Ville Kaunisto: ”On etuoikeus saada pelata koripalloa ammatikseen”

19.1.2017 Kouvot-ikoni Ville Kauniston, 34, syyskausi sai marraskuussa äkkilopun akillesjänteen katkeamisen myötä. Kaunisto ei kuitenkaan jäänyt voivottelemaan. Talven aikana Susijengi-laituri on jatkanut yliopisto-opintojaan, ilmoittautunut kuntavaaliehdokkaaksi Kouvolassa ja aloittanut kuntoutuksensa tähtäimessään paluu liigatohinoihin syksyllä 2017.

Kauden 2016-17 akillesjännevammaan päättänyt Ville Kaunisto on aktivoitunut monilla rintamilla talven aikana.

Kaunisto lähtee huhtikuussa käytäviin kuntavaaleihin Kokoomuksen ehdokaslistalta.

Kuntavaaliehdokkuuden lisäksi Kaunisto on palannut takaisin yhteiskuntatieteiden opintojensa pariin.

Mm. viime kevään mestarus osoitti Kaunistolle jälleen kerran ammattilaisurheilun voiman.

Susijengin paidassa vuoden 2015 EM-kisat pelannut turkulaislähtöinen laituri kertoo jatkavansa pääsarjauraansa ensi kaudella. Kuvat: Kai Kilappa, villekaunisto.fi, Erkki Hautaviita & Oma Design.

Joulua edeltäneessä Kouvolan Sanomien syvähaastattelussa Kaunisto kertoi eläneensä loukkaantumisensa jälkeen noin viikon päivät tilassa, jossa päällimmäisin ajatus hänen mielessään oli tulevaa koskeva epävarmuus.

Kaiken nähnyt Kouvo-kapteeni ei kuitenkaan joutunut vellomaan välitilassa kauaa. Leikkauksen jälkeiset päivät kuluivat kipulääketokkurassa, mutta heti olotilan selkiydyttyä Kaunisto tiedosti tilansa ja alkoi rakentaa tulevaa uusin ehdoin.

- Käsitin, että elämässäni alkaa tietyllä tapaa uusi aikakausi. Samaan aikaan, kun minua harmitti suunnattomasti jättää kausi kesken, olin myös innostunut saamistani uusista mahdollisuuksista, Kaunisto hehkuu.

Toipilasaika toi opinto-oikeuden

Pitkän toipilasaikansa alkajaisiksi Kaunisto ilmoittautui monien ammattilaisvuosien jälkeen uudelleen opin saunaan. Rakentavassa asemassa oli – kuten aina – Kauniston aviopuoliso Aino-Kaisa, joka muistutti leikkauksesta toipuvaa miestään vuosia sitten kesken jääneistä yhteiskuntatieteiden opinnoista.

- Palasin aikoinaan syksyllä 2009 Euroopan ammattilaiskentiltä Suomeen ja silloinen tarkoitukseni oli jäädä tänne. Pitkälti siitä syystä aloin valmistautua ammattilaisuuden jälkeiseen aikaan lukemalla itselleni opinto-oikeuden Joensuuhun, Itä-Suomen yliopistoon yhteiskuntatieteiden laitokselle, taustoittaa Kaunisto.

Kahden Kouvoissa viettämänsä kauden jälkeen Kaunisto otti kuitenkin jälleen jalat alleen ja suuntasi kahdeksi ja puoleksi kaudeksi Ranskaan. Opinnot jäivät.

- Itä-Suomen opinto-oikeuteni lisäksi yritin lukea valtiotieteitä avoimessa yliopistossa, mutta en hirveän hyvällä menestyksellä. Ammattikoripalloilijana koin, että opiskelulle omistettu aika on pois koripallolta, ja halusin kuitenkin keskittyä kaikella tarmollani olemaan niin hyvä koripalloilija kuin mahdollista, laituri kertoo.

- Leikkauksesta toivuttuani vaimo muistutti taannoisista opinnoistani Itä-Suomen yliopistossa ja pohti, että nythän minulla olisi aikaa keskittyä niihin. Yksi soitto opintotoimistoon selvitti, että opintoni saattoivat jatkua.

Kaunisto uskoo, että vuodet ovat tuoneet perspektiiviä opintoihin. Yhteiskuntatieteet olivat selkeä valinta aikoinaan jo tieteenlajin käytännön ulottuvuuksien vuoksi, ja juuri tänä päivänä Kaunisto kokee olevansa oikeassa elämäntilanteessa hyödyntääkseen opintojaan mahdollisimman laaja-alaisesti.

- Olen kokenut pystyneeni ammattilaisurheilijana tuottamaan iloa ja hyvää mieltä lasten, nuorten ja miksen aikuistenkin keskuuteen. Iän karttuessa olen varmistunut siitä, että tahdon olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnallisesti. Nähdäkseni julkisuus on valtaa, ja jos on valtaa, sitä kannattaa käyttää hyvän tekemiseen.

Vaalitulokas valmistautuu

Koulun penkille palaamisensa lisäksi lisäjännitettä Kauniston talveen tuo hänen ehdokkuutensa vuoden 2017 kuntavaaleissa. Kouvolan Kokoomuksen listoilta vaalisirkukseen ponnistava Kaunisto tahtoo kampanjansa olevan mahdollisimman konkreettinen, selkeä, maanläheinen ja laaja-alainen.

- Kenties suurin yksittäinen teema vaalikartassani on koulutus. Kouvolan kokoisen kaupungin on kyettävä tarjoamaan laadukkaat ja toimivat opiskelumahdollisuudet lapsesta aikuiseen niin, ettei kenenkään ole pakko lähteä kaupungista muualle opiskelemaan, pohtii Kaunisto nykyisen kotikaupunkinsa kehityskohteita.

- Toinen suuri teemani on työnteko. Yrittämisestä ja työn tekemisestä on tehtävä niin sujuvaa kuin mahdollista. Työnteolla pystymme auttamaan avun tarpeessa olevia niin, että he pääsevät omille jaloilleen ja osaksi yhteisöä. Jos yritykset kilpailevat asiakkaista, yhtä lailla kunnat ja kaupungit kilpailevat asukkaista eli veronmaksajista – ja mitä parempi ympäristö kunta tai kaupunki on veronmaksajille, sitä elinvoimaisempi siitä tulee.

Turkulaislähtöinen Kaunisto on viihtynyt Kouvoissa uransa aikana jo runsaat seitsemän kautta. Vaikka Kouvolasta veistellään perinteisesti kansan suussa monenlaista herjaa, Kaunisto hehkuttaa avoimesti nykyisen kotikaupunkinsa puolesta.

- En ole koskaan syttynyt kouvolalaiselle, sarkastiselle huumorille, jossa omaa kotikaupunkia herjataan. Listaan mieluummin kaupungin hyviä puolia, ja niitä on paljon, hymyilee Kaunisto.

- Esimerkiksi Kouvolan kaupungin linjaus antaa 75,000 euroa vuosittain miesten pääsarjajoukkueille osoittaa, että Kouvola ymmärtää ammattilaisurheilun voiman esimerkkien ja roolimallien tarjoajana. Esimerkiksi Kouvojen viime kevään mestaruus oli äärimmäisen tärkeä koko kaupungille.

Pelikentät kutsuvat vielä

Kouvojen kausi parketilla on ollut vuoristorataa. Kauniston loukkaannuttua Kouvot on voittanut kymmenestä ottelustaan viisi ja tätä kirjoittaessa pitää kiinni Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

Kaunisto kertoo, että toipumisennusteen mukaan hän ei ole pelikunnossa vielä tulevan kevään ratkaisupeleissä. Asiaa aikansa punnittuaan hän päätti jättäytyä joukkueen ydinryhmän ulkopuolelle kauden 2016-17 ajaksi.

- Olen ollut vahva johtajahahmo Kouvoissa viimeiset kolme vuotta ja tulin siihen lopputulokseen, ettei joukkueen kannalta ole välttämättä hyvä asia, jos hengailen koko ajan ryhmän mukana ikään kuin kentän ulkopuolisena käskijänä, kapteeni miettii.

- Sen sijaan kannustan joukkuetta rakentamaan johtajuuttaan sisältäpäin. Jokapäiväisen duunin tekijät saavat mahdollisuuden kasvaa johtajiksi, kun minä olen sivussa. Oma pyrkimykseni on auttaa pikemminkin taustalla toimivaa emoseuraa kehittymään.

Mitä Kauniston koripallouraan tulee, viidessä eri Euroopan maassa palkkaansa ansainnut kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti aikoo vielä viilettää Korisliiga-parketeilla, vaikka se ottaakin aikansa.

- Ekat pari päivää loukkaantumisen jälkeen mietin, että miksi kiusaisin itseäni rääkkäämällä itseni taas koriskuntoon. Loppupeleissä en kuitenkaan keksinyt yhtäkään syytä olla pelaamatta koripalloa ammatikseni myös jatkossa, kapteeni täräyttää.

- On etuoikeus saada pelata koripalloa ammatikseen ja vaikuttaa ihmisten fiiliksiin positiivisella tavalla. Se on niin suuri kunnia, etten suosiolla suostu lopettamaan kevääseen 2017. Sanottakoon, että neuvottelut jatkosta ovat käynnissä.

Lisätietoja: Ville Kaunisto
 
28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

21.6.2023 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Ei ole enää lähtöjännitystä”

Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.

20.6.2023 11:29 Susijengi

Vili Nyman: ”Tuntuu hyvältä vetää taas Suomi-paita päälle”

Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

14.6.2023 12:32 Susijengi

Thomas Tumba: ”Korisliiga on ollut oikea askel”

KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

7.12.2021 09:15 Korisliiga

Maisteri Jamar Wilson: ”Haluan antaa takaisin saamastani hyvästä”

Susijengiä viimeiset kuusi vuotta edustanut Kataja Basketin pelinrakentaja Jamar Wilson, 37, saavutti syksyllä merkittävän rajapyykin valmistuttuaan urheilujohtamisen maisteriksi Southern New Hampshiren yliopistosta. Wilson keskittyy vielä täysillä koripallouraansa, mutta uskoo koulutuksen olevan apuna yhteisön auttamisessa pelivuosien jälkeen.

23.12.2020 12:15 Korisliiga

Jussi Laakso on tyytyväinen joukkueen alkukauteen, yleinen tilanne kuitenkin huolestuttaa mestarivalmentajaa

Sarjajohtaja Helsinki Seagulls on marssinut alkukaudella voitosta voittoon. Korisliigassa on nähty paljon uusia piristysruiskeita, mutta poikkeustilanne ja sen tuomat vaikutukset etenkin harrastustoimintaan vetävät Laakson mielen kuitenkin mietteliääksi.

17.12.2020 13:16 Korisliiga

Henri Ventoniemen osakekurssi hurjassa nousussa – Lahden 25-vuotias sentteri tähyää vielä maailmalle ja maajoukkueuralle

Lahti Basketball pelasi ennen ottelutaukoa itsensä miesten Korisliigan neljännelle sijalle. Joukkueen kotimainen sentteri Henri Ventoniemi viettää uransa parasta kautta.

16.12.2020 12:38 Pääjuttu

Korisliigan tunnetuin riimittelijä Tomi Kaminen kertoo, että KTP on ottelutauolla saanut alle kauden parhaita harjoituksia

KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kaminen on sitä mieltä, että joukkueen suunta on ottelutauolla kääntynyt selkeästi ylöspäin. Loukkaantuneiden pelaajien paluu kokoonpanoon näkyy harjoituksissa uutena intona.

Näytä lisää vastaavia