22.12.2021 19:00 Korisliigan seurajohtajat päättivät ylimääräisessä seurakokouksessaan keskiviikkona, että sarja jatkuu sarjaohjelman mukaisesti joulun jälkeen.
Korisliiga viettää parhaillaan reilun viikon mittaista joulutaukoa. Sarja jatkuu täydellä kierroksella 28. joulukuuta. Otteluissa noudatetaan viranomaisten alueellisia päätöksiä yleisötapahtumien osalta.
Ottelusiirrot ovat mahdollisia koronamanuaalin mukaisten siirtojen lisäksi vain mikäli molemmat seurat ottelusiirtoon suostuvat. Siirrettävät ottelut tulee pelata viimeistään 21.1.2022.
Mikäli viranomainen (esim. Aluehallintovirasto) kieltää yleisötapahtuman järjestämisen eikä kieltoa voi ohittaa koronapassilla, toimii Suomen Koripalloliitto aktiivisena kustannustukien saamiseksi Korisliigan seuroille.
Lisäksi seurat sopivat, että on vahva suositus sille, että joukkueen kaikki jäsenet tekevät itsenäisesti pelipäivänä korona-pikatestin.
Ottelujärjestelyissä Koripalloliitto kehottaa seuroja erityiseen huolellisuuteen ja noudattamaan Aluehallintoviraston (AVI) linjauksia sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokoontumisia järjestettäessä.
OKM myönsi tukea eritysavustuksena Korisliigan ja naisten Korisliigan joukkueille koronapandemiasta aiheutuneiden tappioiden kattamiseksi. Kyseessä oli neljäs koronaan liittyvä OKM:n eritysavustus.
Seurat hyväksyivät Korisliigan johtoryhmän esityksen yksimielisesti. Korisliiga jatkuu 18.1. Tauon aikana pyritään katkaisemaan joukkueissa leviävät tartuntaketjut.
Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.
Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.
Suomen Koripalloliitto on yhdessä pääsarjaseurojen sekä asiantuntijoiden kanssa valmistellut yhteisen toimintaohjeen, jonka avulla halutaan tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman turvallinen niin pelissä mukana oleville kuin katsojillekin.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.
Elisa Viihde matkustaa maanantaina ajassa takaisin keväälle 2017, kun Helsinki Seagulls ja Kouvot väänsivät ikimuistoisen puolivälieräsarjan. Stadilaisten pelinrakentaja Antto Nikkarinen muistelee ottelun loppuhetkiä sekä tuplajatkoaikaa, joiden jälkeen Lokit eteni välieriin.
Koronavirusepidemia on pakottanut seuroja miettimään uusia lähestymiskulmia varainhankintaan vaikealla hetkellä. Viime aikoina on nähty toinen toistaan hienompia kannatuskampanjoita tulevaisuuden turvaamiseksi.
Salon Vilppaan 39-vuotias pelinjohtaja Teemu Rannikko yrittää jatkaa yhä uraansa, vaikka polvivamma ja kansallinen poikkeustila laittavat kapuloita rattaisiin.
Suomen Koripalloliiton sarjoissa pelataan yli 12.000 ottelua vuosittain ”Stadista Sallaan”. Sarjakaudet päättyivät viime viikolla ennenaikaisesti koronavirusepidemian takia. Suomen Koripalloliiton hallitus on etäkokouksessaan päättänyt sarjakauden päättämiseen liittyvistä toimenpiteistä.
Kotimaan koripallosankari Shawn Huff ottaa koronan vuoksi päättyneen kauden aikaisena kesälomana ja kokee, että keskeyttämisratkaisu oli ainoa oikea.
Suomen Koripalloliitto on perjantaina 13.3.2020 päättänyt lopettaa myös miesten ja naisten Korisliigojen ja I divisioonien pelikaudet koronaviruksen (COVID-19) takia.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt pysäyttää kaikki koripallosarjat torstaista 12.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia.
ToPo Junioreiden kasvatti Lassi Nikkarinen, 26, sai kunnian tuoda Pantteri-patsaan Helsinkiin neljännesvuosisadan tauon jälkeen, kun Helsinki Seagulls peittosi Karhu Basketin Korisliigan finaaleissa. Tuoreen Suomen mestarin aloittava pelinrakentaja ja Korisliigan kotimaisen kaartin kärkinimi tähyää nyt seuraavaa kehityspaikkaa urallaan Susijengi-kesän merkeissä.
Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.
Miesten Divari A:n mestaruuden keväällä voittanut ja Korisliigaan vuoden tauon jälkeen palannut Bisons on solminut kaksi jatkosopimusta. Loimaalaisjoukkueen ensimmäiset pelaajakiinnitykset liigakauteen 2023-24 ovat sentteri Aapeli Syrjämäki ja oma kasvatti Eemeli Hollo.
Päättyneellä kaudella niin Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP) kuin vuoden kuudentena pelaajanakin palkittu Severi Kaukiainen, 25, on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen SM-hopeamitalisti Karhu Basketin kanssa. Karhu Basket julkisti samalla Joona Hakamaan ja Eero Innamaan jatkosopimukset sekä Eemi Luukkosen ja Oliver Kandénin saapumisen Kauhajoelle.
Hallitseva Korisliigan mestari Helsinki Seagulls on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen (2023–25) pelintekijänsä, ToPo Junioreiden kasvatin Lassi Nikkarisen kanssa. Seagullsin mestaruuden takuumiehiin kuulunut 26-vuotias Nikkarinen on edustanut helsinkiläisjoukkuetta kahden kauden ajan.
Kauhajoki ei onnistunut lopulta mestaruutensa uusimisessa, mutta takamies Severi Kaukiainen näkee kaudessa monia onnistumisia. Hän itse sai palkintokaappiinsa yhtä aikaa tunnustuksen sekä vuoden pelaajana että vuoden kuudentena pelaajana.
Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.