Koripallon lisenssitutkimus: Kasvupotentiaalia löytyy, vaikka väestöennuste haastaa lajin tulevaisuudessa

22.9.2020 09:03 Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin lukuja drop out -ilmiön takaa. Lisäksi lisenssilukuja verrattiin Tilastokeskuksen julkaisemiin lukuihin väestörakenteesta ja piirrettiin lajin tulevaisuuden näkymiä pohjautuen väestömuutoksen ennusteisiin.

Valmistuneen selvityksen tavoitteena oli selvittää koripallon lopettaneiden ja aloittaneiden pelaajien lukumääriä ja osuuksia nuorten ikäluokissa sekä alueittain. Suomen väestöennusteesta esiin nousevat syntyvyyden lasku ja pienevät ikäluokat luovat haasteen myös koripallolle tulevina vuosina. 

Selvityksen ja ennusteen valmistelivat Markku Salmikivi ja Timo Mannonen, jotka ovat tehneet Koripalloliitolle useita tilastoihin pohjautuvia selvityksiä vajaan kolmenkymmenen vuoden ajan.

- Lisenssitutkimus ja -ennuste antavat eväitä ja työkaluja, jotka pohjautuvat puhtaasti numerodataan. Vaikka toinen on faktaa ja toinen ennuste, uskon, että näistä numeroista niin seurat kuin Koripalloliittokin saa tärkeän työkalun itselleen, Markku Salmikivi näkee.

- Koripalloliiton ja seurojen puolesta haluan esittää suuret kiitokset Markulle, Timolle sekä Tiina Karvoselle tämän loistavan aineiston koostamisesta. Yritämme yhdessä ehkäistä drop out -ilmiötä ja näiden dokumenttien avulla tiedämme nyt tarkasti, missä ikäluokissa ja alueilla ongelma on akuutti, sanoo Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara.

Kuinka lisätä jatkavien määrää? 

Selvityksessä selviää, että koripallon harrastajamäärä näyttää olevan suurimmillaan ikäluokissa U9-U12. 

Tutkimus suoritettiin kausien 2017-18, 2018-19 sekä 2019-20 lisenssiaineistojen perusteella ja siinä korostetaan, että yhden kaudenvaihdon drop out -lukuihin tulee suhtautua varauksella. Drop out on ilmiönä kuitenkin tuttu lähes kaikista lajeista. Koripallon osalta näyttää, että U13-ikäluokasta eteenpäin ikäluokkakohtainen pelaajamäärä pienenee kausittain junioriputken loppuun saakka. 

Tarkastelujaksolla U11- ja U15-ikäluokkien välillä viidennes lopetti harrastamisen – drop outin ollessa pienimmillään kyseisessä ikähaarukassa. Suurimpia drop out -piikkejä näyttää prosentuaalisesti muodostavan juniori-iän (U19) päättyminen, jolloin puolet pelaajista lopetti. Tyttöjen lopettaminen jo U17-ja U18-kausien jälkeen oli selvästi poikia yleisempää. 

Alle 8-vuotiaiden kohdalla aloittavien määrä on suurta, mutta myös puolelle heistä koripallo näyttäisi jäävän kokeilun tasolle.

Suurien kaupunkien sisällä tarjolla potentiaalia sitä etsiville

Koripallokuntia (vähintään yksi koripalloseura) Suomessa oli kaudella 2018-19 yhteensä 78, joten koripalloseura löytyi joka neljännestä kunnasta. Koripallokunnissa asui kuitenkin peräti kolme neljäsosaa Suomen väestöstä. Noin puolet koripalloilijoista asui Uudellamaalla. 

Koripallon vetovoima juniori-ikäisten keskuudessa on paras Vimpelissä (13,2%), Forssassa (10,3%) ja Karkkilassa (9,4%). Kymmenen suurimman kunnan osalta paras vetovoima on Espoossa (3,5%) ja Lahdessa (3,3%).

- Väestötutkimuksen mukaan meillä on isoissa kaupungeissa paljon kaupunginosia, joissa on paljon pieniä lapsia ja nuoria, mutta suhteellisesti vähän koripalloharrastajia. Kun emme saavuta lapsia tai lapset joutuvat matkustamaan pitkiä matkoja harrastaakseen, emme saa täyttä potentiaalia irti. Meidän piti keväällä järjestää kiertue, jossa kokoamme seurat yhteen ja käymme yhdessä läpi näitä numeroita ja pohdimme yhdessä korjausliikkeitä. Kun tilanne palaa taas ennalleen maailmassa, jalkaudumme seuroihin näiden numeroiden kanssa, Tammivaara sanoo.

Lisenssiennusteessa paljastuu, että ilman korjaavia liikkeitä, lajin nykyisellä vetovoimalla ja ennustetulla väestökehityksellä koripallon junioripelaajien määrä tulee pienenemään kauteen 2032-33 mennessä lähes 2000 pelaajalla eli 13,6 prosentilla. Samalla mittaristolla Uusimaa näyttäisi olevan ainoa alue, jossa lisenssimäärät pysyvät kasvussa. 

Tutkimusaineisto ja väestöennuste tarjoavat kuitenkin myös useita kasvun mahdollisuuksia.

- Ulkomaalaistaustaisten määrän kasvu ja suhteellinen osuus väestössä on merkittävä. Vuonna 2018 esimerkiksi Espoossa 0-6-vuotiaista liki neljäsosa on ulkomaalaistaustaisia, mikä on 15 prosenttiyksikköä enemmän kuin vielä vuosikymmen sitten. On tärkeää miettiä, miten heidät saadaan lajin pariin. Samalla se haastaa Koripalloliiton ja koko korisperheen miettimään omaa viestintäänsä – tavoitetaanko kaikki halukkaat ja innokkaat pelkällä suomen kielellä, Salmikivi sanoo.  

Pääset tutustumaan selvitykseen sekä ennusteisiin alapuolelta:
Koripallon aloittaminen ja lopettaminen -selvitys >
Väestönmuutokset ja koripallon harrastajamäärät -lisenssiennuste >
Väestönmuutos ja koripallo: katsaus 10 suurimman kaupungin tilastoihin >

 
13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

14.9.2022 09:49 Lisenssit

Koripalloliitto järjestää seuroille webinaarin lisenssitilastoista – tule kuuntelemaan, miten seurat voivat hyötyä datasta

Webinaarissa käydään läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä johdettua analyysia. Uutena ominaisuutena lisenssityökaluun on saatu päivitetty kunta- ja postinumero selvitys, joka auttaa seuroja tunnistamaan omaan alueensa potentiaalin tarkemmin.

19.10.2021 08:56 Koripalloliitto tiedottaa

Paluu korisarkeen etenee rohkaisevalla tahdilla – harrastajat ja katsojat löytäneet tiensä takaisin

Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.

1.7.2021 08:14 Pelaajat

Koriskauden 2021-22 lisenssit myynnissä

Koripallokausi 2021–2022 käynnistyi virallisesti 1.7.2021 ja samalla käynnistyi uuden kauden lisenssien myynti.

27.4.2021 14:47 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton uusi lisenssityökalu on vapaasti seurojen käytössä

Koripalloliitto on tuottanut oman lisenssitilastointisivuston palvelemaan jäsenseurojaan. Tilastosivuilta seurat pystyvät hyödyntämään kerättyä ja suodatettua lisenssidataa oman kehityksensä arviointiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen.

4.4.2023 08:15 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – Vapun jälkeen käynnistyvällä kiertueella mukana 18 seuraa

Vuoden hauskinta koulupäivää pääsee vihdoin viettämään jälleen tuhansia alakoululaisia ympäri Suomen. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka.

24.3.2023 16:00 Seurat

Parempaa korista -webinaarissa aiheena psyykkinen hyvinvointi lasten ja nuorten urheilussa

Kevään ensimmäinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 18.4., jolloin aiheen keskiössä ovat lapset ja nuoret psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

1.12.2022 10:25 Juniorivalmennusverkosto

Haku vuoden 2023 juniorivalmennusverkostoon käynnistynyt

Lasten ja nuorten koripallovalmennukseen keskittyvän juniorivalmennusverkoston viides toimintavuosi alkaa tammikuussa 2023. Haku verkostovalmentajaksi on käynnistynyt.

4.5.2022 12:17 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon tuore lisenssitutkimus: Koripallo vastasi erinomaisesti koronan haasteeseen nostaen pelaajamäärän ennätyslukemiin

Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin taustoja uuden lisenssiennätyksen takana. Junioripelaajien ennätysmäärä luo loistavat edellytykset pelaajamäärän kasvattamiselle tulevaisuudessa edellyttäen, että uudet harrastajat saadaan pidettyä kiinni hyvin lajin parissa.

30.3.2022 12:53 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloseura ja iltapäiväkerhot -opas nyt seurojen käytettävissä

Koripalloliitto on yhdessä seurojen kanssa koonnut iltapäiväkerhotoiminnan käynnistämisen oppaan, jonka avulla seura voi halutessaan osallistua Harrastamisen Suomen malliin ja tarjota kerhoja alueensa lapsille ja nuorille.

10.3.2022 10:26 Pelaajat

Suuri lasten ja nuorten harrastusvertailu: Koripallo on edullisin joukkuelaji

Verkkopalvelu VertaaEnsin.fi teki laajan lasten ja nuorten harrastusten kustannusvertailun, jossa vertailtiin yhtätoista suosittua liikuntaharrastusta pääkaupunkiseudulla. Vertailussa laskettiin harrastuksien vuosikustannukset ikäryhmän ja panostustason mukaan. Koripallo oli vertailussa halvin joukkuelaji.

25.2.2022 13:00 Seurat

Koripallo teki uuden lisenssiennätyksen – harrastajia enemmän kuin koskaan aiemmin

Suomalaisessa koripallossa on tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun uusi ennätyslukema kirjataan nyt 20 813.

29.11.2021 12:43 Seurat

Eero Nevalle Alfred Kordelinin säätiön palkinto

Tapiolan Hongan koripallovalmentaja Eero Neva vastaanotti lauantaina 27.11.2021 Alfred Kordelinin säätiön lasten ja nuorten valmentajapalkinnon. Palkinto myönnettiin hänelle säätiön Urheilun Tuki -rahastosta ja se on suuruudeltaan 2 000 euroa. Tunnustuspalkinto julkaistiin ja stipendi ojennettiin Espoon Tapiolassa Naisten Korisliigan Tapiolan Honka - EBT -ottelussa.

1.11.2021 08:47 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 28.11. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo kahdeksannen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 28.11. mennessä.

30.10.2021 12:15 Koripalloliitto tiedottaa

Puheenjohtaja Timo Elo kiitti seuroja onnistuneesta paluusta arkeen

Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Pentti Hilke valittiin kunniajäseneksi mittavasta ja monimuotoisesta päivätyöstään koripallon parissa.

16.9.2021 14:22 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 110 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

30.4.2021 10:21 Susiladies

Susiladies-ohjelma on suomalaisen tyttö- ja naiskoriksen yhteinen toimintamalli

Suomalainen tyttö- ja naiskoripallo on kovassa nosteessa. Tyttöjen maajoukkueet kilpailevat parhaillaan korkeimmalla A-tasolla Euroopassa. Naisten maajoukkue on samaan aikaan alkanut ottaa harppauksia kohti kärkeä ja naiskorikselle on syntymässä uusi supertähti. Entistä valoisamman tulevaisuuden selkänojana toimii Susiladies-strategia.

27.4.2021 08:00 Koripalloliitto tiedottaa

Digitaalinen pöytäkirja eSCO korvaa paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa

Koripalloliitto on toteuttanut oman digitaalisen ottelupöytäkirjan, joka korvaa jatkossa paperiset pöytäkirjat. Nettiselaimessa toimiva eSCO on kaikkien Koripalloliiton jäsenseurojen käytössä veloituksetta. Kaikki sarjat siirtyvät digitaaliseen pöytäkirjaan ensi kauden aikana.

15.1.2021 08:25 Seurauutinen

Seurauutisia #50: Tapiolan Honka on nyt myös aikuisten seuratoiminnan Tähtiseura

Espoolaisseuralle myönnettiin 13.1. punainen aikuisten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta aikuisten liikunnan seuratoiminnasta. Hongasta tuli ensimmäinen koripalloseura, jolla on status niin lasten ja nuorten sekä aikuisten puolella.

21.12.2020 08:20 Seurauutinen

Seurauutisia #49: Lahti Basketball Junioreista uusi Tähtiseura

Lahti Basketball Junioreille myönnettiin 15.12.2020 lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Seurasta tuli 14. koripalloseura, joka sai Tähtimerkin.

Näytä lisää vastaavia