Vilppaalle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

19.4.2018 Salon Vilpas otti ensimmäisenä välieräjoukkueena askeleen kohti finaalipaikkaa, joukkueen aloittaessa välieräsarjan Helsinki Seagullsia vastaan torstai-iltana Salohallissa. Päätösjakson alkupuolella vielä tasoissa ollut ottelu kääntyi lopulta Vilppaan aavistuksen leveämmän materiaalin ansiosta isännille lukemin 78 -71 (37-38).

Mikko Koivisto osui tärkeillä hetkillä, kun Vilpas otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan. Kuva: Ville Vuorinen

Seagullsin ykkösnimi Jermaine Marshall naulasi päätösjakson kolmannen peliminuutin päättäjäisiksi kolmosen säkkiin ja vaihtoi Salohallin tulostaulun digitaalit lukemiin 62-62, nostaen vierasleirissä haaveet isosta vierasvoitosta vielä kerran korkealle. Vilppaan puolustuspelaaminen nousi kuitenkin parrasvaloihin tämän jälkeen.

Vilppaan riveistä toki Aaron Jones, Mikko Koivisto, Juho Nenonen ja Tobin Carberry onnistuivat jokainen kartuttamaan isäntien pistetiliä seuraavan kolmen ja puolen minuutin aikana. Ottelun voittotaistelun ratkaisi kuitenkin viikinkiryhmän puolustus, joka piti tuona aikana Seagullsin ilman pelitilannekoria, Marshallin vastatessa vapaaheitollaan vieraiden ainoasta pisteestä Vilppaan 12-1 -pistejuoksun aikana.

Päätösneljänneksen viimeiset kolme ja puoli minuuttia kului isäntien puolesta hyökkäyspäässä vapaaheittoviivalla, mutta Vilppaan puolustus piti edelleen siinä määrin, ettei lokkilauma yltänyt enää uhkaamaan kotijoukkueen johtoasemaa viittä pistettä lähemmäksi. Loppulukemat 78

-71 (37-38) sinetöi vapaaheittoviivalta Vilppaan monipuolinen laituri Javontae Hawkins.

- Tämä oli puolustusvoittoinen peli, jonka avainhetkillä saimme vähän enemmän pysäytyksiä ja onnistumisia. Olimme lopussa myös vähän freesimpiä, summasi Vilpas-luotsi Joonas Iisalo.

Carberryn 20 pistettä ja 8 levypallo siivittivät Vilpasta takakentältä, sentteri Jonesin louhiessa tupla-tuplan 13 pisteellä ja 10 levypallolla. Kaksinumeroiset pisteet heittivät myös Hawkins (14) Jaylon Brown (13/3 syöttöä).

Seagullsin riveistä kovinta jälkeä tekivät 16 pistettä heittänyt Marshall, 15 pistettä heittänyt Antti Kanervo ja tupla-tuplaa lähennellyt Tuukka Kotti (11/9).

Ottelutilastot: Vilpas - Seagulls
 
19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

Näytä lisää vastaavia