30.11.2003 Suomalaislaituri Tuukka Kotin Providence kaatoi varhain sunnuntai-aamuna Suomen aikaa Alabaman 76-71. Kotti oli mainiosti esillä, sillä hän teki kamppailun voittokorin 35 sekuntia ennen loppua ja torjui hetkeä myöhemmin Alabaman heittoyrityksen. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Yhdysvalloista.
Kotti tuli peliin vaihdosta ja pelasi 25 minuuttia. Pisteitä Forssan Koripoikien kasvatti teki kymmenen, jonka lisäksi tilastoriville merkittiin neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Kimmo Muurinen puolestaan avitti joukkueensa Arkansas-Little Rockin 72-48-kotivoittoon Southern Arkansasista tekemällä 13 pistettä 19 minuutissa. Muurinen pisti kymmenestä pelitilanneheitostaan sisään kuusi.
Esa Mäki-Tulokas oli myös näkyvässä roolissa, kun hänen edustamansa Long Island yllätti Hartfordin. Mäki-Tulokas oli toistamiseen aloitusviisikossa, uurasti 31 minuuttia, teki kahdeksan pistettä, otti kahdeksan levypalloa ja antoi kaksi syöttöä. Long Island voitti ottelun viimeisten sekuntien vapaaheitoilla 64-63.
Mainen Olli Ahvenniemi pääsi pelaamaan yliopistouransa ensimmäiset minuutit, kun vierailijana kävi New England. Maine höykytti vastustaan lukemin 99-50. Ahvenniemi käytti hyvin hyväkseen saamansa 17 peliminuuttia. 206-senttinen suomalainen teki kahdeksan pistettä, noukki neljä levypalloa ja torjui peräti kolmesti. Lisäksi Ahvenniemi riisti kerran ja antoi yhden koriinjohtaneen syötön.
Antti Kasko pelasi yhdeksän minuuttia ja teki neljä pistettä, kun hänen yliopistojoukkueensa Loyola Marymount kukisti Binghamtonin 67-56. Artur Surov ei puolestaan päässyt tositoimiin, kun Surovin edustama Saint Joseph’s voitti vieraissa Old Dominionin 75-72.
Davidsonin Jouni Eho pelasi tehokkaat 14 minuuttia, kun Rhode Island College kaatui lukemin 108-78. Eho pussitti 12 pistettä ja repi viisi levypalloa.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.
Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.
Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.