URHOtv-ennakko: LrNMKY jahtaa yleisöennätystä Korihaita vastaan

8.3.2013 Lappeenrannan NMKY:n taistelutahdon ei pitäisi URHOtv:n perjantai-illan ottelussa kiikastaa ainakaan kotikannustuksesta. LrNMKY:n ottelu UU-Korihaita vastaan on perinteinen yleisöjahti-ottelu, jossa yleisölle tarjotaan monipuolisen ohjelman lisäksi myös vapaa sisäänpääsy.

T.J. Robinsonin Korihait haastaa perjantaina Lappeenrannan NMKY:n URHOtv-ottelussa. Kuva: Matti O. Koskinen.

Täydessä Lappeenrannan Urheilutalossa nähdään parketilla Korisliigan seitsemättä ja kahdeksatta paikkaa selkeästi hallussaan pitävät ryhmät, joita johtavat ”oppipoika” ja ”mestari”: Lassi Tuovi ja Jarmo Laitinen.

 

Kaksikon yhteinen historia vie aina vuoteen 2008, jolloin Laitinen siirtyi Tampereen Pyrinnöstä LrNMKY:n peräsimeen ja sai apuvalmentajakseen Lassi Tuovin. Tuovi toimii nyt toista vuottaan Lappeenrannan NMKY:n päävalmentajana.

 

Namika ja Korihait kohtaavat nyt viimeistä kertaa tämän kauden runkosarjassa. LrNMKY vei kaksi ensimmäistä kohtaamista, kun taas Korihait kaappasi vierasvoiton edellisessä kohtaamisessa. Pohitullin edellinen peli tammikuun lopulla ratkesi haikaloille jatkoajalla.

 

Korihait on nykyisen amerikkalaiskolmikkonsa Demond Wattin, Alain Larochen ja T.J. Robinsonin riveihinsä saatuaan hakenut voittoja lähes 50% tahdilla (7 voittoa/8 tappiota). Pudotuspeliviivan alla haiden mahdollista lipsumista kyttäävät lähimpänä kahden voiton päässä olevat Lapuan Korikobrat sekä Salon Vilpas. Vieraissa Korihaiden saalis on ollut neljä voittoa 17 ottelusta.

 

Kotijoukkue lähtee pesemään kasvojaan keskiviikon FoKoPo-pelin toisen puolikkaan romahduksen myötä. Tehotrion Matt Gibson-Greg Logins-Jason Conley takana odotetaan jälleen positiivisia otteita kotimaiselta osastolta.

 

Korihailta kannattaa pitää silmällä takamieskaksikkoa Mikko Jalonen-Villematti Kopio. Jalonen mättänyt koreja 14,7 pisteen keskiarvolla, kun taas Kopio on alkuvuoden rytminhaun jälkeen upottanut joulukuusta alkaen 10,8 pistettä ottelua kohden.

 

Korihailta ovat poissa pitkäaikaistoipilaat Petri Heinonen ja Mikael Herbert. Kotijoukkueelta Clifton Jones on ollut sivussa viime viikot.

 

Suora lähetys alkaa URHOtv:lla perjantaina 8. maaliskuuta klo 18:25 alkaen.

 

Lisätietoja: URHOtv
 
 
9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

19.6.2025 12:00 Erotuomarit

Palkittu Ville Selkee lopettaa erotuomariuransa – ”Rakkaus koripalloa kohtaan ei katoa koskaan”

Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.

18.6.2025 12:41 Mestarien liiga

Kauhajoki mukaan Mestarien liigan karsintoihin

Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.

14.6.2025 10:32 Susijengi

Hannes Pöllä vahvistaa KTP-Basketin korinalustaa

Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

5.6.2025 09:58 Korisliiga

Fiifi Aidoo liittyy Kauhajoen riveihin

Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.

27.5.2025 17:02 Korisliiga

Vuoden tulokas Samu Adlerilla on kovat tavoitteet mutta myös korkea itseluottamus – ”En ole elämässäni hirveästi stressannut”

Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?

23.5.2025 10:15 Korisliiga

Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen odottaa uutta sopimusta ja valmistautuu elämänsä ensimmäiseen kesätyöhön – ”Urheilijat nähdään turhan helposti vain urheilijoina”

Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.

Näytä lisää vastaavia