20.8.2008 Amerikkalaistakamies Ty Harrelson, 27, vahvistaa tulevalla Korisliiga-kaudella Joensuun Katajaa. Viimeiset kolme vuotta Saksan kakkosliigassa pelannut 193-senttinen Harrelson ottaa ensisijaisesti vastuun joukkueen pelinjohtotehtävistä.
Kaksi edelliskautta Harrelson edusti kakkosbundesliigan BBC Bayreuthia. Viime kauden tilastonoteerauksikseen kirjattiin 30 ottelussa keskimäärin 10,6 pistettä, 4,4 levypalloa, 4,4 koriinjohtanutta syöttöä ja 1,5 pallonriistoa.
Katajan päävalmentaja Ray Ailus kertoo seuranneensa Harrelsonin uraa jo jonkin aikaa.
- Koetin saada miestä joukkueeseeni (KTP Basket) jo vuosi sitten, mutta tuolloin hän vielä pysyi Saksassa.
- Ne asiat, joita olen hänestä muilta valmentajilta kuullut ja ne nauhat, joilta olen pelejään nähnyt, kertovat, että kyseessä on erinomainen pelaaja. Tarvitsemme kaverin, joka osaa ennen kaikkea syöttää palloa, Ailus kertoo.
Vuonna 2003 opintonsa Wayland Baptist -yliopistossa päättäneen Harrelsonin uran tilastollisesti paras Saksan-kausi oli 2006-07, jolloin hän tehtaili Bayreuthissa lukemat 16,6 pistettä, 2,9 levypalloa, peräti 6,8 syöttöä ja 1,7 riistoa. Syöttömäärä oikeutti sarjan toiseen perättäiseen tilastokuninkuuteen. Tulokaskaudellaan 2005-06 Harrelson otti nimittäin niin ikään tittelin itselleen syötellen TV 1862 Langenin paidassa keskiarvokseen lukeman 5,8.
Aiemmin Kataja on solminut pelaajasopimukset Jussi Eskolan, Mikko-Petteri Järvisen, Anssi Kinnaslammen, Janne Kinnusen, Roope Kinnusen, Sami Lehtorannan, Juho Nenosen, Petri Virtasen ja Jeremiah Woodin kanssa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.