UCLA voittoon Tukiaisen kolmosilla

22.3.2010 Erica Tukiainen johdatti kolmosillaan UCLA Bruinsin 74-54-voittoon North Carolina Statesta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n naisten valtakunnallisen lopputurnauksen avauskierroksella. Kira Kojolan yliopistoura puolestaan päättyi St. Mary'sin hävittyä Utahille.

Altavastaajana pidetty North Carolina State piti UCLA:n helisemässä sunnuntaina avauspuoliskon ajan. North Carolina Staten puolustus aiheutti lukuisia harhasyöttöjä UCLA:lle, joka ajautui myös yhtenään vaikeisiin korintekopaikkoihin. Puoliajalle lähdettäessä UCLA johti vain yhdellä pisteellä, 26-25.

Suomalaistakamies Erica Tukiainen loisti kuitenkin UCLA:n ratkaisupelaajana tauon jälkeen. Tukiainen johdatteli kolmella kolmosellaan joukkueensa kymmenen pisteen karkumatkalle, jonka jälkeen UCLA kasvatti eroa entisestään pallonriistoista juostuilla nopeilla hyökkäyksillä. UCLA selvitti North Carolina Staten lopulta tieltään selkeästi 74-54 (26-25) ja eteni NCAA:n lopputurnauksen toiselle kierrokselle Nebraskaa vastaan.

UCLA:n avausviisikkoon kuulunut Tukiainen nakutti 24 peliminuutissa 12 pistettä (kakkoset 1/3, kolmoset 3/4, vapaaheitot 1/1), kouraisi kaksi levypalloa, antoi yhden korisyötön, torjui yhden vastustajan heiton ja rikkoi kahdesti. Jasmine Dixon viimeisteli UCLA:lle 17 pistettä ja 11 levypalloa.

UCLA ja Nebraska kohtaavat toisen kierroksen ottelussa Minneapolisissa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa.

Kojolan yliopistouralle päätös

Kira Kojolan nelivuotinen yliopistoura eteni päätökseensä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun Kojolan St. Mary's Gaels hävisi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n naisten valtakunnallisen kakkosturnauksen WNIT:n avausottelunsa Utahille 53-66 (32-31).

St. Mary's sinnitteli vielä puoliaikaan mennessä pisteen johdossa Louella Tomlinsonin (13/11/6 blokkia) esimerkillä, mutta Utahilla oli ottelun edetessä enemmän ratkaisijoita. Taryn Wicijowski (21/4), Kalee Whipple (17/6) ja Janita Badon (12/6/3 syöttöä/6 riistoa) kuuluivat Utahin parhaimmistoon.

St. Mary's haki kauden 30 ottelustaan 21 voittoa. Kojola ei kuulunut päätösottelussa joukkueensa kokoonpanoon.

178-senttinen Kojola pelasi viimeisellä yliopistokaudellaan 28 ottelua 11,1 minuutin, 1,9 pisteen ja 1,3 levypallon keskiarvoilla. Kojola upotti pelitilanneheittonsa 38,6%, kolmosensa 36,1% ja vapaaheittonsa 41,7% tarkkuudella.

Kojolan parhaaksi kaudeksi jäi 2008/09, jolloin hän upotti 4,7 pistettä ja haki 2,0 levypalloa ottelua kohden.

Henkilöt

 
29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

26.9.2025 21:06 Susijengi

Miikka Muurinen Euroliigan Partizan Belgradiin

Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.

26.9.2025 06:55 Susijengi

Aatu Kivimäen Patrioti Levice viime sekunnin heitolla FIBA:n Mestarien Liigaan

Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.

25.9.2025 07:10 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti kaaren takaa, Fenerbahce Turkin Supercupin mestaruuteen

Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).

22.9.2025 19:16 Susijengi

Alexander Madsen palaa Kreikan pääsarjaan

AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.

22.9.2025 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen ja Kivimäki vastakkain Mestarien liigan karsinnoissa - Grandison loisti Ranskassa

Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

16.9.2025 09:01 Susijengi

Daniel Dolenc mestaruusjahtiin Bosniassa

Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

13.9.2025 10:35 Susijengi

Jacob Grandison siirtyy Ranskan pääsarjaan

Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.

5.9.2025 09:46 Susijengi

Ilari Seppälä solmi jatkosopimuksen Unkariin

Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.

Näytä lisää vastaavia