15.3.2022 13:39 LePy järjesti syksyn aikana näytetunteja Espoon alakouluissa. Näytetunnit olivat jättimenestys! Syksyn aikana yli 4000 espoolaista esi- ja alakoululaista pääsi kokeilemaan, kuinka mahtava laji koris onkaan.
Näytetuntien aikana leikittiin, kisailtiin, pomputettiin palloa, heiteltiin koreja ja iloittiin liikunnan riemusta. Tunnit olivat niin ohjauksesta vastanneiden LePyn ammattivalmentajien kuin myös koulujen opettajien mielestä loistavia - ja mikä tärkeintä, lapset pääsivät nauttimaan mukavista kokemuksista koripallon parissa.
"Näytetunnit ovat valmentajillemme syksyisin todella iso ponnistus. Normaalin valmennustyön lisäksi päätoimiset valmentajamme tekivät pitkää päivää aamupäivien näytetunneista illan treeneihin. Tulokset osoittavat, että kaikki oli vaivan arvoista. Saimme tarjota espoolaisille lapsille mahdollisuuden piristävään liikuntatuntiin ja kannoimme oman kortemme kekoon koripallokulttuurin levittämisessä. Espoo on tunnetusti koripallon pääkaupunki, joten jokainen espoolainen ansaitsee päästä kokeilemaan korista!", kommentoi näytetunteja LePyn toiminnanjohtaja Marika Vilanen.
Koronaepidemian aikana monilla lapsilla mielenkiinto omaa harrastusta kohtaan pääsi lopahtamaan. Näytetunneilla huomasi hyvin, kuinka harrastaminen koetaan taas mielenkiintoisena ja lapsien palo liikuntaa kohtaan on syttynyt uudelleen. Näytetuntien ansiosta loppuvuodesta ja alkukevään aikana LePyyn on virrannut tasaiseen tahtiin uusia innokkaita koripalloilijoita. Kenties juuri tämän ansiosta LePy onkin vakiinnuttanut asemansa Suomen kolmanneksi suurimpana koripalloseurana.
Seura tarjosi maksuttomia näytetunteja kaikille 40 Suur-Leppävaaran alueen koululle, joista tarjouksen nappasi noin puolet kouluista. Kiinnostusta tuli vielä kampanjan jälkeen, mutta näytetuntikiertue on tältä kaudelta nyt ohi.
LePy kiittää kouluja hyvästä yhteistyöstä näytetuntien järjestelyissä sekä tietenkin iso kiitos kaikille LePyn päätoimisille valmentajille loistavasta kampanjasta.
Näytetunneista pääsivät nauttimaan seuraavat koulut:
- Alberga skola
- Auroran koulu
- Granhultsskolan Kauniaisissa
- Hösmärinpuiston koulu
- Juvanpuiston koulu
- Kalajärven koulu
- Karamzinin koulu
- Karhusuon koulu
- Kilon koulu
- Kirkkojärven esikoulu
- Konalan ala-aste Helsingissä
- Lagstad skola
- Lintuvaaran koulu
- Lähderannan koulu
- Mikkelän koulu
- Monikon koulu
- Mäntymäen koulu Kauniaisissa
- Perkkaanpuiston koulu
- Rastaalan koulu
- Ruusutorpan koulu
- Ymmerstan koulu
WB-Pantterit saa mieluisan paluumuuttajan vahvistamaan seuran valmennusta Michael Besselinkin palatessa Kouvolassa vietetyn korisliiga- kauden jälkeen takaisin Itä-Helsinkiin. Hänen vastuulleen tulee seuran fysiikkavalmennuksen toteutus ja kehittäminen. Fysiikkavalmennuksen lisäksi hän tulee antamaan vahvan panoksen koripallon lajivalmennukseen.
Pantterit naisten I divisioona- joukkueen toiminnasta kiinnostuneet pelaajat ovat tervetulleita avoimiin harjoituksiin. Viime kaudella nousujohtoisesti pelannut joukkue kartoittaa uusia pelaajia mukaan toimintaan kesäkuun alussa Herttoniemenrannassa ja Laajasalossa järjestettävissä harjoituksissa.
LePy on palkannut kolmen hengen valmennustiimin vastaamaan seuran fysiikkavalmennuksesta. Fysiikkavalmennukseen satsauksen tavoitteena on tehdä parempia urheilijoita, rakentaa pohjaa lajiharjoittelulle ja ennaltaehkäistä vammojen syntymistä.
Päättyneellä kaudella upeasti välieriin saakka selvinnyt LePyn naisten I divisioona -joukkue valmistautuu uuteen sarjakauteen. Joukkue toivottaa kaikki tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostuneet pelaajat mukaan avoimiin harjoituksiin.
Perinteinen Jokelan katukoristurnaus on järjestetty jo vuodesta 1999.
Lauttasaarelainen koripalloseura ToPoLa hakee vastuuvalmentajaa 2019-syntyneiden joukkueisiin sekä kerho-ohjaajia 2022-2020 -syntyneiden kerhoihin. Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus päästä tekemään tärkeää työtä lasten ja nuorten kanssa seurassa, jossa tähdätään laadukkaaseen, turvalliseen ja kaikille avoimen toimintaan.
Hyvinkään Pontevan puheenjohtaja Anne Schroderus palkittiin OKM:n ansiomitalilla kullatuin ristein.
Unified-koripallossa kehitysvammaiset sekä muut erityistä tukea tarvitsevat urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa. LePyn Unified toiminnan kasvaessa haemme lisää partneripelaajia joukkoomme. Tässä on ryhmä josta saat koristreenien lisäksi taatusti hyvän mielen.
PuHu Junioreiden turnaus järjestetään tammikuussa jo 25. kerran. Turnauksessa pelataan 2010–2017 -syntyneiden sarjat.
Mikäli etsit uutta harrastusta tai haluat jatkaa aiemmin kesken jäänyttä harrastusta, olet tervetullut mukaan Pakilan Visan poikien mukavaan ryhmään osaavan valmentajan oppiin. Myös kokeneet pelaajat ovat tervetulleita.