Väätäsen ja Long Islandin pitkä tappioputki poikki suomalaiskamppailussa

2.12.2019 08:48 NCAA-kauden toisessa suomalaiskohtaamisessa panoksena oli tappioputken katkaisu, kun Ella Väätäsen Long Island lähti kamppailuun kuuden tappion putkesta ja Marianne Kalinin ja Sandra Karstenin Hofstralla oli vyöllään neljä tappiota.

Ella Väätänen pääsi juhlimaan voittoa tahmean alkukauden jälkeen. Kuva: Ville Vuorinen.

NCAA-kauden toisessa suomalaiskohtaamisessa Ella Väätänen ja Long Island pääsivät vihdoin juhlimaan kauden ensimmäistä voittoaan Hofstran taipuessa viidenteen peräkkäiseen tappioonsa. 

31 minuuttia urakoinut Marianne Kalin piti surkeasta heittoprosentista kärsinyttä Hofstraa pystyssä viimeistellen 10 pistettä, joista 6/6 syntyi vapariviivalta. Kalin keräsi tilastoriviinsä lisäksi kuusi levypalloa sekä kaksi torjuntaa, syöttöä ja riistoa. Joukkuekaveri Sandra Karsten onnistui vapaaheittoviivalta kolmen pisteen verran ja oli joukkueensa levypallokuningatar yhdeksällä levypallollaan. 

Long Island nappasi avausvoittonsa lopulta murskalukemin 46-85 (26-34). Väätänen pelasi tehokkaat 14 minuuttia tilastoiden ansaitussa voitossa seitsemän pistettä, neljä levypalloa, kolme syöttöä sekä yhden torjunnan.

Ottelutilastot

Lahtiselle kauden ensimmäinen takaisku

Lotta-Maj Lahtinen ja Georgia Tech kokivat kauden ensimmäisen takaiskunsa Junkanoo Jam-turnauksen päätösottelussa. Georgia Tech johti kamppailua ensimmäiset 24 minuuttia, kunnes Rutgers nousi rinnalle ja ohi sinetöiden voiton nimiinsä viimeisillä minuuteilla lukemin 46-43 (20-26).

Lahtinen heitti ottelussa kuusi pistettä, nappasi yhden levypallon, tarjoili kaksi syöttöä sekä riisti kertaalleen.

Lotta-Maj Lahtisen Georgia Techillä on tilillään viisi voittoa ja yksi tappio. Kuva: Ville Vuorinen. 

Ottelutilastot

Kia Vaalavirran San Franciscolla riitti hyvin paukkuja, kun joukkue päätti kolmipäiväisen Greater Victoria Invitational-turnauksen reiluun voittoon nujertaessaan Houstonin luvuin 57-80 (19-39). Vaalavirta pääsi irti 13 minuutiksi ja tuloksena oli neljä pistettä, kaksi levypalloa sekä yksi syöttöpiste. San Franciscolla on tähän mennessä kasassa neljä voittoa sekä neljä tappiota. 

Ottelutilastot

Nina Augustinin Robert Morris karkasi hyvän heittovireensä turvin reiluun johtoasemaan ottelun alkupuolella, eikä Xavier kiristään huolimatta yltänyt enää kamppailemaan voitosta. Robert Morris sinetöi kauden neljännen voittonsa lukemin 57-71 (17-42). Augustin tehoili 28 minuutissa seitsemän pisteen, kolmen syötön sekä yhden levypallon verran. 

Ottelutilastot

Vehka-aho All-Tournament-joukkueeseen

Lotta Vehka-ahon Florida Atlantic sai FAU Thanksgiving-turnauksen päätösottelussa vastaansa tappiottoman Kansasin. Kotijoukkue pystyi kirimään puoliajalle mentäessä viiden pisteen päähän, mutta Kansas repäisi eron lopulta kolmeenkymmeneen pisteeseen ja pysyi voittamattomana numeroin 90-60 (42-37). 

26 minuuttia kentällä paininut Vehka-aho oli 13 pisteellä joukkueensa toiseksi paras pistenainen ja ehti kerätä tilastosarakkeeseensa myös yhden levypallon, syötön sekä riiston ennen virhetilinsä täyttymistä. 

Loistavia otteita esittänyt Vehka-aho nimettiin myös turnauksen All-Tournament-joukkueeseen. 

Ottelutilastot

Heikko ensimmäinen erä koitui Marika Korpisen George Masonin kohtaloksi, kun Coastal Carolina tylytti vieraita lukemin 59-74 (19-40). Kotijoukkue säkitti avauserässä 23 pistettä pitäen kovalla puolustuksellaan George Masonin vain kuudessa pisteessä. Korpinen tilastoi pelaamansa kahdeksan minuutin aikana kaksi koriinjohtanutta syöttöä. 

Ottelutilastot

Kahelin Mainen avausviisikkoon

Anna Kahelin lunasti Floridan Gulf Coast Showcase-turnauksessa paikan Mainen avausviisikosta, mutta viikonloppu tarjosi joukkueelle pelkkiä takaiskuja.

Turnauksen toisessa ottelussa Drake jyräsi voittoon numeroin 94-62 (45-30). 30 minuuttia kentällä vääntänyt Kahelin kunnostautui joukkueensa kovimpana levypallopelaajana napsien viisi levypalloa sekä tilastoiden viisi pistettä ja yhden syötön. 

Ottelutilastot

Anna Kahelin lunasti paikkansa Mainen avausviisikossa. Kuva: Ville Vuorinen.

Turnauksen päätösottelussa vastaan asettui Dayton, joka lähti karkumatkalle heti alkuvihellyksestä eikä Maine kyennyt kuromaan eroa umpeen. Dayton vei ottelun voiton lukemin 49-78 (23-40). Kahelin urakoi viisikossa 32 minuuttia viimeistellen viisi pistettä, yhden levypallon sekä yhden torjunnan.

Ottelutilastot

Gulf Coast Showcase-turnaus oli Sara Bejedin Arizona Statelle suosiollisempi, sillä joukkue taisteli turnauksessa kaksi voittoa ja yhden tappion.

Toisena turnauspäivänä vastaan asettui pelkkiä voittoja napsinut Purdue, jolle Arizona State antoi kovan vastuksen, muttei kyennyt tuottamaan ensimmäistä tappiota. Purdue jatkoi voittokulkuaan loppunumeroin 59-52 (31-27). Bejedi ansaitsi 18 minuuttia parkettiaikaa heittäen neljä pistettä, jakaen yhden syötön sekä riistäen kertaalleen.

Ottelutilastot

Kolmas turnauspäivä päättyi tiukkaan vääntöön Middle Tennesseetä vastaan. Ottelun voittaja ratkesi viimeisellä minuutilla ja Arizona State sai kotiinviemisiksi makean voiton lukemin 61-60 (30-20). 27 minuuttia puurtanut Bejedi vei joukkueensa levypallokuningattaruuden kahdeksalla levypallolla ja oli kahdeksalla pisteellä Arizona Staten kolmanneksi paras pistenainen. Lisäksi suomalaistakamies tilastoi yhden riiston. 

Ottelutilastot

Salmi teki paluun kentille

Ninni Salmi teki kauden ensiesiintymisensä Northern Illinoisin riveissä lauantain ottelussa South Dakotaa vastaan. Debyytti tuli haastavaan paikkaan, sillä South Dakotan heittomylly kävi tulikuumana joukkueen pussittaessa yhteensä 17 kolmen pisteen heittoa ja löylyttäen vastustajaansa lopulta lukemin 91-48 (52-23).

Salmi ehti viidessä peliminuutissaan merkkauttaa yhden syöttöpisteen.

San Francisconkin paidassa pelannut Ninni Salmi avasi toisen kautensa Huskiesin riveissä. Kuva: USF. 

Ottelutilastot

Nenna Lindströmin Liberty antoi avauspuolikkaalla kyytiä korkealle rankatulle Oregon Statelle, mutta kotijoukkue onnistui kokoamaan rivinsä ja jatkamaan tappiotonta kauttaan päättäen ottelun voittoon numeroin 55-68 (30-25). Lindström sai viisi minuuttia parkettiaikaa ja tilastoi yhden levypallon.

Ottelutilastot

Sini Mäkelän Manhattan ansaitsi kauden toisen voittonsa päihittämällä Dartmouthin kotikentällään lukemin 58-70 (22-37). Mäkelä käytti neljä peliminuuttiaan tehokkaasti upottaen kaksi pistettä ja repien yhden levypallon.

Ottelutilastot

Asiat

 
19.3.2024 11:47 NCAA

Annukka Willstedt ja Anna Kahelin juhlivat konferenssimestaruuksia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Annukka Willstedt (Texas A&M-Corpus Christi) ja Anna Kahelin (Maine) juhlivat konferenssimestaruuksia ja täten automaattista paikkaa NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Suomalaisista lopputurnauksessa nähdään myös Sara Bejedi (Florida State) ja Henna Sandvik (Indiana).

18.3.2024 12:00 NCAA

Mustapha Amzil konferenssin vuoden kuudes mies ja New Mexico konferenssimestaruuteen

Yhdysvaltojen miesten NCAA:ssa konferenssin vuoden kuudenneksi mieheksi valittu Mustapha Amzil juhli konferenssimestaruutta ja suoraa paikkaa NCAA:n lopputurnaukseen. Amzilin lisäksi lopputurnauspaikan saivat Eemeli Yalaho (Texas Tech), Miro Little (Baylor), Morris Ugusuk (South Carolina) ja jo aiemmin Longwood, jossa pelaa Jesper Granlund ja Leo Nordberg.

11.3.2024 12:20 NCAA

Sara Bejedin ja Florida Staten tie ACC:n lopputurnauksessa päättyi välieriin

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa on käynnissä lopputurnaukset. Sara Bejedi ja Florida State etenivät kivenkovassa ACC:ssa välieriin asti, mutta joukkue kaatui NC Statelle.

11.3.2024 11:22 NCAA

Granlund ja Nordberg konferenssimestaruuteen ja NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa on lopputurnauksien, March Madnessin, aika. Suomalaisjoukkueista varaslähdön konferenssien lopputurnauksiin otti kourallinen, joista Jesper Granlundin ja Leo Nordbergin edustama Longwood juhli mestaruutta ja sai täten tikettinsä valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

4.3.2024 10:14 NCAA

Teresa Seppälä 23 pistettä ja 16 levypalloa – Siena kolmen ottelun voittoputkessa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssipelit lähenevät loppuaan. Teresa Seppälä repi hurjan 23 pisteen ja 16 levypallon tupla-tuplan, kun Siena nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa.

4.3.2024 09:22 NCAA

Federiko Federiko ja Pittsburgh vierasvoittoon Boston Collegesta March Madnessin kynnyksellä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset lähestyvät. Federiko Federiko ja Pittsburgh juhlivat vierasvoittoa, kun Panthersilla on enää kaksi ACC:n runkosarjaottelua jäljellä.

26.2.2024 07:23 NCAA

New Mexico hävisi pisteellä Air Forcelle, Mustapha Amzil 12 pistettä ja 6 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viime viikon suomalaisonnistujiin lukeutui hienoa kautta New Mexicon yliopistossa pelaava Mustapha Amzil.

20.2.2024 11:07 NCAA

Sara Bejedi rehki täydet minuutit Miamin kaadossa – Florida Statelle kaksi voittoa ACC:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State nappasivat viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ACC:n konferenssiotteluissa. Bejedi rehki sunnuntaina täydet 40 minuuttia ja upotti 19 pistettä.

19.2.2024 09:36 NCAA

Touko Tainamo takoi 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverin yliopistolle

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi hienoja otteitaan. Tainamo väänsi viime viikolla komean 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverille.

13.2.2024 10:56 NCAA

Florida State kaatui Notre Damelle tuplajatkoajan jälkeen – Sara Bejedi 16 pistettä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State saivat sunnuntaina vastaansa 12. rankatun Notre Damen. Bejedi säkitti 16 pistettä, kun Florida State hävisi tuplajatkoajan jälkeen.

Näytä lisää vastaavia