29.5.2014 Turun Riennon koripallonaisten kolmas perättäinen Korisliiga-kausi luotsataan paikallisvoimin. Naisten valmentajana tulevalla kaudella toimii viime kauden päävalmentajan Jukka Valpolan lisäksi naantalilainen Jussi Räikkä.
Nuorten maajoukkuevalmennuksesta tuttu Jussi Räikkä liittyy Turun Riennon naisten liigajoukkueen valmennustiimiin. Kuva: Johan Paulin.
Edustusjoukkueen valmennustiimiin mukaan tuleva Jussi Räikkä on Turun seudulla tuttu valmentaja. Hän on jo joitakin vuosia aiemminkin valmentanut Riennon naisia sekä toiminut valmentajana Turun NMKY:ssa ja kasvattajaseurassaan naantalilaisessa NaKossa. Viime vuosina Jussi Räikkä on keskittynyt erityisesti juniorivalmennukseen ja toimii parhaillaan Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen päävalmentajana. Lisäksi hän on jo vuosia toiminut Suomen Koripalloliiton valmennuskouluttajana. Viime kaudella hän luotsasi päävalmentajana Ura Basketin miesten joukkuetta I Divisioona B:ssä.
- Minulla on paljon hyviä muistoja Turun Riennon ajoiltani ja on kiva palata takaisin. Riento oli aikoinaan ensimmäinen seura, joka tarjosi minulle mahdollisuuden valmentaa tavoitteellisesti ja olen siitä edelleen kiitollinen, toteaa Räikkä innostuneena.
- Koska toimin myös Turun Seudun Urheiluakatemian valmentajana, minulla on mahdollisuus olla mukana melko kokonaisvaltaisesti Riennon nuorten pelaajien arjessa. Tämä olikin isoin asia tätä tehtävää vastaanottaessani – mahdollisuus luoda näillä resursseilla parhaat mahdolliset olosuhteet harjoitteluun ja kokonaisuuden hallintaan. Toinen iso tekijä on vanhan tutun, Valpolan Jukan, jatkaminen joukkueen valmennuksessa, hän lisää.
- Uskon, että laadukkaan toimintaympäristön luominen vaatii tiivistä yhteistyötä ja nimenomaan yhdessä lähdemme tätä toimintaa Jukan kanssa kehittämään.
Seura neuvottelee parhaillaan pelaajasopimuksista ja hakee tulevaksi kaudeksi yhteistyökumppaneita. Koripallon suosion myötä Riennon juniorijoukkueisiin on tullut tasaisesti uusia harrastajia ja töitä tulevaisuuden menestyksen eteen tehdään kaikilla tasoilla.
- Erityisen iloisia olemme kaikista uusista yhteistyökumppaneistamme, jotka ovat nyt löytäneet lajin piiriin ja ovat tukemassa uuden turkulaisen koripallokulttuurin ja menestyksen rakentamista”, kertoo seuran puheenjohtaja Nina Torvinen.
Naisten Korisliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen Töölön Kisahallissa. 1263 katsojaa oli todistamassa, kun PeKa vei viidennen finaalin 86-72 ja palautti mestaruuspokaalin Kotkaan.
Torpan Pojat ja Peli-Karhut ratkaisevat naisten Korisliigan mestaruuden viidennessä finaalissa Töölön Kisahallissa 29. huhtikuuta klo 18:30.
Kotijoukkueiden vahvat otteet jatkuivat Naisten Korisliigan finaaleissa, kun Peli-Karhut oli kotonaan vahvempi 72-46. Ottelusarjan ratkaiseva viides ottelu pelataan huomenna Töölön Kisahallissa.
ToPo vei kolmannen finaalin kotonaan 82-65. Sillä on mahdollisuus napata mestaruus maanantaina Kotkassa.
Naisten Korisliigassa pelattiin toinen finaali. PeKa oli kotikentällään vahvempi 74-57 ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een.
ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.
Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat pitkänäperjantaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Hallitseva Suomen mestari ToPo metsästää toista mestaruuttaan, kun PeKa taas tavoittelee jo peräti yhdeksättä mestaruuttaan.
Naisten Korisliigan toinenkin välieräsarja ratkesi suoraan kolmessa ottelussa. PeKa kaatoi kolmannessa ottelussa EBT:n selvästi 96-70 ja eteni finaaleihin.
Naisten Korisliigassa ensimmäinen finaalijoukkue on selvillä. Mestaruutta puolustava ToPo selvitti tiensä finaalin otteluvoitoin 3-0. Kolmas ottelu päättyi Helsingissä emäntien voittoon 70-53.