Kuka olet?
Olen Kai-Pekka “Kaitsu” Heinonen, 63, eläkkeellä, kotipaikka Tampere.
Monettako kertaa olet vapaaehtoisena?
Olen nyt vaparihommissa neljättä kertaa. Aiemmin olen ollut kaksi kertaa jääkiekon MM-kisoissa täällä Tampereella sekä viime vuonna nuorten koriskisoissa.
Mitä tulet tekemään Koripallon EuroBasket 2025 -kisoihin?
Tulen kuljettajaksi kuten aiemmissakin kisoissa. Kuljetan esimerkiksi tuomareita, liiton johtohenkilöitä ja jonkin verran myös pelaajia. Joskus olen kuljettanut vaikkapa lääkärin ja pelaajan röntgeniin. Eli vien ja haen aina, kun pyydetään.
Mikä vapaaehtoishommissa on parasta?
Siinä näkee tapahtuman ikään kuin sisältäpäin.
Sen lisäksi tapaa paljon mukavia ihmisiä, joista itselleni on jäänyt myös monia kavereita, joiden kanssa pidetään yhä yhteyttä.
Vapaaehtoisena huomaa myös hyvin sen, että vaikka olisi itsellä kuinka pieni homma tahansa hoidettavana, sekin on tärkeää sen kokonaisuuden kannalta.
Ja toki pääsee näkemään pelejä, jos on vapaata. Itselläni ei yleensä ole, koska teen mielelläni niin paljon vuoroja kuin annetaan.
Miten mielestäsi vapaaehtoisista pidetään parhaiten huolta, kisaorganisaation puolelta?
Vapaaehtoisista huolehtiminen ei eroa minusta oikeastaan mitenkään siitä, miten työpaikalla pitää huolehtia työntekijöistä. On tärkeää, että on selkeät säännöt ja jokainen tietää mitä tehdään ja milloin.
Vaparihommissa on ehkä jopa tärkeämpää kuin normi työpaikalla, että joku toimii pomona ja on vastuussa. Omissa vapaaehtoiskokemuksissa nämä hommat ovat toimineet yleensä hyvin.
Mitä odotat elokuisilta kisoilta?
Oletan, että nämä kisat muistuttavat sinällään vähän jääkiekon MM-kisoja, joissa olen aiemmin ollut, koska on tulossa maailmantähtiä, ja järjestelyt ovat isot ja säännöt tiukkoja. Eniten kuitenkin odotan, jospa näkisin Lauri Markkasen. Olisi kiva vaikka kävellä ohi. Olen pitkä mies ja yleensä joukon pisin, niin olisi hienoa päästä katsomaan kerrankin jotakuta joskus ylöspäin.