Vilpas ja KTP voitokkaina

16.1.2018 Korisliigan tiistai-illan kamppailut taisteltiin Salohallissa ja Kotkan Steveco Areenalla. Salohallin 1625-päinen yleisö sai nautiskella Vilppaan 99-73 (53-39) –kotivoitosta Kauhajoen Karhusta, KTP:n tarjoillessa samanmoista herkkua kannattajilleen, kotkalaisten kaadettua Espoo Unitedin lukemin 90-75 (43-24).

Mikko Koivisto säkitti 21 pistettä Vilppaan ottaessa jo yhdeksännen perättäisen voiton. Tiistaina kaatui kotiparketilla Karhu.

Kapteeni Michael Pounds oli KTP:n pistekärki, kun kotkalaiset ottivat tärkeän kotivoiton Espoo Unitedista. Kuvat: Ville Vuorinen & Matti Koskinen

Salon Vilpas jatkaa irtiottoaan Korisliigan sarjataulukon piikkipaikalla, joukkueen seilatessa tiistai-illan jälkeen jo yhdeksän ottelun voittoputkessa. Liigan kärkiryhmään kuuluva Kauhajoen Karhu sai tiistaina kokea salolaisten väkevän vireen, Vilppaan myllytettyä tulostaululle vakuuttavat 99-73 (53-39) –voittolukemat.

Vilppaan irtiotto tiistai-illan kamppailussa tapahtui kahdessa osassa toisen neljänneksen aikana. Ensimmäisen rykäisyn Karhu vielä kuittasi 12-0 –pisteputkella, mutta isäntien seuraavaan, 10-0 –nykäisyyn, kauhajokiset eivät enää löytäneet vastausta. Ottelun kaksi viimeistä jaksoa kuljettiin vahvasti salolaisten komennossa, eikä Karhu saanut eroa kurottua enää yksinumeroisiin lukemiin.

- Kelpo esitys, jossa puolen kentän puolustuksemme toimi ja pystyimme pitämään Karhun alhaisissa lukemissa sekä myös poissa hyökkäyspään levypalloista, niputti Vilpas-luotsi Joonas Iisalo.

Vilppaan tehomiehenä hääri tuttu kasvo, sentteri Aaron Jonesin lapioidessa tilastolakanalleen 21 pistettä, 18 levypalloa, 5 koriin johtanutta syöttöä ja 4 torjuntaa. Jonesin takana Mikko Koivisto (21/4 syöttöä) ja Aatu Kivimäki (12/3 syöttöä) tekivät hienoa työtä tahoillaan.

Vierailijoiden valopilkkuina vaikeassa ottelussa tuikkivat tupla-tuplaa lähennelleet sisäpelaajat Stephen Maxwell (15/9) ja Gregory Mangano (15/9).

Ottelutilastot: Vilpas - Karhu

KTP karkasi jo avausjaksolla

KTP suoritti paluun voittokantaan, kaatamalla Espoo Unitedin pudotuspeliviivan molemmin puolin majailevien joukkueiden välisessä kamppailussa lukemin 90-75 (43-24). Tuloksen myötä KTP hivuttautui voiton päähän sarjataulukon kahdeksatta sijaa hallinnoivasta Unitedista.

Tiistai-illan välienselvittely lähti kotkalaisten haluamille raiteille jo avauskympin aikana. Ottelun ensimmäiset viisi minuuttia soudettiin KTP:n määrätessä tahdin, isäntien repiessä mykistävän 22-4 –johdon heti telineistä. Avauspuolikas taputeltiin lopulta valmiiksi KTP:n 19 pisteen johtoasemassa, eikä United toipunut enää tosissaan taistelemaan voitosta.

- Halu luo mahdollisuuden tapella voitosta, ja sitä meillä selvästi oli tänään. Puolustuksessa kaikki tekivät hommansa kuten pitääkin. Tänään noin 35 minuuttia oli meidän parasta koripalloa ja ehkä parasta pallon jakamista koko vuonna, iloitsi KTP:n päävalmentaja Ray Ailus.

KTP-kapteeni Michael Pounds säkitti 18 pistettä ja jakoi 4 koriin johtanutta syöttöä, Mandell Thomasin säestäessä 15 pisteellä, 8 levypallolla ja 5 syötöllä. Sentteri Kenneth Simms jatkoi vahvoja otteitaan 13 pisteellä ja 9 levypallolla, Ilmari Kallion (12/3 syöttöä) sytyttäessä kotiyleisön neljällä kolmosellaan.

Unitedin riveistä kovinta jälkeä tekivät joukkueen pistekärki Jervon Pressley (17/7), sekä energisesti omat 22 minuuttiaan kentällä käyttänyt Okko Järvi (15/6).

Ottelutilastot: KTP - EU
 
18.10.2019 21:21 Korisliiga

KTP pisti tappioputken poikki, Kouvojen upealle syysvireelle jatkoa

Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. KTP-Basket kaatoi Pyrinnön Kotkassa ja Kouvot venytti voittoputkensa neljän ottelun mittaiseksi.

18.10.2019 09:00 Korisliiga

Elisa Viihde Sport vapaassa katselussa sunnuntaista perjantaihin – tarjolla huimat 33 ottelua!

Elisa Viihde Sport -kanavat sekä -kirjasto ovat vapaassa katselussa 20.-25.10., kun televisioviikko tuo huippukoripallon kaikkien katsottavaksi.

16.10.2019 21:22 Korisliiga

Vilppaan hurja syyslento jatkuu, nyt jyrän alle jäi hallitseva mestari Karhu Basket

Salon Vilpas jatkaa Korisliigan ainoana tappiottomana joukkueena. Helsingissä Seagulls kaatoi loppukirinsä turvin KTP-Basketin. Pyrinnön ja Lahti Basketballin ottelu ratkesi jatkoajan jälkeen Pyrinnön voittoon.

15.10.2019 20:37 Korisliiga

BC Nokia jatkoi hienoja vierasotteitaan, Kobrat ei pärjännyt omalla korilla

Tiistain ainoassa Korisliiga-ottelussa BC Nokia haki 81-80-vierasvoiton Lapualta. Vierasvoitto oli nokialaisille jo kauden kolmas.

14.10.2019 21:00 Korisliiga

Kataja Basketin ruutini loppuhetkillä liikaa Korihaille

Vierasjoukkue Korihait pysyi joensuulaisten kyydissä vajaat kolme neljännestä. Kataja meni päätösneljänneksellä menojaan ja marssi 95-77-voittoon.

14.10.2019 09:05 Korisliiga

Korismaanantai: Kataja isännöi ensimmäistä voittoaan saalistavaa Korihaita

Katajan päävalmentaja Juha Sten: "Yksi oleellinen asia lienee, miten saamme kerättyä energiat pelin alkuun."

12.10.2019 20:36 Korisliiga

Karhu Basket juhli Lapualla Pohjanmaan herruutta: ”Paikallispeli toi lisää sytytystä”

Vilpas ja Kataja eivät antaneet vieraiden sarjapisteillä juhlia.

11.10.2019 10:10 Korisliiga

Yli 1500 syöttöä runkosarjassa jakanut Antto Nikkarinen nostaa yhden namupasseistaan ylitse muiden: "Se on jäänyt mieleen"

Lapuan Kobrien pelintekijä odottaa lauantaina ensimmäiseltä Pohjanmaan derbyltään lämmintä kokemusta.

9.10.2019 21:17 Korisliiga

Vilpas jatkaa Korisliigan ainoana tappiottamana joukkueena – Ura jatkoi tehoviikkoaan

BC Nokia aiheutti jatkoajalla Karhu Basketille toisen peräkkäisen kotitappion.

9.10.2019 13:07 Korisliiga

Elisa Viihteeltä lähemmäs 900 kotimaista koripallo-ottelua

Tällä kaudella Elisa Viihde näyttää Korisliigan ja miesten I divisioona A:n lisäksi naisten Korisliigan ja I divisioonan sekä miesten I divisioona B:n kaikki runkosarja- sekä pudotuspeliottelut.

7.10.2019 20:42 Korisliiga

Ura jätti Korihait yksin ilman voittoja sarjataulukon hännille

Ura Basket eGameStars tulitti Uudessakaupungissa peräti 108 pistettä. Tyrell Bellot-Green upotti 30 pistettä ja kahdeksan kolmosta.

7.10.2019 09:33 Korisliiga

Korismaanantai: Korihailla ja Uralla täysin sama tavoite – "Nyt olisi saatava ensimmäinen voitto"

Korisliigassa on illan ottelun jälkeen enää yksi voitoton joukkue.

6.10.2019 19:47 Korisliiga

Sarjanousija Lahti Basketball katkaisi Karhu Basketin kotivoittojen putken

Vilpas haki sarjapisteet Joensuusta Juho Nenosen kylmäpäisellä kolmosella.

5.10.2019 19:56 Korisliiga

Kouvot jatkoi vakuuttavaa viikkoaan Pyynikillä

Energinen ja urheilullinen Derrick Barden johdatti Kouvot komeaan vierasvoittoon.

4.10.2019 21:02 Korisliiga

Seagulls palasi nopeasti takaisin voittokantaan, KTP:lle avausvoitto Nokialla

Seagulls repi eroa Katajaan 15 onnistuneen kolmosensa turvin.

2.10.2019 21:42 Korisliiga

Neljän vierasvoiton keskiviikko – Korisliiga palasi jälleen Lahteen

Tampereen Pyrintö ja Lapuan Kobrat nappasivat jo kauden toiset voittonsa, BC Nokialle ja Karhu Basketille avausvoitot.

30.9.2019 21:12 Korisliiga

Korismaanantai tarjosi jättiyllätyksen, Kouvot peittosi Helsinki Seagullsin

Kouvot otti tasapainoisella esityksellä kauden avausvoiton, kun se kaatoi mestarisuosikkina pidetyn Seagullsin kotikentällään 81-71 (40-38).

30.9.2019 08:45 Korisliiga

Korismaanantai: Susijengi-kapteeni, Seagullsin Shawn Huff toivoo olevansa merkitty mies Korisliigassa

Historian ensimmäinen Korismaanantai-lähetys nähdään maanantaina Elisa Viihteellä, kun viime kauden hopeamitalisti Kouvot isännöi Susijengi-tähtiä vilisevän Helsinki Seagullsin. Lähetys käynnistyy kello 18.00.

28.9.2019 20:43 Korisliiga

Kotijoukkueet eivät antaneet vieraille armoa – Kataja, Vilpas ja Pyrintö voittoihin sarja-avauksissaan

Perjantaina kahdella ottelulla käynnistynyt Korisliiga jatkui lauantaina, kun kuusi joukkuetta avasivat sarjakautensa. Joensuussa juhlistettiin kahta entistä seuralegendaa.

27.9.2019 20:49 Korisliiga

Helsinki Seagulls esitteli monipuolisuuttaan Shawn Huffin johdolla, Kobrat kukisti KTP:n

Korisliiga-kausi 2019-20 käynnistyi tänään kahdella otteliulla, kun parketeilla pelattiin Helsingissä ja Lapualla. Seagulls kaatoi Ura Basket eGameStarsin, Kobrat puolestaan aloitti kautensa makealla voitolla KTP-Basketista.

Näytä lisää vastaavia