Hannes Pöllä virittelee paluuta Korisliigaan Kataja Basketin paidassa

12.2.2024 10:04 Jo vuodenpäivät sivussa pääsarjakentiltä ollut Susijengi-sentteri ja Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 25, on tekemässä paluuta Korisliigaan. Korisliigan vuoden tulokkaana kaksi vuotta sitten palkittu 211-senttinen Pöllä on allekirjoittanut kuluvan ja seuraavan kauden pituisen sopimuksen joensuulaisen Kataja Basketin kanssa.

Hannes Pöllä vahvistaa korinalustaa Joensuussa. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga.

Kahden kauden ajan Kouvoja Korisliigassa edustanut Pöllä jätti parketit vuosi sitten, kun hänen polvensa petti ottelussa Kataja Basketia vastaan. Pöllän polvi operoitiin myöhemmin viime keväänä ja kuntoutuminen käynnistyi loppusyksystä.

- Olin yhteydessä Hanneksen agenttiin ensi kertaa ennen kauden alkua ja tiedustelin toipumisennustetta. Seuraavan kerran juttelimme marraskuussa, jolloin Hannes oli päässyt aloittamaan harjoittelun. Lajiharjoitukset tulivat ohjelmaan joitain viikkoja sitten Hannon (Möttölä) ohjauksessa Helsingin Märskyllä, kertoo Kataja Basketin päävalmentaja Petri Virtanen seuran tiedotteessa.

- Hannesta täällä motivoivia tekijöitä ovat tarjoamamme harjoitusympäristö sekä laadukas ryhmä. Sopeutumista helpottaa varmasti myös se, että joukkueessa on hänelle entuudestaan tuttuja kasvoja, kuten esimerkiksi Henri Permanto ja Tuomas Hirvonen.

Virtanen toivoo näkevänsä vasta kontaktiharjoittelun aloittavan Pöllän pelikentillä vielä alkavan Korisliiga-kevään aikana. Sopimus sisältää option tulevasta pelikaudesta 2024-25.

- Hannon (Möttölä) kanssa on menty pitkin talvea, mutta mukana on ollut muitakin, lääkäreitä ja fyssareita. Tässä voidaan hyvin puhua ”joukkue-effortista”. Iso kiitos heille kaikille, Pöllä jakaa tunnustusta kuntoutumisestaan useille tahoille.

- Tilanteeni on juuri nyt hyvä. Juoksut toimivat moitteetta ja kuormitusta voidaan lisätä tasaisesti. Tavoitteeni on päästä mahdollisimman pian takaisin kentälle ja pelaamaan.

Neljä vuotta yliopistossa, Korisliigan vuoden tulokas

Jättimäinen Pöllä kuului juniorimaajoukkuevuosiensa ajan 1997–99 syntyneiden maajoukkueiden avainpelaajiin. Pöllä pelasi kaikkiaan 68 nuorten maaottelua kahdeksan pisteen ja kuuden levypallon keskiarvoin.

Korisliigassa Pöllä debytoi Namika Lahden paidassa kahden ottelun verran kaudella 2014-15 ennen siirtymistään lukiovuosikseen Helsinkiin ja HBA-Märskyyn, jota hän edusti divarissa 2015-17.

Kesällä 2017 Pöllä suuntasi Atlantin taakse Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han ja siellä Oklahoman yliopistoon, missä hän vietti kaksi kautta ja koki NCAA:n lopputurnaushumun yhdessä mm. joukkueen tähtipelaajan Trae Youngin kanssa. Kahden Oklahoman kauden jälkeen Pöllä edusti Tennessee-Martinia, missä hän viimeisteli seniorikaudellaan 4,2 pistettä ja 2,8 levypalloa ottelua kohden.

Yhdysvaltain yliopistokentiltä palattuaan Pöllä palasi kotimaahansa ja edusti Kouvoja Korisliigassa puolentoista kauden ajan. Pöllä palkittiin keväällä 2022 Korisliigan vuoden tulokkaana ja hän rekisteröi kouvolalaisjoukkueelle 9,5 pistettä ja 7,1 levypalloa ottelua kohden.

Susijengi-debyyttinsä Pöllä teki kesällä 2018. Tähänastisella miesten maajoukkueurallaan Pöllä on pelannut yhdeksän ottelua 2,1 pisteen ja 1,2 levypallon keskiarvoin. Kesällä 2019 Pöllä edusti Suomea miesten kesäuniversiadeissa Napolissa.

Henkilöt

 
17.7.2025 21:37 Korisliiga

Brandon Stroud vahvistaa Kouvoja

Kouvolalainen Kouvot on solminut tulevaa Korisliiga-kautta kattavan pelaajasopimuksen 198-senttisen ja 23-vuotiaan laitahyökkääjän Brandon Stroudin kanssa. Stroud on toisen polven amerikkalaisvahvistus, sillä hänen isänsä Derrick Stroud pelasi Suomessa 2000-luvun alussa.

17.7.2025 14:04 Pääjuttu

Jaquan Carlos Kataja Basketin takalinjoille, Purmonen jatkaa joukkueessa

Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket on tehnyt yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Jaquan Carlosin kanssa. 183-senttisen, 24-vuotiaan Carlosin tuleva kausi on ammattilaisuran ensimmäinen. Seuran oma kasvatti, 18-vuotias Otso Purmonen, on puolestaan solminut jatkosopimuksen Kataja Basketin kanssa.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

19.6.2025 12:00 Erotuomarit

Palkittu Ville Selkee lopettaa erotuomariuransa – ”Rakkaus koripalloa kohtaan ei katoa koskaan”

Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.

18.6.2025 12:41 Mestarien liiga

Kauhajoki mukaan Mestarien liigan karsintoihin

Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.

14.6.2025 10:32 Susijengi

Hannes Pöllä vahvistaa KTP-Basketin korinalustaa

Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

Näytä lisää vastaavia