Kevin Johnson Pyrinnön korin alle

12.8.2018 11:11 Korisliigan Tampereen Pyrintö on löytänyt viimeiseksi amerikkalaispelaajien palapelin palasekseen 34-vuotiaan Kevin Johnsonin. Sisäpelaajana pelaavan 201-senttisen Johnsonin sopimus kattaa pelikauden 2018-19.

Aikanaan Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n kakkostason Humboldt State -yliopistosta valmistunut Johnson aloittaa syksyllä jo yhdennentoista ammattilaiskautensa ulkomailla. Kokenut levypallorohmu on pelannut ammattilaisena mm. Itävallassa, Puolassa, Saksassa, Kyproksella, Taiwanissa, Turkissa ja Kreikassa.

Viimeisimpänä Johnson pelasi keväällä 2017 Puolan pääsarjaa AZS Koszalinissa Kenny Manigaultin seurakaverina. Johnson tilastoi Puolassa 15,8 minuutissa 4,4 pistettä ja 4,5 levypalloa ottelua kohden.

- Näin Kevinin ensimmäisen kerran Vegasissa 2010 ja olen yrittänyt saada häntä joukkueeseeni muutamaankin kertaan. Vaikka kaksi edellistä kautta eivät ole olleet kovin kummoisia, hänen otteensa eräällä leirillä Vegasissa tekivät edelleen vaikutuksen, Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen kertoo.

- Saamme Kevinistä isoon päähän erittäin hyvän levypallopelaajan. Hän pystyy pelaamaan selkä korille päin tai tarvittaessa astumaan kolmen pisteen kaaren taakse ja heittämään myös sieltä.

Pyrintö on solminut pelaajasopimukset kaudesta 2018-19 Kevin Johnsonin, Eron Harrisin, Jaylon Taten, Kenneth Manigaultin, Antero Lehdon, Petri Heinosen, Osku Heinosen, Ville Haapojan, Lassi Kilpisen ja Justus Kilpisen kanssa.

 
20.9.2018 21:47 Korisliiga

Kataja Basketille loistavat lähtökohdat toiseen osaotteluun Puolaan

Päävalmentaja Sten toppuutteli 21 pisteen johtoasemassa: ”Tämä oli vasta ensimmäinen puoliaika"

20.9.2018 20:45 Mestarien liiga

Karhu Basketille kelpo debyytti Mestarien liigan karsinnassa, Romanian mestari kaatui niukasti

Romaniaan matkaa lauantaksi lähes 50 kauhajokelaiskannattajaa.

19.9.2018 17:19 Korisliiga

Kataja Basket saa vieraakseen puolalaisen Rosa Radomin FIBA Europe Cupin karsinnassa

Katajan päävalmentaja Juha Sten linjaa: "Ehdottomasti haluamme päästä lohkovaiheeseen."

19.9.2018 12:51 Mestarien liiga

Karhu Basket aloittaa torstaina kansainvälisen taipaleensa – ”Hyvää oppia organisaatiolle”

Karhu Basket saa vieraakseen CSM Oradean Mestarien liigan ensimmäisellä karsintakierroksella.

18.9.2018 15:48 Suomen Cup

Suomen Cup palaa koriskartalle alkavalla kaudella 2018–19

Osallistuminen Suomen Cupiin on vapaaehtoista ja avoin joukkueille, jotka osallistuvat kuluvalla kaudella Koripalloliiton sarjatoimintaan.

18.9.2018 14:09 Korisliiga

Vilpas täydensi takakenttäänsä fyysisellä Diante Baldwinilla

Viime kauden hopeamitalista Salon Vilpas hankki takamiesosastolleen lisää räjähtävyyttä, kun 183-senttinen Diante Baldwin liittyy viikinkilaumaan.

18.9.2018 13:02 Korisliiga

Korisliigan otteluohjelmaan muutoksia

Muutoksia Korisliigan otteluohjelmaan toivat muun muassa Ura Basketin kotiotteluille vahvistetut pelihallit sekä myöhemmin julkaistavan tapahtuman tieltä siirretyt back-to-back-ottelut.

18.9.2018 12:27 Korisliiga

Kouvot hankki Matthewsin tuuraamaan loukkaantunutta Gonzalvezia

Kouvot on solminut pelaajasopimuksen Elbert "E.C." Matthewsin kanssa. 22-vuotias Matthews saapuu Kouvoihin tuuraamaan loukkaantunutta David Gonzalvezia.

18.9.2018 11:25 Korisliiga

Andre Spight tuo Seagullsille rutkasti heittovoimaa

Korisliigan viime kauden pronssimitalisti Helsinki Seagulls hankki alkavan kauden kokoonpanoonsa neljännen ulkomaalaisvahvistuksen, kun 23-vuotias Andre Spight teki seuran kanssa sopimuksen.

18.9.2018 11:16 Korisliiga

Tyrone Nelson täydentää KTP-Basketin kokoonpanon – ”Hän ajattelee joukkuetta ennen omia tilastojaan”

Kotkaan saapuva 201-senttinen Tyrone Nelson on 24-vuotias iso laitahyökkääjä, joka aloitti ammattilaisuransa viime kaudella Georgiassa. Tilastoihin kirjattiin numerot 17,8/9,2.

13.9.2018 11:08 Korisliiga

NBA-taustainen Matt Williams Jr. KTP-Basketiin

Vahvaa joukkuetta uuteen Korisliiga-kauteen keräävä KTP-Basket kalasti riveihinsä todellisen vonkaleen, kun kolme ottelua NBA-seura Miami Heatissa viime kaudella pelannut 196-senttinen, 24-vuotias laituri Matt Williams Jr. allekirjoitti sopimuksen kotkalaisseuran kanssa.

12.9.2018 12:58 Korisliiga

Viime kaudella Kobrissa pelannut Christopher Ortiz Seagullsin paitaan

Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 25-vuotiaan USA:n ja Puerto Ricon kansalaisuuden omaavan 203-senttisen Christopher Ortizin kanssa.

11.9.2018 17:49 Korisliiga

Monipuolinen Leland King II vahvistamaan Kouvoja

Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen Leland King II:n kanssa. King, 23, valmistui kalifornialaisesta Santa Barbaran yliopistosta viime keväänä. 

11.9.2018 17:47 Korisliiga

Sebastian Booker Kouvoihin

Kouvot on solminut 1+2 -mallisen pelaajasopimuksen Sebastian Bookerin, 25, kanssa. Lahden NMKY:n kasvatti on pelannut korisliigaa aiemmin Namika Lahden ja Karhu Basketin riveissä.

4.9.2018 09:53 Läntinen alue

Ura Basket hakee toiminnanjohtajaa

Tule mukaan rakentamaan Ura Basketin menestystarinaa! Toiminnanjohtajamme siirtyy uusiin tehtäviin, ja nyt haemme hänelle seuraajaa.

24.8.2018 14:48 Korisliiga

Dragan Labovic ja BC Nokia kahden vuoden jatkosopimukseen

Serbialaisjätti Dragan Labovic, 31, jatkaa BC Nokiassa ainakin seuraavat kaksi kautta. Näätien ja "Labon" sopimus on mallia 2+1, jossa kolmas vuosi on molempien osapuolien optiovuosi.

24.8.2018 14:05 Korisliiga

KTP-Basket testaa 204-senttistä Kevin Langfordia

Amerikkalaissentteri Kevin Langford, 32, saapuu Kotkaan tryoutille syyskuussa omasta ehdotuksestaan ja omakustanteisesti.

16.8.2018 15:07 Susijengi

Susijengin suurlupaus Fiifi Aidoo Ura Basketiin

Korisliigan nousijajoukkue Ura Basket Kaarinasta on saanut riveihinsä kansainvälisen tason vahvistuksen, kun Susijengin nousevaan nuoreen kaartiin lukeutuva Visa-Basketin kasvatti Fiifi Aidoo, 22, liittyy joukkueeseen yksivuotisella sopimuksella. 189-senttinen Aidoo pelasi edelliset kaksi kautta Yhdysvaltain NCAA-liigaa Grand Canyonissa.

16.8.2018 10:02 Korisliiga

Kanadalaissentteri Ryan Wright Kataja Basketiin

Joensuulaisen Kataja Basketin kokoonpano täydentyy sisäpelaajalla, kun joukkueeseen liittyy Namika Lahtea kaudella 2014-15 edustanut 31-vuotias ja 205-senttinen Ryan Wright.

15.8.2018 13:51 Korisliiga

Jari Hautalasta Kouvojen uusi toiminnanjohtaja

Jari "Jallu" Hautala, 50, aloittaa tehtävässään 15.8. Kouvojen nykyisen toiminnanjohtajan Eero Lehtisen siirtyessä Åbo Båtvarvin markkinointipäälliköksi. Koulutukseltaan Hautala on urheilumarkkinoinnin merkonomi.

Näytä lisää vastaavia