023 10:57 Miesten I divisioona B

Hyvinkään Ponteva etsii miesten ja U19-poikien joukkueisiin päävalmentajaa

Miesten joukkue on aloittamassa uutta kautta 1 divisioona B:ssä ja U19-pojat valmistautuvat tavoittelemaan paikkaa SM-sarjassa. Valmentajalta edellytetään vahvaa laji- ja valmennustaustaa, erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä riittävää koulutusta valmennustehtäviin.

Näytä lisää vastaavia