Vilpas löylytti kauden erinomaisesti avannutta Pyrintöä – Kauhajoki piti Korihait nollilla

4.11.2020 21:21 Illan Korisliiga-kierroksen yllättäjä oli Salon Vilpas, joka taltutti Tampereen Pyrinnön reilulla erolla. Kierroksella pelattiin neljä ottelua, joissa muita voittajiksi selvinneitä olivat Kauhajoki, KTP-Basket ja BC Nokia.

Mikko Koiviston kolmoset osuivat tänään seitsemän kertaa yhdeksästä. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Tampereen Pyrintö avasi Korisliiga-kautensa neljän voiton putkella, kun taas Salon Vilpas käynnisteli omaansa hieman hitaampaan tahtiin. Nyt joukkueet ovat kuitenkin molemmat kahdeksassa sarjapisteessä, ja Vilpas johtaa sarjataulukossa voitettuaan tänään kotonaan Pyrinnön hurjin lukemin 112–74.

Ottelun sävelet olivat selvät alusta lähtien, sillä vieraat eivät käyneet johdossa kertaakaan. Vilppaan tahtipuikkoa heiluttavaksi maestroksi valkoitui tarkka-ampujatakamies Mikko Koivisto, joka upotti 21 pistettä osuen kaaren takaa huikeat seitsemän kertaa yhdeksästä. Kahden pisteen yrityksen Koivisto pisti ilmaan tasan kerran, mutta se meni ohi. Pelkkää heittelyä ei hänen iltansa kuitenkaan ollut, sillä pisteiden lisäksi hän antoi ottelun ennätykseksi jääneet kuusi koriin johtanutta syöttöä.

Pyrinnön puolella parhaansa teki laituri Shawn Hopkins, joka sai aikaan 13 pistettä.

Ottelutilastot

Oman kautensa vähemmän erinomaisesti avannut Korihait ei vieläkään päässyt murtautumaan kuorestaan. Illan isäntä Kauhajoki piti vieraat kurissa luvuin 118–73. Kauhajoen voittotilasto on parhaillaan tasainen 3–3, kun taas Korihaiden epätasaisempi 0–6.

Pisteiden valossa kentällä parhaiten onnistui Kauhajoen Brandon Spearman, joka keräsi niitä 31. Korihaiden puolella Trey Zeigler teki 22.

– Tietynlainen kovuus nyt puuttuu. Meillä ei ole maailman levein materiaali, minkä jokainen tätä sarjaa seuraava varmasti tietää, joten kyllä meidän täytyy olla aivan erinäköisellä ilmeellä liikkeellä kuin tänään, kommentoi Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula.

Ottelutilastot

 

Kymenlaaksossa tasaista, Pirkanmaalla ei

Kymenlaakson derbyssä Kouvot taipui kotikentällään 82–92. KTP-Basket saalisti voiton päästyään jo ensimmäisellä puoliajalla niskan päälle.

KTP:n pistetykki ottelussa oli vähemmän yllättäen korinalusjyrä Gregory Mangano. Hän keräsi 28 pistettä ja kahdeksan levypalloa. Hyvin onnistui myös Braxton Huggins, joka säesti 19 pisteellä ja seitsemällä levypallolla.

Kouvojen puolella kovimmat pistemiehet olivat Jacoby Armstrong 17:llä ja Antonio Ballard 15:llä. Ballard lisäsi kylkeen vielä vahvat kahdeksan levypalloa.

Ottelutilastot

Pirkanmaalla nähtiin epätasaisempi ilta, kun Kataja saapui vierailulle. BC Nokia vei ottelusta pisteet voitettuaan 90–68. Isosta erosta loppulukemissa huolimatta vieraat kävivät ensimmäisellä puoliajalla välillä johdossakin, mutta jälkimmäinen puoliaika oli isäntien juhlaa.

Nokian sankariksi ottelussa osoittautui Daeshon Francis, joka tilastoi 23 pistettä ja yhdeksän levypalloa. Katajan vahvinta suorittamista näytti Dantez Walton, jolle kertyi pisteitä 19 ja levypalloja kymmenen.

– Ensimmäisellä puoliajalla olimme jähmeitä. Kataja sai 12 hyökkäyslevypalloa, ja olimme mielestäni onnekkaita, että meillä oli kuuden pisteen johto puoliajalla. Pikakelaus toiselle puoliajalle: heillä oli nolla hyökkäyslevypalloa ja peli oli ohi, totesi Nokian päävalmentaja Greg Gibson.

Ottelutilastot

 
14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

Näytä lisää vastaavia