Vuoden pelaaja Elena Melto päättää uransa: ”Olen onnellinen, että tein nuorena päätöksen muuttaa koripallon perässä Suomeen”

25.5.2022 09:40 Elena Melto on harvinainen tapaus, sillä hänet on palkittu Naisten Korisliigassa sekä vuoden ulkomaalaisvahvistuksena että vuoden kotimaisena pelaajana. Nyt Lappeenrannan Catzin tähtilaituri nostaa tossunsa naulaan.

"Lena" Melton meriittilista on hurja: 7 Suomen mestaruutta, 6 SM-hopeaa, pronssi ja 5 cup-mestaruutta. Kuva: Ville Vuorinen

– Tämä ei ollut helppo päätös, mutta koin, että nyt on oikea aika, toteaa Elena Melto.

Lappeenrannan Catzin 36-vuotias laitahyökkääjä on pohtinut asiaa pitkään ja hartaasti, mutta menestyksekäs koripalloura saa nyt jäädä. Hän on juuri saanut päätöksen 17. kautensa Naisten Korisliigassa ja pokannut sen päätteeksi ensimmäistä kertaa Vuoden pelaajan palkinnon.

Tosin vuoden pelaajaksi ylipäätään häntä ei tituleerata ensimmäistä kertaa. Vuosina 2012 ja 2016 Melto – joka siihen aikaan tunnettiin vielä nimellä Lena Reshetko – palkittiin nimittäin Vuoden ulkomaalaisvahvistuksena.

– Palkinnot ovat aina vain palkintoja, mutta koska voittajan valitsevat vastustajien valmentajat ja pelaajat, se on osoitus siitä, että he näkevät, kuinka paljon töitä teen kentällä. Sellainen palaute tuntuu ihanalta, Melto iloitsee.

Elena Melto pääsi leikkaamaan sukkaa Lappeenrannan Urheilutalolla 2016. Kuva: Kai Kilappa
Elena Melto pääsi leikkaamaan sukkaa Lappeenrannan Urheilutalolla 2016. Kuva: Kai Kilappa

Melto syntyi Neuvostoliiton Leningradissa eli nykyisessä Pietarissa vuonna 1986. Synnyinseudulta ei kuitenkaan ollut kummoinenkaan matka länsirajan yli Suomen puolelle Lappeenrantaan, joten hän pelasi ensimmäiset ottelunsa Lappeenrannan Catzissa jo 15-vuotiaana B-juniorina. Vuonna 2003 ollessaan 17-vuotias hän muutti kaupunkiin pysyvästi ja jo kaksi vuotta myöhemmin siirtyi pääsarjajoukkueen puolelle.

– Olin nuori ja erittäin kiinnostunut kokeilemaan uusia asioita elämässäni. Uusi maa oli jännittävä ajatus, ja muuttaminen oli helppoa vielä niin varhaisessa iässä. Lappeenranta oli aluksi hieman vaikea paikka, koska se on pienempi kaupunki kuin mihin olin tottunut, mutta en onneksi ollut yksin, vaan ympärilläni oli ihmisiä, jotka auttoivat sopeutumaan.

Pian Suomesta löytyi myös tuleva aviomies, ja uusi kotikaupunki alkoi vakiintua. Naimisiin pariskunta meni vasta vuonna 2019 – tällöin myös sukunimi Reshetko vaihtui Meltoon – mutta seurustelua oli siinä vaiheessa takana jo toistakymmentä vuotta.

– Mutta tulin alun perin Suomeen ihan yksin, en miehen perässä, Melto tarkentaa naurahtaen.

Suomen kansalaisuus Meltolle myönnettiin vuonna 2018.

Kaikkiaan Melto on pelannut naisten Korisliigassa 484 ottelua, joissa hän on viimeistellyt 7232 pistettä ja 3929 levypalloa. Pudotuspelit mukaan lukien hän on kaikkien aikojen pistetilastossa kolmantena Lea Hakalan ja Kenya Robinsonin perässä, levypallotilastossa edellä mainittujen lisäksi hänen eteensä kiilaa Auli Nyman. Kuva: Ville Vuorinen
Kaikkiaan Melto on pelannut naisten Korisliigassa 484 ottelua, joissa hän on viimeistellyt 7232 pistettä ja 3929 levypalloa. Pudotuspelit mukaan lukien hän on kaikkien aikojen pistetilastossa kolmantena Lea Hakalan ja Kenya Robinsonin perässä, levypallotilastossa edellä mainittujen lisäksi hänen eteensä kiilaa Auli Nyman. Kuva: Ville Vuorinen

Kesällä 2021 Melto yhä arpoi päätöstä uransa jatkosta. Hänelle tarjottiin sopimusta kolmesta eri joukkueesta Naisten Korisliigassa, mutta hän päätyi valitsemaan kotiseuransa Catzin, jossa hän on pelannut kahta edeltävää kautta lukuun ottamatta koko Suomen-uransa. Kaudet 2019–21 kuluivat Kotkan Peli-Karhuissa.

– Kun tulin siihen tulokseen, että pelaan vielä tämän yhden kauden, päätin, että haluan palata kotiin Lappeenrantaan tekemään sen. Täällä on koko muukin elämäni Suomessa, ja meillä oli täällä tarjolla nuori joukkue, jossa melkein kaikki olivat Lappeenrannan omia kasvatteja.

Juuri ennen kauden alkua sattui kuitenkin ikävä vastoinkäyminen. Melto loukkasi polvensa, ja hetken näytti siltä, ettei hän voisi pelata ollenkaan. Melto sanoi valmentajalleen Petri Joukaiselle, että jos joukkue kokee tarpeelliseksi ottaa rotaatioonsa toisen pelaajan hänen tilalleen, niin hän on valmis väistymään tieltä.

– Jos pelaaja itse kokee, että hänestä ei ole joukkueelle apua, se on vaikea paikka. Mutta Petri sanoi, että hän mieluummin odottaa, koska joukkue tarvitsee minua.

Eikä päätös ollut huono. Puolitoista kuukautta myöhemmin polvi olikin jo työkunnossa, ja vaikka seuran kausi päättyikin alemmasta jatkosarjasta putoamiseen ilman pudotuspelipaikkaa, Melto itse pelasi miltei uransa kovinta koripalloa.

Hän tilastoi keskimäärin 20,2 pistettä, 9,8 levypalloa ja 3,4 koriin johtavaa syöttöä ottelua kohden. Pistekeskiarvo oli hänen koko uransa korkein.

Toistaiseksi Melto ei ole ratkaissut, mitä aikoo tästä eteenpäin tehdä työkseen. Hän tahtoo nauttia hetken siitä, että sai lopettaa uransa MVP-palkintoon eikä loukkaantumiseen, ja tutkii rauhassa, mitä elämä tuo tullessaan. Mennyttä uraansa hän voi katsella tyytyväisenä taaksepäin, eikä vielä ole kiire minnekään.

– Suomalainen koripallo on mennyt näiden Suomessa viettämieni vuosien aikana todella paljon eteenpäin. Laji on intensiivisempää, ja pelaajat ovat rohkeampia, hän pohtii.

Hän kehuu myös Catzia organisaationa, joka on pienestä koostaan huolimatta aina panostanut pelaajien kasvattamiseen ja auttamiseen kaikin mahdollisin keinoin. Nyt Melto sulkee Naisten Korisliigan oven haikein mielin, mutta tekee sen kiitollisena monista asioista.

– Olen antanut koripallolle paljon ja saanut siltä paljon. Nyt minulla on kaksi ihanaa lasta ja elämä Lappeenrannassa, vaikka urheilu-ura päättyykin. Olen valtavan onnellinen, että tein aikoinaan päätöksen muuttaa lajin perässä Suomeen.

Henkilöt

 
2.12.2023 19:57 Naisten Korisliiga

Neljän kärjelle voittoja

Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Illan voittajia olivat Pyrintö, ToPo, PeKa ja Honka.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

29.11.2023 20:20 Naisten Korisliiga

Tuukkanen johdatti tripla-tuplallaan ToPo:n kymmenenteen voittoon - Vimpeli heitti Pyrinnön kumoon

Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolme ottelua. Voitot kirjattiin Hongalle, ToPo:lle ja ViVe:lle.

28.11.2023 20:35 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut vei Kymenlaakson derbyn

Kouvottaret emännöi illan ainoassa ottelussa Peli-Karhuja. Vierasjoukkue haki vakuuttavan voiton 96-57 (50-27).

25.11.2023 18:59 Naisten Korisliiga

Vahva päätösjakso takasi ToPo:lle kauden yhdeksännen voiton – ViVe otti revanssin EBT:sta

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Voitot kirjattiin ToPo:lle, ViVe:lle ja Hongalle.

22.11.2023 20:43 Naisten Korisliiga

EBT ja PeKa takaisin voittokantaan

Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Voittoihin ylsivät EBT, PeKa, FoA sekä sarjaa johtava ToPo.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

18.11.2023 20:00 Naisten Korisliiga

FoA:lle voitto sarjakakkosesta – Leaupepen vahva peli auttoi Pyrinnön voittoon

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät FoA, Pyrintö ja voittoputkeaan jatkanut ToPo.

17.11.2023 21:15 Naisten Korisliiga

HBA palasi maajoukkuetauolta tehokkaana

Naisten Korisliigassa palattiin parketille pienen tauon jälkeen. Illan ainoassa ottelussa HBA-Märsky nappasi kotivoiton Kouvottarista 77-64 (39-27).

10.11.2023 11:19 NCAA

Korisliigan vuoden kehittynein pelaaja Meri Kanerva on sitoutunut Xavierin yliopistoon

Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.

4.11.2023 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo ja Honka kärkijoukkueina maajoukkuetauolle

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voitot kirjattiin sarjan kolmen kärjelle, kun ToPo, Honka ja Pyrintö nappasivat sarjapisteet. Seuraavaksi sarjassa on edessä maajoukkuetauko.

2.11.2023 20:49 Naisten Korisliiga

Kouvottaret palasi voittokantaan

Naisten Korisliigassa pelattiin torstaina yksi ottelu. Siinä kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Kouvottaret haki vierasvoiton Forssasta 89-71 (35-28).

2.11.2023 13:40 Naisten Korisliiga

Tapiolan Hongan Tayanna Jones naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaaja

Naisten Korisliiga-kauden ensimmäiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Tapiolan Hongan Tayanna Jones, jonka johdolla espoolaisjoukkue taistelee sarjan kärkisijoista.

28.10.2023 20:15 Naisten Korisliiga

FoA:n voittotili auki – ToPo jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo ja hienon kirin esittänyt FoA.

27.10.2023 20:45 Naisten Korisliiga

HBA kesytti Peli-Karhut

Perjantain ainoassa ottelussa HBA sai vieraita Kotkasta. Märskyn puolustuspeli johdatti joukkueen voittoon 73-68 (40-42).

25.10.2023 20:26 Naisten Korisliiga

Geralynn Leaupepe huippuiskussa Pyrinnön voitossa

Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Pyrintö haki sarjapisteet EBT:ltä vaiherikkaan ottelun jälkeen 77-70 (38-28).

22.10.2023 09:33 Susiladies

Roosa Lehtoranta käytti ulkomaanoptionsa ja siirtyy Nördlingeniin, Saksan Bundesliigaan

Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.

21.10.2023 19:40 Naisten Korisliiga

Saana Kujalan heitot siivittivät Pyrinnön voittoon – ToPo dominoi korinalusia Tuukkasen johdolla

Naisten Korisliigassa sarjapisteitä merkittiin tänään Tampereen Pyrinnölle, Torpan Pojille, Tapiolan Hongalle ja Peli-Karhuille.

14.10.2023 21:01 Naisten Korisliiga

Honka tylsytti Pyrinnön hyökkäyspelin – EBT avasi voittotilinsä

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat Honka, Kouvottaret ja pistetilinsä avannut EBT.

13.10.2023 20:49 Naisten Korisliiga

ToPo jatkoi vahvaa virettään

Naisten Korisliigassa pelattiin kauden ensimmäinen Helsingin paikalliskamppailu. Illan ottelussa ToPo kaatoi vieraskentällä HBA-Märskyn 100-69 (45-39).

Näytä lisää vastaavia