13.1.2026 13:13 Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 19. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 1. helmikuuta mennessä.

Tukea voi hakea kuluneen pelikauden avoinna oleviin kausimaksuihin, varusteisiin, leirityksiin ym. koripallosta aiheutuviin kuluihin. Haku käynnistyi tiistaina 13. tammikuuta ja tukea voi hakea aina sunnuntaihin 1. helmikuuta asti.
Tuen saaminen edellyttää pyydettyjen lisätietojen toimittamista ja tukea voi saada koripallokaudessa enintään 500 euroa per pelaaja.
Hakemuksen täyttämisen jälkeen hakijat saavat toimintaohjeet annettuun sähköpostiosoitteeseen. Huomioikaa, että tarvittavat liitteet (huoltajien verotuspäätökset) hakemukseen tulee toimittaa myös 1.2. mennessä osoitteeseen wedeliver@basket.fi.
Päätökset tuen saajista tehdään helmikuussa.
Koripalloliitto toivoo, että seurat jakavat tietoa hakukierroksesta, jotta tavoitamme kaikki apua tarvitsevat.
Joulukuussa 2018 perustettu rahasto auttoi vähävaraisia perheitä nyt jo kahdeksantoista kertaa. We deliver -rahasto on nyt tukenut reilun kuuden vuoden aikana 358 459 eurolla ja 1330 stipendillä vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 18. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea perjantaihin 30. syyskuuta mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi tukia jo 17. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Vuonna 2018 perustettu rahasto on tukenut 17 hakukierroksen aikana yli 1250 pelaajaa.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 17. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea perjantaihin 31. tammikuuta mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi kesäkuussa 96 stipendiä. Vuonna 2018 perustettu rahasto on tukenut 16 hakukierroksen aikana yli 1100 perhettä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 16. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 25. elokuuta mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 83 stipendiä vähävaraisten perheiden korisharrastusta. Kaikkiaan rahasto on jakanut historiansa aikana jo yli 1000 stipendiä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 15. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea keskiviikkoon 31. tammikuuta mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi lokakuussa 70 stipendiä tukemaan vähävaraisten perheiden korisharrastusta.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 14. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 8.10. mennessä.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi kesäkuussa 59 stipendiä.