Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

29.9.2025 09:36 Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

Kuva: Samira Lee

Elias Eerikinharju ei välttämättä ole jokaisen suomalaisen korisfanin tuoreimmassa muistissa. Sinänsä ymmärrettävää, sillä 29-vuotias takamies pelasi viimeisimmän Korisliiga-ottelunsa huhtikuussa 2021, jolloin hänen edustamansa Salon Vilpas pokkasi seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden. Sittemmin Eerikinharjun polku vei Italiaan, jossa hän pelasi niin Serie C:tä kuin B:täkin.

Italian-sopimustensa välissä keväällä 2024 hän pistäytyi takaisin Suomessa, mutta silloin osoitteena oli miesten 1. divisioona A, jossa hän edusti loppukauden ajan Tapiolan Honkaa Korisliiga-nousun arvoisesti, kunnes matka vei taas saapasmaahan.

Nyt Eerikinharju on vihdoinkin palannut – sekä Korisliigaan että Honkaan – jatkamaan sitä tarinaa, joka häneltä jäi Espoossa kesken divarin mestaruusjuhlien jälkeen.

– On todella hyvä fiilis pukea taas valkovihreä paita päälle. Olisin jo divarimestaruuden jälkeen halunnut jatkaa työtä ja kehitystä Hongan kanssa, mutta sain silloin niin hyvän tarjouksen Serie B:stä, etten malttanut jättää sitä käyttämättä, Eerikinharju kertoo.

Viime kausi Serie B:ssä – tarkkaan ottaen Basket Club Secis Jesolossa – sujui Eerikinharjulta mallikkaasti, kunnes yhdessä ottelussa hän sai toisen pelaajan päällensä, minkä seurauksena polvesta repesi ristiside. Siitä asti hän on kuntouttanut kehoaan ja mieltään päästäkseen taas pelikentille.

– Joukkueeni Italiassa hoiti kuntoutusta todella hyvin, ja he olisivat halunneet pitää minut vastaisuudessakin. Kävi vain niin, että koko seura meni konkurssiin, joten päätin palata Suomeen. Se avasi minulle mahdollisuuden jatkaa Tapiolan Hongan ja valmentaja Aapo Heinosen kanssa yhteistä matkaamme.

Kuntoutuminen on jatkunut Suomessa, ja Eerikinharju antaa vuolaita kiitoksia nykyiselle seuralleen siitä, miten ammattimaisesti tilanteessa on hänen kohdallaan toimittu. Sillä on pelaajalle iso merkitys, sillä kun urheilijan keho rikkuu, myös mieli on kovilla.

– Kun loukkaantumiseni tapahtui, se oli erityisen raivostuttava tilanne, sillä olin sillä hetkellä aivan törkeän hyvässä kunnossa. Sellainen tilanne on vaikea hyväksyä, mutta toisaalta keho ja mieli palvelevat tässä asiassa toisiaan. Sitä mukaan, kun polvi parani ja vahvistui, se auttoi myös päätä seuraamaan perässä.

Nyt kun paikat alkavat olla lähes entisensä ja polte kentälle kova, lieneekin paikallaan pohtia, minkälainen uravaihe tuore Honka-sopimus on Eerikinharjun kaltaiselle palloilijalle. Onko kyseessä lopullinen paluu kotimaan kamaralle ja aloilleen asettuminen vai onko tämä jälleen uusi ponnahduslauta kauas maailmalle?

– Tuo onkin muuten hyvä kysymys, hän naurahtaa.

– Olen erittäin onnellinen tilanteestani Hongassa, ja jos tästä kehkeytyisi pitkä ura Espoossa, pitäisin sitä valtavan hyvänä vaihtoehtona itselleni. Mutta samaan aikaan en halua myöskään sulkea mitään ovia, koska ikinä ei tiedä, mitä lopulta vastaan tulee.

Pelaaja on toki ehtinyt nähdä maailmaa ja pelikenttiä urallaan jo monessa eri maassa ja kaupungissa. Hän on pelannut nyt kolmessa eri joukkueessa Korisliiga-otteluita, edustanut Santa Fen yliopistoa NJCAA:ssa ja kiertänyt seuroja Italiassa.

– On tämä ollut vähän omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta. Jo pelkkä elämänkokemus, jonka olen koripallon ohessa kerännyt, on ollut arvokasta. Olen nähnyt monia kulttuureja ja tutustunut ihmisiin ja löytänyt ystäviä ympäri maailman. Sen kaiken merkityksen huomaa kunnolla vasta näin jälkikäteen.

Nyt Eerikinharjulla on ympärillään nuori ja nälkäinen joukkue, jonka tuore paluumuuttaja lupaa pelaavan nopeaa, energistä ja atleettista koripalloa.

– Tavoitteemme on tehdä Hongasta joukkue, joka tunnetaan siitä, että pystymme juoksemaan kenttää läpi ottelun ja pitämään pelin temmon korkealla koko 40 minuuttia! hän summaa.

Tapiolan Honka 25-26 pähkinänkuoressa


Korisliiga-kausi 2025-26 pyörähtää käyntiin perjantaina 3. lokakuuta kolmen ottelun voimin! Kaikki joukkueet nähdään parketilla avausviikonlopun aikana 3.-5.10. Ruutu-palvelu välittää kaikki Korisliigan ottelut kotikatsomoihin.

 
2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

Näytä lisää vastaavia