18.2.2010 Maajoukkuepelintekijä Vilma Kesänen on solminut jatkosopimuksen Catz Lappeenrannan kanssa. Sopimus kattaa pelikauden 2010-11 sekä option seuraavasta kaudesta. Orimattilan Jymyn kasvatti Kesänen on viihtynyt Lappeenrannassa vuodesta 2007.

Kolmatta kauttaan Catzissa pelaava Vilma Kesänen sopi seuran kanssa 1+1-vuotisesta jatkosta. Kuva: Kimmo Metsälä.
SM-sarjavalmentajien ja -kapteenien äänet nostivat Kesäsen viime keväänä vuoden puolustuspelaajaksi sekä vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi Koripalloliiton kauden päättäjäistilaisuudessa.
Kuluvalla kaudella Kesänen on pelannut SM-sarjaa 9,5 pisteen, 3,2 syötön, 2,9 levypallon ja 2,0 riiston keskiarvoilla. Kesäsen syöttölukema oikeuttaa sarjan paremmuustilastoissa neljänteen sijaan.
SM-sarjaurallaan vasta 21-vuotias Kesänen on ennättänyt Catzin lisäksi edustaa Äänekosken Huimaa.
Naisten maaotteluita 173-senttisellä Kesäsellä on tilillään 19, jonka lisäksi hän on pelannut 45 nuorten maaottelua.
Naisten maajoukkueessa Kesänen iski itsensä läpi reilu vuosi sitten. Kesänen nousi Suomen aloittavaksi pelintekijäksi, kun Suomi varmisti tammikuussa 2009 paikkansa Euroopan A-divisioonassa voittamalla neljä peräkkäisottelua.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.