Wayne Bernard Kouvojen uusi pelintekijä

31.1.2007 Joukkuettaan tuulettava Kouvot on palkannut uudeksi pelintekijäkseen 25-vuotiaan Wayne Bernardin. 190-senttinen Bernard saapui Suomeen myöhään tiistai-iltana Ranskasta, jossa hän pelasi maan kakkosliigassa alkukauden.

Wayne Bernardin joukkue Ranskan Pro B –sarjassa oli Chalons, jonka riveissä hän pelasi viimeisen pelinsä viime lauantaina. Pistekeskiarvokseen Bernard kirjautti kauden 18 ottelussa 10,4 pistettä. Kaudella 2005-06 Bernard pelasi samaista sarjaa Charlesville-Mezieresin paidassa. Amerikkalainen oli joukkueensa paras korintekijä 14,1 pisteen keskiarvollaan.  

Ammattilaisurallaan Bernard on edustanut lisäksi Ruotsin pääsarjassa Norrköping Dolphinsia ja kreikkalaista Ilysiakosia.  

Yliopistokoripalloa Wayne Bernard pelasi Davidsonin yliopistossa. Tuolta ajalta löytyy miehelle yhtymäkohta Suomeen. Davidsonissa Bernardin joukkuetoverina oli kausilla 2000-03 nykyisin KTP Basketia Korisliigassa edustava Jouni Eho. Bernard valmistui akateemisesti korkealle arvostetusta opinahjosta vuonna 2003, Eho vuotta myöhemmin. Viimeisellä kaudellaan Bernard oli viimeisellä kaudellaan Davidsonin tähti tehtailtuaan keskimäärin 15,1 pistettä ja jaellen 5,4 koriin johtanutta syöttöä.  

Bernardin tehnee debyyttinsä Korisliigassa jo keskiviikkona Kouvojen vierasottelussa Lappeenrannan NMKY:tä vastaan. Uuden tulokkaan lisäksi Kouvot etsii edelleen laituria.  

Kouvot on hävinnyt viisi viimeistä Korisliigan ottelua. Sitten takamies Chris Sandyn traagisen menehtymisen Kouvot on kärsinyt peräti 12 tappiota 15 ottelussaan. 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

10.2.2026 20:39 Korisliiga

KTP paineli Seagullsin edelle ylemmässä jatkosarjassa tiukalla otteluvoitollaan

Koen Sapwell ja Jayden Taylor paukuttivat pisteitä, kun Kotkassa juhlittiin kotijoukkueen voittoa.

8.2.2026 18:55 Korisliiga

Lohkojohtaja Katajan etumatka kapenee – isännät vetivät pidemmän korren Kouvolassa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kataja Basket johtaa lohkoa mutta kärsi kirvelevän tappion taulukon toiseksi viimeistä sijaa pitävälle Kouvoille.

Näytä lisää vastaavia