Vuosimallin 2010 Suomen mestari Hester Kouvoihin

25.5.2012 Chris Hester, 32, palaa elokuun puolessa välissä takaisin Suomeen, tällä kertaa Kouvojen riveihin. Kaudella 2009-10 Tampereen Pyrinnön paidassa Suomen mestaruuden voittanut Hester oli kyseisellä kaudella joukkueensa paras pistemies 19,7 keskiarvollaan.

Tampereella, Karkkilassa, Porvoossa ja Kauhajoella aiemmin pelannut Chris Hester hankittiin Kouvoihin johtajaksi.

Hester (vas.) juhli keväällä 2010 Suomen mestaruutta Pyrintö-paidassa yhdessä Damon Williamsin (kesk.) ja Kenneth Lowen (oik.) kanssa. Kuvat: Matti Koskinen & Kai Kilappa.

Pistetehtailunsa ohella 192–senttinen Hester haki mestaruuskaudella 5,6 levypalloa ja antoi 1,7 koriin johtanutta syöttöä.

Aikaisemmin Hester on edustanut Suomessa Kauhajoen Karhua, Team Componentaa ja Porvoon Tarmoa. Tähän mennessä hänen paras pistekeskiarvonsa on kaudelta 2007-08, jolloin hän oli sarjan toiseksi paras 22,3 pisteen keskiarvollaan. Eurooppalaisesta koripallosta Eastern Washingtonin kasvatilla on Suomen lisäksi Saksasta ja Hollannista.

- Chris on kokenut pelillinen johtaja ja pelaaja, jolle voi tiukassa paikassa antaa pallon ja hän pystyy luomaan siitä hyvän prosenttipaikan. Viime kaudella pelasimme pääosin todella hyvin 38-39 minuuttia, mutta meiltä jäi monesti iso kori puuttumaan ja sitä kautta kärsimme harmittavan niukkoja tappioita, kertoo Kouvojen kanssa talvella kolmen vuoden jatkosopimuksen tehnyt päävalmentaja Jyri Lehtonen.

- Uskon, että tulevalla kaudella Hesterin mukaan saaminen tulee nostamaan myös muiden pelaajiemme tasoa ja olemme mukana pudotuspeleissä. Mielestäni hän oli kauden 2009-10 pudotuspelien ja finaalien MVP. Hänen tasoiselle pelaajalle kannattaa antaa vapauksia hyökkäyskonseptissa, jotta hän pääsee toteuttamaan omia vahvuuksiaan, Lehtonen jatkaa.

Kouvoilla on Hesterin lisäksi sopimukset ensi kaudelle Antto Nikkarisen, Ilari Seppälän, Atte Pertun, Aleksi Akpason, Samuli Vanttajan ja Juuso Mäenpään kanssa.

Lisätiedot: Kouvojen nettisivut

Henkilöt

Asiat

 
9.6.2026 15:46 Lastenvalmennusverkosto

Haku avoinna Lastenvalmennusverkostoon 2026-2027

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

5.6.2026 14:05 Seurat

Tilastointiohjelma vaihtuu – infotilaisuus 15.6.2026

Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.

4.6.2026 14:03 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2026 kotiottelut selvillä

Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

Näytä lisää vastaavia