We deliver -rahastolle kunniamaininta Arvoliitolta

26.11.2021 14:18 Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry nostaa vuosittain esiin yrityksiä ja yhteisöjä, joiden toiminnassa innovatiivisuus ja vaikuttavuus yhdistyvät yhteiskunnan, ihmisten tai ympäristön hyväksi. We deliver -rahasto sai kunniamaininnan raadilta.

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyönä perustettu We deliver -rahasto sai Arvo-teko-raadilta kunniamaininnan. Raadissa toimivat Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar, SUL:n puheenjohtaja Sami Itani ja Sharetriben Juho Makkonen. 

Kunniamaininta myönnettiin PostNordin ja Koripalloliiton yhteiselle We deliver -rahastolle. 

– Rahaston toteutus on erinomainen esimerkki lajiliiton, yrityksen ja lajiyhteisön tarpeiden yhteensovittamisesta, toteaa tuomariston jäsen Sami Itani tiedotteessa. 

We deliver on korostuneen ajankohtainen etenkin korona-aikana, jolloin lukuisat lapset ja nuoret ovat joutuneet jättämään ohjatun liikuntaharrastuksen esimerkiksi vanhempien vaikeutuneen taloudellisen tilanteen vuoksi.  

We deliver vastaa osaltaan laajempaan yhteiskunnalliseen ongelmaan, jossa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet polarisoituvat harrastamisen kustannusten kasvaessa. Rahasto on esimerkki monipuolisesti ja pitkäjänteisesti toimivasta yhteistyöstä PostNordin ja Koripalloliiton välillä. Se toimii mallina muillekin lajiliitoille tai järjestöille strategisesti toteutetusta ja vuosien myötä monipuolistuvasta kumppanuudesta tiedotteessa perustellaan.

Tunnustukset julkistettiin 26.11. Arvo-päivässä.

Lue lisää >>

 
25.2.2026 12:15 Yhteistyökumppanit

Jokaisella on oikeus joukkueeseen – sosiaalialalla toimiva Humana ryhtyy tukemaan kehitysvammaisille suunnattua Unified-koripalloa

Koripalloliiton ja Humanan yhteistyö vahvistaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta suomalaisessa koripallossa – ja alentaa konkreettisesti pelaajien kustannuksia.

20.2.2026 09:12 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto on tukenut vähävaraisten lasten koripalloharrastusta jo yli 400 000 eurolla

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyössä perustama We deliver -rahasto on jakanut avustuksia jo 19. kertaa. Vuonna 2018 perustettu rahasto on noussut merkittäväksi tekijäksi suomalaisessa urheilukentässä, varmistaen harrastamisen jatkumisen sadoissa perheissä.

9.2.2026 08:40 Susijengi

STARK ja Susijengin rakentavat yhdessä tulevaisuuden menestystä – uusi monivuotinen yhteistyösopimus solmittu

Rakennustarvikeketju STARK ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Kumppanuus tuo kaksi oman alansa huippuosaajaa yhteen tukemaan suomalaista urheilumenestystä ja rakentamaan yhteisöllisyyttä.

6.2.2026 12:00 Yhteistyökumppanit

Suomen Koripalloliiton ja Kolmen kampuksen urheiluopiston vahva yhteistyö jatkuu 2026–2029

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen kampuksen urheiluopisto ovat solmineet uuden yhteistyösopimuksen vuosille 2026–2029, jatkaen jo vakiintunutta ja menestyksekästä kumppanuutta.

26.1.2026 14:49 Koripalloliitto

Koripalloliiton ja K-ryhmän pitkälle sekä menestyksekkäälle yhteistyölle jatkoa

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.

13.1.2026 13:13 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae tukea 1.2. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 19. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 1. helmikuuta mennessä.

24.10.2025 14:34 Vastuullisuus

Ensiaputaidot ovat joukkuetaitoja – Susijengin Andre Gustavson kannustaa junnut oppimaan ensiapua

Andre Gustavson on 26-vuotias koripalloilija ja Ensiapujoukkueen pelaajakeulakuva. Andre lähti mukaan pelaajakeulakuvaksi hyvän asian takia ja hän allekirjoittaa ensiapukoulutuksen perusajatuksen: harjoittelemalla ja varautumalla pystyy toimimaan paremmin.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

18.9.2025 11:01 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae tukea 30.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 18. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea perjantaihin 30. syyskuuta mennessä.

5.8.2025 09:30 Pääjuttu

Kokkikartano ja Koripalloliitto yhdistävät voimansa nuorten hyväksi – Uusi Sudennälkä-pasta tukee tulevaisuuden koripallotähtiä

Kokkikartano lahjoittaa jokaisesta myydystä Sudennälkä-ateriasta 20 senttiä nuorten koripallomaajoukkueiden tukemiseen.

Näytä lisää vastaavia