18.1.2013 URHOtv:lla on lauantaina vuorossa koripalloviihdettä suoraan kotimaan huipulta, kun liigataulukossa viidennellä sijalla majaileva Kauhajoen Karhu saa Pohjanmaalle vieraakseen hallitsevan mestarin Nilan Bisonsin. Pitkään liigaa hallinnut Bisons saapuu lauantain peliin Korisliigan neljänneltä sijalta.

Niko Mattilan Karhu ottaa mittaa mestari-Bisonsista lauantaina URHOtv:lla. Kuva: Matti O. Koskinen.
Bisons oli lähes koko syyskauden Korisliigan dominoiva voima hakemalla parhaimmillaan loka-joulukuun aikana 16 ottelusta hurjat 15 voittoa, mutta viime viikkoina loimaalaisten tahti on hidastunut.
Viimeisestä kolmesta pelaamastaan ottelusta Bisons on voittanut vain kaksi ja tipahtanut liigan piikkipaikalta neljännelle sijalle – joskin yhden ottelun vähemmän pelanneena kuin Joensuun Kataja sekä kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KTP ja Pyrintö.
Kauhajoen Karhu on puolestaan kuulunut läpi kauden liigan kärkiviisikkoon. Pelinrakentaja Ilkka Vuoren sairastelu syksyllä laski hieman joukkueen osakkeita, mutta Vuoren ollessa sivussa nosti oman pelinsä uudelle tasolle parasta liigakauttaan pelaava Jussi Eskola. Viime viikkoina Vuori on ollut taas pelikykyinen, ja Karhu on voittanut neljästä viimeksi pelaamastaan ottelusta kaksi.
Tiedossa on varmasti näyttävä ja kovatempoinen ottelu, sillä sekä Karhu että Bisons luottavat nopeisiin vastahyökkäyksiin ja kaukoheittoihin sekä hyökkäävät puolustuksellaan. Sekä loimaalaisilla että kauhajokisilla on käytössään merkittävän syvä ja laaja rotaatio, joten tuoreita jalkoja löytyy parketille pelitaktiikkaa ylläpitämään täyden 40 minuutin ja mahdollisten jatkoaikojen ratoksi.
Biisoneilla on vyöryttää kentälle kenties liigan paras takamiesjaosto Jeb Iveyn, Mikko Koiviston ja Martin Zenon vuodossa, kun taas vastaavasti Karhun Ilkka Vuori, Jussi Eskola ja Giordan Watson iskevät herhiläisenä pallollisiin pelaajiin ja syöttölinjoille.
Bisonsin liikkuvat isot miehet Kimmo Muurinen, Ryan McDade ja Matti Nuutinen saavat vastaansa monipuoliset Tremaine Fordin, J’Nathan Bullockin sekä Eldar Skamon. Jokerikortteina joukkueiden pakasta löytyvät esimerkiksi Biisonien ”glue guy” Ville Mäkäläinen ja Karhun täsmäheittäjä Henri Hirvikoski. Nähdäänpä ottelussa myös eräänlainen kotiinpaluu, kun pitkään Karhua valmentanut Greg Gibson palaa Kauhajoelle Bisonsin päävalmentajana.
Korisliigaa: Kauhajoen Karhu – Nilan Bisons URHOtv:lla lauantaina 19. tammikuuta klo 13:25 alkaen.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.