Wright korvaa Gervinin Pyrinnön kokoonpanossa

11.9.2006 Korisliigakauteen valmistautuva Tampereen Pyrintö on joutunut etsimään korvaajan palkkaamalleen Caleb Gervinille. Uudeksi vahvistuksekseen Pyrintö on kiinnittänyt James Wrightin.

Pyrintö ajautui uuden miehen metsästykseen, kun Caleb Gervin ilmoitti allekirjoittamastaan sopimuksesta huolimatta, ettei aio saapua Suomeen. Pyrinnöllä on sopimuksen lisäksi Gervinin kansainvälinen pelilupa, jota se ei aio luovuttaa ilman korvausta.  

Gervinin korvaaja James Wright on 187-senttinen pelintekijä. Viime kauden Wright pelasi CBA-liigassa Dakota Wizardsin riveissä. Tilastokeskiarvoikseen hän kirjautti pelaamassaan 21 ottelussa 7,7 pistettä ja 3,5 koriin johtanutta syöttöä sekä 1,4 levypalloa. Peliminuutteja Wrightille siunaantui 23,8 ottelua kohden.  

Pyrinnön valmentaja Jarmo Laitinen on vuosien saatossa tullut tunnetuksi perusteellisista ja onnistuneiksi osoittautuneista vahvistusvalinnoistaan. Wrightin suhteen Laitinen joutui kuitenkin toimimaan normaalia vähäisemmillä tiedoilla.  

- Tiesin vain paperilla muutamia tilastollisia taustoja, jonka lisäksi olin kolmelta eri taholta saanut tiedon, että kyseessä on poikkeuksellisen nopea pelaaja. Onneksi yksi näistä tahoista oli DJ Harrison, jonka kanssa Wright on pelannut yhdessä Coloradon yliopistossa, joka kuuluu kovatasoiseen Big 12 –konferenssiin, taustoitti Laitinen. 

Dennis ”DJ” Harrison on vahvistus, joka esiintyi Pyrintö-nutussa jo viime kaudella ja jonka Laitinen on jo aiemmin kiinnittänyt alkavan kauden joukkueeseensa.  

James Wright pelasi Coloradossa viimeisen kautensa 2002-03, jolloin hänen tilastonsa olivat 6,5 pistettä ja 3,7 syöttöä. Vuotta aiemmin, Harrisonin aisaparina, Wrightin keskiarvot olivat 8,2 pistettä ja 4,9 syöttöä. Yliopistovuosien jälkeen hän on kiertänyt USA:n eri ammattilaissarjoissa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

Näytä lisää vastaavia