Vilpas yllätti Pyrinnön, Karhu vei Pohjanmaalla

21.3.2015 Yhdeksästä edellisestä pelistään vain yhden voittanut Salon Vilpas säilytti teoreettiset mahdollisuutensa Korisliigan pudotuspeleihin, kun se otti lauantaina 82-77 (44-41) -kotivoiton mestaruutta puolustavasta Tampereen Pyrinnöstä. Kauhajoen Karhu taas voitti Pohjanmaalla Korikobrat.


Vilppaan pudotuspelimahdollisuudet ovat vain teoreettiset, kun sillä on pelaamatta viisi runkosarjapeliä ja pudotuspeliviivan yläpuolella olevilla joukkueilla on viisi voittoa enemmän.
 

Vilpas hallitsi peliä niin, ettei Pyrintö johtanut kertaakaan toisella puoliskolla. Pyrintö käväisi kuitenkin tasalukemissa toiseksi viimeisellä minuutilla, mutta mestareista ei nyt löytynyt voiton ratkaisijaa.
 

- Pelasimme ja pärjäsimme tänään tavallista pienemmällä rotaatiolla. Hallitsimme peliä ja otimme voiton, vaikka Pyrintö tuli Damon Williamsin johdolla lopussa vielä rinnalle, tiivisti Vilppaan valmentaja Mikko Tupamäki.
 

Vilppaan voitonrakentajana kunnostautui Sami Ikävalko 23 pisteellä. Killian Larson teki 16 pistettä. Pyrinnöstä Damon Williams teki 22 pistettä ja Bryan Hopkins 16.

 

 

Karhu Pohjanmaan valtias

 

Myös Lapuan Korikobrien pudotuspelihaaveet jäivät teoriatasolle, kun Pohjanmaan paikallispelissä Kauhajoella Karhu otti voiton 88-83 (37-39).
 

Näin Korisliigan pudotuspelijoukkueet ovat käytännössä jo selvillä, vaikka runkosarjaa pelataan vielä huhtikuun puoliväliin asti.
 

Kotivoitto oli Kauhajoella odotettu, kun vastakkain olivat sarjan paras kotijoukkue Karhu ja heikoin vierailija Korikobrat. Edellinen kohtaaminen Kauhajoella tosin päättyi lapualaisvoittoon ja nytkin vieraat johtivat peliä suurimman osan ajasta.
 

Gregory Mangano nousi Karhun tehomieheksi 26 pisteellä ja 21 levypallolla. Bojan Sarcevic säesti 22 pisteellä. Karhulta puuttui taas Antti Kanervo.
 

Korikobrista Austen Rowland heitti 27 ja Paul Carter 24 pistettä.

 

 
19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

Näytä lisää vastaavia