U18-pojat kohtaavat Portugalin kahdesti

12.7.2022 15:53 Suomen 18-vuotiaat pojat jatkavat valmistautumistaan B-divisioonan EM-kisoihin Portugalissa. Sudenpennut kohtaavat Portugalin keskiviikkona ja torstaina. Molempina päivinä ottelut alkavat klo 22:15 Suomen aikaa.

Pojat pyrkivät kasvattamaan joukkuehenkeä Portugalissa. Kuva: Samira Lee

Pojat ovat pelanneet kesän aikana hienosti ja nappasivat PM-kisojen puhtaalla pelillä. Nyt vastaan asettuu eri tavalla pelaava joukkue.

- Koronajan takia tietoa joukkueesta on vähemmän kuin normaalisti. Portugali on kuitenkin mennyt viimevuosina eteenpäin koripallossa, josta osoituksena maan 20-vuotiaiden nousu A-divisioonaan muutama vuosi sitten. Ainakin yksi pelaaja Portugalin ryhmästä pelaa Italiassa. Todennäköisesti meille tulee vastaan joukkue, joka pelaa eri tavalla kuin Pohjoismaat. Se on tietysti hieno juttu EM-kisoja ajatellen, päävalmentaja Mikko Tupamäki sanoo.

Sudenpennut lähtevät otteluihin 14 pelaajan kokoonpanolla. Mukana on myös sellaisia pelaajia, jotka eivät PM-kisoissa pelanneet.

- EM-kisaryhmästä muutamalla pelaajalla on loukkaantumisia, joten aikaisemmin leirityksissä mukana olleet pelaajat saavat kesän ensimmäiset maaottelut vyölleen. Saadaan peleissä varmasti käytettyä erilaisia viisikoita.

Mitään taikatemppuja Portugalissa ei tulla näkemään vaan keskittyminen on perusasioissa.

- Pyritään näissä peleissä viemään omaa konseptia eteenpäin ja kehittämään olemassa olevia asioita sekä tekemään ne laadukkaasti. Tämä on meille taas mahdollisuus ryhmäytyä paremmin, sillä olemme paljon yhdessä erilaisessa ympäristössä, Tupamäki sanoo.

Ottelun voi katsoa sivulta https://www.fpbtv.pt. Palvelu vaatii rekisteröitymisen.

Otteluseuranta: https://www.fpb.pt

 
31.7.2023 19:30 Sudenpennut

Elmeri Abbey syöttökuningas 18-vuotiaiden EM-kilpailuissa

Elmeri Abbey vei nimiinsä syöttö tilaston 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kilpailuissa. Riistotilastossa hän oli toinen.

30.7.2023 17:29 Sudenpennut

Alle 18-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voittoon

Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).

29.7.2023 23:36 Sudenpennut

Tanska karkasi 18-vuotiailta pojilta

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).

24.7.2023 22:17 Sudenpennut

18-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti EM-alkulohkonsa voitokkaasti puolustamalla Tshekin kumoon – Abbey 26 pistettä, 9 riistoa

Serbiassa pelattavissa 18-vuotiaiden EM-kisoissa Suomi nappasi alkulohkonsa päätöspelissä ensimmäisen voittonsa, kun Sudenpennut päihitti Tshekin 74-64 (27-29). Suomen huikeimmasta suorituksesta vastasi Elmeri Abbey 26 pisteellä ja 9 riistolla.

24.7.2023 00:18 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat kaatuivat saappaat jalassa Serbialle EM-kisoissa

Serbian Nišissä pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa isäntäjoukkue pelasi vahvan päätösneljänneksen ja korjasi 96-72 (40-29) voiton Suomesta. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi harjoitusmaaottelussa Italialle Bassano del Grappassa.

22.7.2023 22:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien taistelu ei riittänyt EM-avauksessa –16-vuotiaille pojille tappio Italiassa

Suomen 18-vuotiaat pojat avasivat EM-kisaurakkansa tappiolla Slovenialle 78-63. 16-vuotiaiden poikien kiri jäi puolestaan vajaaksi Italiassa, kun Puola oli parempi 66-62.

21.7.2023 12:01 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käynnistyvät Serbiassa viikonloppuna

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue matkusti torstaina Serbian Nišiin, jossa pelataan 22.-30.7. ikäluokan A-divisioonan EM-kisat. Sudenpentujen kanssa samassa C-alkulohkossa ovat Slovenia, Serbia ja Tshekki.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

10.7.2023 18:03 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien hurja loppukiri Georgiaa vastaan poiki jatkoaikavoiton

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi tänään Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa maaottelussa Georgian. Sudenpentujen päätösneljänneksen loppukiri vei pelin jatkoajalle, jonka kautta suomalaiset pääsivät juhlimaan 96-85 (35-42, 82-82) voittoa.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

7.7.2023 12:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue viimeistelee kuvioitaan Kisakalliossa – ensin Georgia kahdesti, sitten Latvia

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa vielä neljä kotimaaottelua Kisakallion Susi Training Centerissä ennen 22.7. alkavia EM-kisoja. Sudenpennut saa vastaansa Georgian sunnuntaina 9.7. ja maanantaina 10.7. sekä Latvian viikkoa myöhemmin sunnuntaina 16.7. ja maanantaina 17.7.

2.7.2023 01:01 Nuorten PM-kilpailut

Södertäljen PM-kisoissa Suomen 20-vuotiaat naiset voittivat Islannin ja pelaavat sunnuntaina kultamitalista

Södertäljessä pelattavissa 18- ja 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue voitti Islannin ja pelaa täten PM-kullasta sunnuntaina. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti myös Islannin; 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taas hävisi Tanskalle.

29.6.2023 22:19 Nuorten PM-kilpailut

Södertäljen PM-kisoissa Suomen 20-vuotiaat naiset selättivät Ruotsin jatkoajan jälkeen

Södertäljessä pelattavissa 20- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomella oli kahden ottelun päivä Ruotsia vastaan. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue voitti jatkoajan jälkeen Ruotsin, kun taas 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi isäntämaalle.

28.6.2023 21:26 Nuorten PM-kilpailut

Suomelle kaksi voittoa ja yksi tappio Södertäljen PM-kisojen toisena päivänä

Södertäljessä pidettävien Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä Suomi onnistui nappaamaan kaksi voittoa ja yhden tappion. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa tappiottomana ja 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ratkaisi voiton 7,7 sekuntia ennen loppusummeria.

27.6.2023 22:21 Nuorten PM-kilpailut

20-vuotiaiden naisten maajoukkue juoksi Tanskalta jalat alta PM-avauksessa – 18-vuotiaille pojille ja 20-vuotiaille miehille tappiot

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue käynnisti Södertäljessä pelattavat Pohjoismaiden mestaruuskisat komealla voitolla Tanskasta. 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taas hävisi Virolle ja 18-vuotiaat pojat Tanskalle.

26.6.2023 12:39 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkue sekä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kisaa Pohjoismaiden mestaruudesta Södertäljessä

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueilla sekä 18-vuotiaiden poikien maajoukkueella on edessään Pohjoismaiden mestaruuskisat, jotka käynnistyvät huomenna tiistaina Södertäljessä, Ruotsissa.

23.5.2023 13:00 MU18

Tampere isännöi myös 18-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisoja 2024

18-vuotiaiden EM-kisat kokoavat 16 maanosan parasta maata Tampereelle heinä-elokuun taitteessa 2024. Suomen Koripalloliitto ja Tampereen kaupunki ovat tehneet sopimuksen kisojen järjestämisestä.

21.3.2023 12:00 Sudenpennut

Suomelle myönnettiin 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailut kesälle 2024

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan heinä-elokuun taitteessa 2024.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

5.1.2023 17:17 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pysyi voittamattomana Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.

Näytä lisää vastaavia