22.9.2008 Italialaisen huippuseuran Virtus Bolognan omistaja Claudio Sabatini vahvistaa, että hän haluaa pitää NBA-parketeille tähyävän Petteri Koposen riveissään ainakin yhtä kautta pitempään. Koponen solmi Bolognan kanssa neljän vuoden mittaisen sopimuksen, joka sisältää NBA-option kunkin pelikauden jälkeen.
- Haluaisin, että hän kehittyy kanssamme ja jatkaa seurassamme ainakin muutamia vuosia.
Bologna oli varsin kiinnostunut Koposesta jo vuosi sitten. Koponen halusi kuitenkin katsoa NBA-kortit yhdessä Portland Trail Blazersin kanssa ja hän päätti taustajoukkoineen jatkaa vielä yhden, ja samalla toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden tuoneen kauden Espoon Hongassa.
- Olemme seuranneet Koposen kehitystä jo pitempään. Hän on nuori ja erittäin lahjakas pelaaja, vakuuttaa Sabatini.
Maansa ja Euroopan huipulle uutta tuloa tekevä maineikas Virtus Bologna satsaa vahvasti ensi kauteen ja tuleviin vuosiin.
Siitä kertoo muun muassa amerikkalaisen NBA-pelintekijän Earl Boykinsin hankkiminen joukkueeseen italialaisittainkin muhkealla sopimuksella. Charlottessa viimeksi pelannut Serie A:n 165-senttinen palkkakuningas Boykins kuittaa 3,5 miljoonaa dollaria yhdestä kaudesta Bolognassa.
- Olemme nostaneet budjettiamme noin 30 prosenttia viime kauteen nähden. Haluamme olla kilpailukykyinen ja menestyvä joukkue Italian liigassa ja Euro Challenge Cupissa, sekä edelleen maamme cupissa. Italian cupissa pelattava kahdeksan parhaan joukkueen lopputurnaus järjestetään kotikentällämme Futurshow Stadion -areenalla, kertoo Sabatini.
Sabatini joukkoineen nähdään ensi tiistaina LänsiAuto Areenan siirtoparketilla, kun Bologna kohtaa Koposen debyyttiottelussa Hongan Espoon kaupungin 550-vuotisjuhalottelun merkeissä.
- Meille on suuri kunnia olla mukana Espoon kaupungin tärkeässä tapahtumassa. Toivon, että ottelusta kehkeytyy hieno show, josta kaikki nauttivat, sanoo Sabatini.
LänsiAuto Areenalla ei ole välttämättä odotettavissa pelillisiin tapahtumiin nähden varsinaista Daavidin ja Goljatin kohtaamista, mutta seurojen budjettivertailussa erot ovat mittavat.
- Virtus Bologna ei ole kertonut budjettinsa suuruutta, mutta se on varmasti 10-20-kertainen meihin verrattuna, arvioi Espoon Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg.
Sohlberg ja Hongan organisaatio ovat tehneet pitkää päivää onnistuneen kansainvälisen tapahtuman eteen.
- Töitä ja järjestelyjä on edelleen paljon jäljellä, mutta kaikki on taatusti sen arvoista. On hienoa saada yksi Euroopan maineikkaimmista suurseuroista Suomeen ja Espoon kaupungin 550-vuotisjuhlaotteluun.
Ottelu tietää mestaruutta puolustavalle Hongalle samalla hyvää lähtölaukausta 3. lokakuuta käynnistyvälle Korisliiga-kaudelle. Honka kohtaa silloin Tapiolan Urheiluhallissa heti kättelyssä viime kevään finaalivastustajansa Kouvot Kouvolasta.
- Bologna tarjoaa meille kovan mittarin myös siitä, missä Honka menee parhaillaan pelillisesti Eurooppaan nähden, sanoo Sohlberg.
Espoon Honka-Virtus Bologna tiistaina LänsiAuto Areenalla klo 19.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.