Järkälemäinen Joe Burton KTP-Basketin korin alle

19.8.2020 08:01 Kotkalaisseura on kiinnittänyt tulevan kauden joukkueen ensimmäisen vahvistuspalasen, kun seura solmi sopimuksen 29-vuotiaan Joe Burtonin kanssa.

202-senttinen ja 131-kiloinen Burton valmistui Oregon Staten yliopistosta 11,0 pisteen, 6,4 levypallon, 3,4 koriin johtaneen syötön ja 1,1 riiston ottelukeskiarvoilla.

Burtonilla on vyöllään jo seitsemän kautta ammattilaisena. Yksi vuosi meni Japanin liigassa, mutta pääasiassa mies on pelannut Euroopassa Ranskan Pro A:ssa (ykkösliiga) ja Pro B:ssä (kakkosliiga). Viime kaudella 2019-20 Joe Burton edusti Ranskan pääsarjan Chorale Roannen joukkuetta 23 ottelussa keskiarvoilla 8,1/3,4. 

– Onhan hän iso, mutta hänessä on myös muita hyviä ominaisuuksia. Burton tekee pisteitä, kahmii levypalloja ja antaa muille myös hyviä passeja. Korin alla hänet tuplattaneen tai kenties otetaan kolmellakin miehellä, mikä avaa muille paikkoja, päävalmentaja Tomi Kaminen kertoo seuran tiedotteessa.

– Maajoukkuemiehemme Antti Kanervo ja Matti Nuutinen pelasivat amerikkalaisen kanssa samassa joukkueessa kaudella 2016-17, ja heidän viestinsä jenkistä ovat pelkästään positiivisia, Kaminen avaa.

KTP-Basketilla on nyt sopimukset kahdeksan pelaajan kanssa: Joe Burton (koeaika), Joni Herrala, Topias Kuukkanen, Joonas Lehtoranta, Michael Pounds, Markus Rautasalo, Joonas Timonen, Eemil Uotila.

Asiat

 
16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

5.3.2024 19:07 Korisliiga

Antero Lehto jatkaa Pyrinnössä

Kolminkertainen Suomen mestari ja vuoden 2014 pelaaja "kapteeni Lehto" jatkaa kasvattajaseurassaan vielä ensi kaudellakin.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

Näytä lisää vastaavia