Joni Herrala palaa KTP-Basketiin

24.7.2020 16:33 25-vuotias takamies palaa Kotkaan kahden Joensuun Katajassa vietetyn vuoden jälkeen. KTP:n ja Herralan sopimus on kestoltaan kaksivuotinen.

Viime kausi oli tilastojen valossa Herralalle uran paras. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Tuleva kausi on Herralalle jo kymmenes Korisliigassa. KTP:ssä Herrala pelasi vuosina 2016-18. Päättyneellä kaudella Herrala viimeisteli Katajassa 5,4 pistettä, 2,2 levypalloa ja 4,1 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Kaikkiaan Herrala on pelannut 271 Korisliiga-ottelua sekä 68 nuorten maaottelua.

- Lajituntumaa olen pitänyt yllä kotikulmilla Helsingissä. Meitä on käynyt pääkaupungiseudulla iso joukko liigapelaajia ja muitakin omissa treeneissä. Torpan Poikien salivuorolle on ollut jopa tungosta. Listalla on ollut 45 nimeä, joista 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta on päässyt aina mukaan, Herrala sanoo KTP:n tiedotteessa.

- Toivon voivani auttaa joukkuetta hyviin saavutuksiin. Tavoite kaiketi on ensin kuuden sakkiin ja ylemmän kastin pudotuspeleihin. Nehän ovat aina oma, kiva maailmansa. KTP:n edellinen SM-mitali on pronssinen. Pannaan nyt paremmaksi.

Herrala pääsee Kotkassa tuttuun ympäristöön. Takakentän kollegat Michael Pounds ja Joonas Lehtoranta ovat ennestään tuttuja. 

– ”Hompan” kanssa pelattiin yhdessä jo edellisellä Kotkan visiitilläni, mutta ”Jontun” kanssa meillä ei ole yhteistä seurajoukkuetaustaa – juniorimaajoukkueista kylläkin. Joonas on erittäin hyvä kaverini, ja olemme tehneet lomareissujakin kimpassa. On kiva päästä pelaamaan hänen kanssa samassa porukassa, eikä tarvitse enää psyykata häntä ulos matsista. Se on ollut usein minun tehtäväni tähän asti, Herrala avaa.

KTP-Basketin sopimustilanne: Joni Herrala, Topias Kuukkanen, Joonas Lehtoranta, Michael Pounds, Markus Rautasalo, Joonas Timonen, Eemil Uotila.

 

Henkilöt

Asiat

 
15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

10.4.2024 10:25 Korisliiga

Ilmari Toikkanen ja Tampereen Pyrintö jatkosopimukseen

Kesken viime kauden Pyrintöön liittynyt 207-senttinen Ilmari Toikkanen ja Pyrintö ovat solmineet 1+1-mallisen sopimuksen.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia