Ukrainalainen Khimik kohtaa LrNMKY:n tai Debrecenin

26.1.2006 Koripallon Euroopan Challenge cupin kaksi välieräjoukkuetta ovat jo selvillä. Joukkueet ovat ukrainalainen Khimik Yuzhny ja vahva venäläisryhmä Ural Great Perm. Mustanmeren rannalla sijaitsevassa Odessan miljoonakaupungissa pelaava Khimik kohtaa välierissä otteluparin Lappeenrannan NMKY-Debreceni voittajan.

Cupin ennakkosuosikin Ural Great Permin vastustaja tulee puolestaan kaksikosta Olympia Larissa-CAB Madeira.

Ratkaisupelit pelataan tänään illalla. LrNMKY tarvitsee unkarilaisvieraastaan vähintään 16 pisteen voiton raivatakseen tiensä Odessaan. Kreikkalainen Olympia lähtee Portugalissa pelattavaan toiseen osaotteluun jo 24 pisteen etu puolellaan.

Khimik lunasti välieräpaikkansa murskaavalla 93-52 -kotivoitolla Apoel Nikosiasta. Apoel oli vielä parempi kotonaan Kyproksella, mutta yhteistulos 164-134 ei jättänyt jossitteluille sijaa.

Ural Great Perm ei antanut israelilaisen Ironi Elitzurin yllättää kummassakaan ottelussa. Venäjän superliigassa Hanno Möttölän edustamalle Moskovan Dynamolle kuukausi sitten yhdeksällä pisteellä taipunut Perm pyyhkäisi Ironin tieltään yhteisluvuin 175-136.

Khimik on melkoinen muukalaislegioona

Ukrainan superliigassa jaetulla kolmannella sijalla majaileva Khimik on monikansallinen yhdistelmä. Khimikin haastajacupiin ilmoittamasta 12 pelaajaan kokoonpanosta löytyy vain kolme ukrainalaista.

Heidän lisäkseen joukkueessa on pelaajia Yhdysvalloista, Venäjältä, Latviasta, Kroatiasta, Itävallasta, sekä Serbia ja Montenegrosta, josta myös valmentaja Zvezdan Mitrovic tulee.

Khimikin tehokkain pelaaja on ollut 201-senttinen kroatialainen Dubravko Zemljik, joka on pelannut kahdeksassa haastajacupin ottelussa keskimäärin 17,6 pisteen ja 4,0 levypallon tehoilla. Neljännevälierässä Zemljik tosin esiintyi vaatimattomasti tehden kahdessa ottelussa vain kymmenen pistettä. Tasaisen Khimikin ykkönen ratkaisevassa Apoelin rökityksessä oli takamies Aleksandar Subara 15 pisteellä.

Ural Great Perm ja Khimik pelasivat haastajacupin samassa alkulohkossa.  Perm oli keskinäisissä otteluissa niukasti parempi numeroin 87-86 ja 76-73. Rimaa hipoen jatkoon lohkokakkosena kivunneella Khimikillä oli jo huomattavasti helpompaa neljännesvälierissä, joissa se selätti vaikeuksitta Apollon Limassolin.

Cupin välierien pelipäivät ovat 23. helmikuuta ja 2. maaliskuuta. Khimik ja Ural Great Perm aloittavat välierät vieraskentällä.

Asiat

 
9.6.2026 15:46 Lastenvalmennusverkosto

Haku avoinna Lastenvalmennusverkostoon 2026-2027

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

5.6.2026 14:05 Seurat

Tilastointiohjelma vaihtuu – infotilaisuus 15.6.2026

Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.

4.6.2026 14:03 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2026 kotiottelut selvillä

Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

Näytä lisää vastaavia