21.4.2004 Kouvot on pitämässä koossa tuoreen Suomen mestari –joukkueensa. Uusimpana jatkana on Ville Kaunisto, joka on sopinut jatkostaan Kouvolassa. Kauniston sopimus on kaksivuotinen, mutta pitää sisällään pykälän, jonka mukaisesti hän on vapaa siirtymään ulkomaille ammattilaiseksi.
Kaunisto, 22, oli runkosarjan paras suomalainen levypallomies ja myös pudotuspeleissä tärkeässä roolissa kouvolalaisjoukkueen matkalla SM-kultamitaleille. 204-senttinen Kaunisto viimeisteli SM-runkosarjassa 17,1 pistettä ottelua kohden. Hän sijoittui SM-Koriksen paremmuustilastojen 20 parhaan joukkoon myös levypalloissa (9,1), riistoissa (1,74) ja torjunnoissa (0,66). Pudotuspeleissä Kaunisto oli tasaisen Kouvot-miehistön paras korintekijä (16,9). Mestaruuden lopulta ratkaisseessa neljännessä SM-finaalissa Namika Lahtea vastaan Kaunisto teki peräti 31 pistettä.
- Olen todella iloinen Villen (Kaunisto) jatkamisesta joukkueessamme. Hän kehittyi edelleen viime kaudella huimasti ja uskon kehityksen jopa jatkuvan. Hän lukee peliä loistavasti ja on isoksi pelaajaksi erittäin liikkuva, myhäili tyytyväinen Kouvojen päävalmentaja Jouni Grönroos.
- Kauniston sopimus on kaksivuotinen, jossa on optio jälkimmäisestä vuodesta ja lisäksi nk. ulkomaan pykälä eli hänellä on niin halutessaan mahdollisuus lähteä ulkomaille ammattilaiseksi, selvitti seuran puheenjohtaja Matti Kulla.
- Meillä on todella hyvähenkinen joukkue. Ensi kaudella joukkueemme runko pysyy samana eli meillä pitäisi olla hyvät mahdollisuudet menestykseen, kommentoi Kaunisto.
Kouvoilla on sopimukset ensi kaudesta Kauniston lisäksi Jani Hiltusen, Samu Kaaresvirran, Anssi Kinnaslammen, Teemu Loikkasen, Jarno Nissisen ja Jukka Toijalan sekä valmentaja Grönroosin kanssa.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.
Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.
Tampereen Pyrinnön ja Salon Vilppaan toisesta puolivälieräkohtaamisesta tuli huomattavasti tiukempi trilleri kuin ensimmäisestä.
Kataja Basket nappasi vierasvoiton Kauhajoelta heti puolivälierien käynnistykseksi. KTP-Basket sen sijaan puolusti kotikenttäänsä onnistuneesti, vaikka haastajat pääsivät kahden pisteen päähän.
Samu Adler ja Mikael Aalto kuuluivat Korisliiga-illan hahmoihin, kun ensimmäiset puolivälieräpelit paketoitiin Salossa ja Uudessakaupungissa.
Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat tiistaina 24. maaliskuuta kovia kokenut Kauhajoki ja sijoitustaan parempi Kataja sekä jatkuvasti kehittyvä KTP ja merkittävällä kokemusedulla siunattu Seagulls.
Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.