”Tuomme parketille koko ajan tuoretta jalkaa” – Lahti Basketball jatkaa siitä, mihin viimeksi jäi

30.9.2021 08:12 Lahti Basketball on pitänyt nuoren kotimaisen runkonsa koossa ja lähtee sentteri Henri Ventoniemen johdolla tekemään vielä kovempia yllätyksiä kuin viime kaudella.

Viime kausi oli Henri Ventoniemen uran paras, kun hän tilastoi keskiarvoikseen 11,2 pistettä ja 6,2 levypalloa runkosarjassa. Kuva: Ville Vuorinen

Uskaltaisi melkein sanoa, että nuori ja melko kokeellisesti pelannut Lahti Basketball yllätti Korisliigassa viime vuonna. Heidän runkosarjansa oli erinomainen – se päättyi taulukon viidennelle sijalle 12 voitolla ja kymmenellä tappiolla. Ja vaikka Lahti pelasi vain yhden playoff-kierroksen ainuttakaan ottelua voittamatta, joukkue laittoi lopullisen mestarin Salon Vilppaan fyysisesti todella koville.

Nyt työ jatkuu siitä, mihin se jäi, ja yhtenä kärkimiehistä häärää yhä 26-vuotias sentteri Henri Ventoniemi.

– Pelityylimme on vähän erilainen kuin muualla, joten se vaatii totuttelua uusilta pelaajilta, amerikkalaisvahvistukset mukaan lukien, Ventoniemi toteaa.

Joukkue onkin lähestynyt syksyn harjoituskautta vaiheittain. Kotimainen runko on kutakuinkin ennallaan, mutta ulkomaalaisten osasto on uudistunut Brandon Peeliä lukuun ottamatta kauttaaltaan, joten kaikkea ei informaatiota ei kannata kaataa niskaan kerrallaan.

– Aluksi yritimme vain keskittyä identiteettiimme. Siihen, että olemme intensiivisiä molemmissa päissä kenttää. Se näkyi hyvin treeneissä, että siellä mentiin kovaa. Vasta myöhemmin pääsimme siihen vaiheeseen, että aloimme organisoitua ja keskittyä pelin toteuttamiseen.

Ventoniemi mainitsee, että erityisesti kesäaikana helpotti suuresti, että mukana oli paljon samoja pelaajia kuin viime kaudellakin. Harjoitukset päästiin aloittamaan tuttujen tekijöiden kanssa jo hyvissä ajoin. Joukkueessa kehitystään jatkavat jo viime kaudella hyviä otteita väläytelleet Eemi Luukkonen, Ville Karvonen, Ali Ahola, Ricky Waxlax ja Erik Sajantila. Lisäksi pitkän linjan lahtelainen, nuorten maajoukkuemies Arttu Saarijärvi, on vihdoin palaamassa kokonaisen vuoden pelitauon jälkeen.

Edellisellä kaudella Lahdessa aloitettiin kokonaan uusi aikakausi, kun Pieti Poikola astui päävalmentajan tehtävään. Kokoonpano oli silloin kauttaaltaan erittäin nuori – luonnollisesti vieläkin nuorempi kuin nyt. Joukkue kokeili monenlaisia taktiikoita ja pelityylejä etsiessään omaa pysyvämpää lähestymistapaansa.

Nyt tuttu konsepti ja tuttu kokoonpano tekevät pelaamisesta Ventoniemen mukaan ainakin jossain määrin helpompaa, ja sen ansiosta kokeneemmat voivat antaa aiempaa isomman panoksen pelaajavalmentajina kentän puolella.

– Nyt täytyy auttaa uusia jäseniä pääsemään sisään siihen samaan konseptiin. Pietihän tunnetusti luottaa paljon pelaajiin ja heidän osallistumiseensa, joten on ihan hyvä, että tässä on iso osa porukasta pelannut jo vuoden yhdessä. Se tuo toivottavasti tasaisuutta myös varsinaisiin peleihin.

Ventoniemi kertoo, että on kehittänyt myös omaa peliään – hionut perusasioita ja etsinyt uusia näkökulmia ja pieniä kikkoja – mutta pohjimmiltaan kentälle ilmestyy sama tuttu mies kuin viime vuonnakin. Ja viime vuosihan oli sentteriltä kaikin puolin lupaava. Hän tilastoi Korisliigan runkosarjassa 11,2 pistettä ja 6,2 levypalloa ja kaivoi tiensä myös Susijengin harjoitusrinkiin.

Pelipaikat hänen ympärillään saatiin täyteen varsin varhaisessa vaiheessa syksyä. Ulkomaalaisvahvistuksia on joukkueessa neljä, ja ainakin Ventoniemen mielestä kaikkien 12 pelaajan roolit toimivat soivat hyvin yhdessä.

– Meillä on tavoitteena, ettei kukaan pelaa liian isoilla minuuteilla. Etumme on, että saamme tuoda parketille koko ajan tuoretta jalkaa. Nippu on valmis, enkä koe, että ainakaan materiaalimielessä meiltä puuttuisi enää yhtään mitään.

Lahti Basketball 21-22 pähkinänkuoressa

Korisliiga käynnistyy perjantaina 1.10., kun avausottelussa Korihait kohtaa Kauhajoen. Lauantaina on ohjelmassa viiden ottelun kierros. Kaikki Korisliigan ottelut ovat katsottavissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

 
6.12.2025 18:24 Korisliiga

Hannes Pöllä johti KTP:n voittoon vapaaheittoparaatillaan – Mikael Aallolta jälleen huippusuoritus Uudessakaupungissa

Itsenäisyyspäivän Korisliiga-voittajia olivat KTP-Basket, Korihait ja Kauhajoki.

5.12.2025 20:43 Korisliiga

Lahti jo toiseen voittoon Seagullsista – taulukon huipulla Vilpas ja Honka jatkavat pisteiden keruuta

Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.

5.12.2025 11:19 Korisliiga

Riku Korhonen on valittu Korisliigan marraskuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

27.11.2025 12:57 Korisliiga

Pyrinnön Valtteri Mervola haaveili junnuna olevansa jonain päivänä Korisliiga-joukkueen avausviisikon pelinjohtaja – nyt kun se on totta, se on pelaajalle arkipäivää

Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.

22.11.2025 19:33 Korisliiga

Tahvanainen ja Aalto johtivat Korihaiden pistetehtailua – Katajalle kauden kolmas voitto

Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.

21.11.2025 21:38 Korisliiga

Korkiatupa tulitti kaaren takaa Kouvojen täpärässä voitossa – Kauhajoki vei vieraspisteet Helsingistä rajulla piste-erolla

Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.

15.11.2025 20:08 Korisliiga

Korihait palasi voittojen tielle kuuden ottelun tappioputken jälkeen – Vilpas kaatoi Seagullsin ja nousi taas sarjan kärkeen

Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.

14.11.2025 21:17 Korisliiga

Kokko ja Keeler Bisonsin tehokaksikko – KTP kaatoi Kouvot 27:llä

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.

12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

Näytä lisää vastaavia